Oppimista paineen alla, mutta turvallisesti

Parhaimmillaan kielten opiskelu tapahtuu vuorovaikutuksessa muiden kanssa aidoissa viestintätilanteissa. Tätä mahdollisuutta halusin tarjota Savonian kätilöopiskelijoille “English in Social Health Care and Intercultural Communication” opintojaksolla “The Calm Birth Suite Mission” pakopelin muodossa. Omaan pedagogiseen ajatteluun kuuluu vahvasti se, että uudet ideat on tehty testattavaksi ja yrityksen ja erehdyksen kautta jalostuu toimivia kokonaisuuksia.

Tahdoin myös tukea opiskelijoiden vuorovaikutustaitoja ja todistaa, että oppiminen ja oman osaamisen näyttäminen voi olla myös hauskaa! Usein vieraiden kielten osalta opiskelijan ja oppijan suurin este kielen käyttämiselle on epävarmuus omasta osaamisesta. Halusin, että täysin englanninkielisen pakopelin pelaaminen pienissä ryhmissä vahvistaisi opiskelijan minäpystyvyyttä ja kokemusta siitä, että he pärjäävät myös ennakoimattomissa tilanteissa englanniksi.

Tarina edellä: näin pakohuone rakennettiin oppimista varten

Oppimisen tarinallistaminen kiehtoo minua. Pedagoginen suunnittelutyö alkoi tarinasta ja aiheen rajaamisesta. Tahdoin luoda tilanteen, joka tuntuisi heistä aidolta, mutta jossa myös kielenosaamisen eri osa-alueet pääsevät näkyviin ja ovat todennettavissa. Lopullisessa toteutuksessa opiskelijoilla oli 45 minuuttia aikaa valmistella synnytyssali englanninkieliselle potilaalle. Osiot sisälsivät sanastoharjoituksia, kuuntelua ja viestinnän kulttuurisen sopivuuden pohdintaa. Opiskelijat myös lukivat tehtävänantoja ahkerasti ääneen ja tiivistivät niiden sisältöjä tarvittaessa toisilleen englanniksi varmistaakseen, että kaikki olivat ymmärtäneet tehtänannon samoin. Myös opettaja laittoi kroppansa (tai äänensä) likoon tehtävien luonnissa äänittäessään synnytyspelosta kärsivän potilaan vuorosanoja.

Suunnittelutyössä aikaa vievin vaihe oli pelialustan rakentaminen. Päädyin Savonian monimuotopedagogiikan asiantuntijan Oona Rantasen rohkaisemana toteuttamaan tehtävät pääosin verkkomuodossa. Tähän ratkaisuun päädyin siksi, että näen pakopelissä potentiaalia myös rakentua osaksi muita tutkintoaloja. Tällä kertaa opiskelijat pelasivat kuitenkin fyysisesti luokassa, koska halusin itse nimenomaan keskittyä opintojakson osasuorituksen arvioinnissa vuorovaikutukseen. Se, että tarina, etenemiseen vaadittavat koodit ja osa tehtävistä oli Moodlessa, mahdollisti kuitenkin sen, että pystyin näppärästi käyttämään alustaa myös yksilösuoritusten arviointiin heille, jotka eivät varsinaiseen pakopelikertaan päässeet osallistumaan.

Jännityksestä kohti oivaltamista

Itse pakopelipäivinä peliä pelasi viisi viiden hengen ryhmää. Jokaisen ryhmän luokkaan saapuessa jännitys oli toisinaan käsinkosketeltavaa. Osa opiskelijoista tunnusti, että yöunet olivat jääneet jännityksestä vähälle edeltävänä yönä. Olin kuitenkin valanut heihin uskoa osaamiseensa läpi koko opintojakson ja olin myös valikoinut tehtävätyypit ja sanastollisen sisällön niin, että he olivat erilaisia tehtävätyyppejä (heidän itsensä tietämättä) harjoitelleet jo pitkin opintojaksoa niin itsenäisissä tehtävissä kuin lähiopetustunneilla. Alun jännitys muuttui monilla pian pelin alettua keskittyneisyyteen, kannustamiseen ja oivaltamisen iloon.

Soveltamista ja oljenkorsia

Ryhmätilanne toi myös esiin työelämässä vaadittavia taitoja: paineensietokyky, ongelmanratkaisutaidot ja soveltaminen, joista kaikkia kätilöt tulevat tarvitsemaan myös työelämässään. Välillä opiskelijat ratkoivat varsinaisen tehtävän nopeasti, mutta meinasivat turhautua seuraavan koodin selvitystyöhön. Allekirjoittaneelle opettajalle pakopelin aikana oli vaikeinta pysyä taustalla hiljaa (ja pokerinaamalla). Heillä oli käytössään pelin aikana yksi oljenkorsi: ”Call the Senior Midwife”, jonka myötä he pystyivät pyytämään apua. Jokainen ryhmä käytti oljenkortensa, mikä kertonee siitä, että tehtävät olivat sopivalla vaikeustasolla. Tehtävätyypin mielekkyydestä kertoo mielestäni myös se, että siihen osallistui yli 90 % opintojakson osallistujista. Kolme ryhmää viidestä selviytyi pakopelistä ulos alle 45 minuutissa, ja kaikki ryhmät saivat varsinaiset kielelliset tehtävät tehtyä aikarajan sisällä, mikä oli arvioinnin kannalta päätavoitteeni.

Taidot esiin monipuolisesti

Opiskelijoiden palautteissa korostui se, että tehtävät olivat vaikeustasoltaan sopivassa tasapainossa: itse kielellistä osaamista tehtävät olivat sopivia ja koodien loogista päättelyä vaativat osiot taas haastoivat toisenlaista ajattelua. Myös sellaiset opiskelijat, joille kielen tuottaminen oli haastavaa, kokivat päässeensä näyttämään vahvuuksiaan oivaltamisen ja vuorovaikutuksen osalta. Opiskelijat pitivät myös yhdessä tekemisestä ja pelillisyydestä. Hauskaa pelin aikana oli niin opiskelijoilla kuin opettajallakin.

Mitä tekisin seuraavalla kerralla toisin?

Ryhmäkoko nousi palautteissa kehityksen kohteeksi. Tällä kertaa aikataulutuksen vuoksi opiskelijat pelasivat viiden hengen ryhmissä, mutta ideaalikoko tähän toteutukseen olisi 3-4 opiskelijan ryhmät. Arvioinnin tasa-arvoisuuden vuoksi kukin opiskelija sai työskentelystään henkilökohtaisen pisteytyksen ja palautteen, mutta sen voisi toteuttaa myös ryhmäarviointina. Muokkaisin myös seuraavalla kerralla arvioinnin painoalueita. Kokonaisuutena kokeilu vahvisti käsitystäni pakohuonepedagogiikan potentiaalista kielen ja vuorovaikutustaitojen arvioinnissa ja tahdon jatkaa konseptin kehittämistä.

---

Kirjoittaja

Enni Eskelinen, tuntiopettaja englannin ja ruotsin kieli, Savonia-ammattikorkeakoulu