
TYK19KY Sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen (YAMK)
Koulutuksen lähtökohdat
Hyvinvointiyhteiskunnan peruspilareita on hyvin toimiva sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmä. Hyvinvointivaltion kustannusten ja sosiaali- ja terveysalan palvelujärjestelmän uudelleen arvioinnin myötä sosiaali- ja terveydenhuolto on tullut tilanteeseen, jossa olemassa olevin taloudellisin voimavaroin on kyettävä vastaamaan nykyisiin ja tuleviin haasteisiin. Palvelutarpeen kasvu on keskeisimpiä haasteita. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutarpeen kasvu on yhteydessä väestön ikääntymiseen, elintapasairauksien lisääntymiseen ja perheiden psykososiaalisten ongelmien kasaantumiseen. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaat ovat myös entistä tietoisempia oikeuksistaan ja terveyteen liittyvien tutkimus- ja hoitomahdollisuuksien lisääntymisestä ja monipuolistumisesta, ja ovat aiempaa vaativimpia saamiensa palveluiden suhteen. Monikulttuurisuus lisääntyy maahanmuuton myötä ja sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutarve laajenee uudenlaisiin kulttuurisiin osaamisalueisiin.
Palvelutarpeen kasvuun ja palvelujen kysynnän muutoksiin vastaaminen edellyttää sosiaali- ja terveydenhuollossa palvelurakenteiden kehittämistä joustavampaan ja alueelliset ongelmat ja tarpeet tehokkaammin huomioivaan suuntaan ja sosiaali- ja terveydenhuollon palveluprosessien kehittämiseen entistä tehokkaimmiksi. Palvelurakenteiden kehittämisessä työnjako ja yhteistyö sosiaalihuollon, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon organisaatioiden kesken, ja organisaatioiden sisällä, on avainasemassa palvelujen saatavuuden turvaamisen ja järjestelmän toimivuuden kannalta. Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluprosessien kehittämisessä haasteena on terveyspalveluiden laadunhallinta, kustannus - vaikuttavuus-suhteen optimointi palvelujen tuotannossa, palvelujen tuotteistaminen, tulosvastuu, tietosuojan varmistaminen, eettisyys ja asiakaspalvelun kehittäminen asiakaspolkujen ja hoito/palveluketjujen avulla.
Sosiaali- ja terveysalan kehittäjältä ja johtajalta edellytetään kykyä vastata tämän päivän ja tulevaisuuden yhteiskunnan terveydenhuoltoon kohdistamiin haasteisiin, ja työelämästä nouseviin kehittämis- ja muutostarpeisiin dynaamisesti, innovatiivisesti ja tieteelliseen tietoon perustuen. Asiakaslähtöiseen palveluajatteluun yhdistyy sosiaali- ja terveysalan johtajan arjessa henkilöstön jaksaminen, hyvinvointi ja kehittyminen. Strategisen työskentelyotteen kehittymisen myötä moniammatillinen verkostoyhteistyö, hyvinvointiteknologia ja vuorovaikutus käytännön työprosessien ja tutkimuksen kesken on terveysalan johtajan luonteva toimintaympäristö. Kustannustehokkuus ajattelun mukanaan tuoma vaikuttavuuden arviointi, tulosvastuu ja markkinaohjautuvuuden lainalaisuuksien tietäminen kehittävät terveysalan johtajasta laatutietoisen hyvinvointipalvelujen osaajan. Sosiaali- ja terveysalan johtajan kansainvälisyysajattelun kehittymisen ja verkottumisen myötä yhteistyö muiden maiden sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatioiden ja toimijoiden kesken laajenee, rikastuttaa omaa osaamistamme ja edistää suvaitsevaisuutta.(Sosiaali- ja terveyspolitiikan strategiat 2015)
Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen tutkinto-ohjelma vastaa osaltaan tähän yhteiskunnan asettamaan haasteeseen. Tutkinto-ohjelman tavoitteena on, että tutkinnon suoritettuaan opiskelijalla on valmiudet toimia johtajan, asiantuntijan ja kehittäjän tehtävissä sosiaali- ja terveysalalla.
Sosiaali- ja terveysalan ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtava koulutus perustuu ammattikorkeakoululainsäädännön mukaiseen koulutuksen perustehtävään, Bolognan julistukseen, European Qualification Framework -viitekehykseen, hallitusohjelmaan, Opetusministeriön koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan sekä koulutustarpeiden alueelliseen ennakointiin.
Ammattikorkeakouluista annetun lain mukaan ammattikorkeakoulussa voidaan suorittaa perustutkintoja ja ylempiä ammattikorkeakoulututkintoja. Ylempi ammattikorkeakoulututkinto on ammatillisen koulutusväylän tarjoama korkein taso. Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet voivat työelämässä hankitun kokemuksen jälkeen syventää ammatillista osaamistaan jatkamalla opintoja ja suorittamalla ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon.
Ylempi ammattikorkeakoulututkinto on ammatillisen koulutusväylän tarjoama korkein taso. Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen tutkinto-ohjelma johtaa sosiaali- ja terveysalan ylempään ammattikorkeakoulututkintoon. Opintojen laajuus on 90 opintopistettä. Tutkinnon tuottama osaaminen vastaa Euroopan unionin alueella yleisesti määriteltyä tasoa 7 (EQF), mikä on ylempi korkeakoulututkinto eli maisteritaso. Tutkinnon tasoluokittelu mahdollistaa työvoiman ja asiantuntijoiden vapaan liikkumisen EU:n alueella.
Ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin voidaan ottaa opiskelijaksi henkilö, joka on suorittanut soveltuvan ammattikorkeakoulututkinnon tai muun soveltuvan korkeakoulututkinnon, ja jolla on vähintään kolmen vuoden työkokemus asianomaiselta alalta, josta vähintään vuosi ammattikorkeakoulututkinnon jälkeen. Tutkintonimike ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneella on perustutkintonimike, johon lisätään teksti ylempi amk, esimerkiksi sairaanhoitaja (ylempi amk/ yamk), sosionomi (ylempi amk/yamk).
Osaamistavoitteet
Kompetenssit ovat laajoja osaamiskokonaisuuksia, jotka kuvaavat kokonaisvaltaisesti valmiuksia, kykyjä ja ominaisuuksia, joiden avulla ammattiin kuuluvista työtehtävistä suoriudutaan ja jotka muodostavat opiskelijan ammatillisen asiantuntijuuden kehittymisen perustan. Ammattikorkeakouluissa käytössä olevat yleiset kompetenssit perustuvat Eurooppalaiseen tutkintojen ja osaamisen kahdeksanportaiseen viitekehykseen (EQF), jonka tarkoitus on EU maiden korkeakoulujen opetussuunnitelmien yhteneväisyys ja osaamistasojen vertailtavuus. Kompetenssien määrittelyyn on vaikuttanut myös tutkintojen ja muun osaamisen kansallinen viitekehys (NQF), jonka tarkoitus on lisätä tutkintojen vertailtavuutta ja läpinäkyvyyttä kotimaassa. Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon yleiset kompetenssit ovat määritelty kaikissa koulutusohjelmissa EQF:n ja NQF:n tasolle 7 (kansallinen viitekehys) ja ovat kuvattu seuraavasti:

Tutkinto-ohjelmakohtaiset kompetenssit muodostavat ammatillisen asiantuntijuuden kehittymisen perustan, koulutusohjelman identiteetin ja tarkoituksen. Sosiaali- ja terveysalan tutkinto-ohjelman kompetenssit on kuvattu kolmen teeman avulla, jotka muodostavat tutkinnon substanssiosaamisen tiedollisen ja taidollisen perustan.

Jokainen opintojakso lisää osaamista jollain yleisen kompetenssin osa-alueella ja jollain tutkinto-ohjelmakohtaisen kompetenssin teema-alueella. Tutkinto-ohjelman suorittaminen kokonaisuudessaan tuottaa yleisten kompetenssien ja koulutusalakohtaisten kompetenssien hallinnan ja EQF:n viitekehyksen mukaisen tason 7 osaamisen.Kompetenssitaulukko yhdistää yleiset kompetenssit ja tutkintokohtaiset kompetenssit opintojaksoihin.

Opintojen rakenne
Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen tutkinto-ohjelman 90 op:n opinnot muodostuvat Savonian yamk-tutkintojen yhteisistä opinnoista, koulutusalakohtaisista opinnoista ja opinnäytetyöstä.
Yhteisiä opinnoja opiskelija valitsee yhteensä 30 op. Alakohtaisten opintojen tavoitteena on antaa opiskelijalle mahdollisuus syventää ja laajentaa sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen substanssin osaamista sekä kehittämis- ja tutkimusosaamista ja niiden laajuus on 30 op. Opinnäytetyön merkitys oppimista kokoavana ja ammatillista asiantuntijuutta kuvaavana kehittämistehtävänä on keskeinen ja sen laajuus on 30 op. Seuraavassa kuviossa on kuvattu 90 op:n opintojen rakenne:

Asiantuntijuuden kehittyminen
Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen tutkinto-ohjelman alakohtaisen kompetenssin alueet ovat kehittämisosaaminen, johtamisosaaminen ja asiantuntijuusosaaminen.
Kehittämisosaamisen tavoitteena painottuu tietoisen tulevaisuusperspektiivin omaksuminen siten, että ennakointi ja visionaarisuus ovat osa kaikkia kehittämis- ja johtamistoimintoja. Kehittämishaasteiden tunnistaminen, niihin aktiivisesti vastaaminen ja kehittämisprosessien toteuttaminen mahdollistuu innovatiivisten työskentelymenetelmien osaamisella, muutos- ja ongelmanratkaisuprosessien tietoisella hallinnalla, vuorovaikutuksen osaamisella ja ohjaamisella ja monensuuntaisesta tiedottamisesta huolehtimalla.
Johtamisosaamisen tavoitteena painottuu kokonaisvaltainen rakenteiden, voimavarojen, tilanteiden ja työprosessien havainnoiminen, analysoiminen, suunnitteleminen, ohjaaminen ja hallinta. Päätöksenteon ja johtamisen menetelmien hallinta mahdollistaa henkilöstön kokonaisvaltaisen ja tavoitteenmukaisen ohjaamisen, kehittämisen ja arvioinnin. Talouden prosessien tietäminen ja ymmärtäminen luo realistisen perustan kaikille johtamistoiminnoille ja auttaa hahmottamaan toiminnan kehittämismahdollisuuksia myös voimavarojen näkökulmasta.
Asiantuntijuusosaamisen tavoitteena painottuu kyky hahmottaa oma työyhteisö osana terveydenhuollon palvelujärjestelmän kokonaisuutta niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin ja tietoinen tahto vaikuttaa työyhteisön palvelujen tuottamiseen ja kehittämiseen monitieteisen tiedon tietoperustaa soveltamalla. Päätösten ja toiminnan eettisesti kestävästä perustasta huolehtiminen organisaatiossa ja valmius terveydenedistämisen asiantuntijana toimimiseen omassa työyhteisössä yhdistyvät luontevasti kehittämis- ja johtamisprosesseihin arjen toimintaympäristössä.
Osaamisen kehittyminen sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen tutkinto-ohjelmassa perustuu oppijan aikaisempaan osaamiseen, työkokemukseen ja asiantuntemukseen. Oppiminen ja osaamisen kehittyminen ovat sekä yksilöllisiä että yhteisöllisiä prosesseja. Opiskelija kehittää osaamistaan osallistumalla yhteisiin tiedonhankinnan ja -luomisen sekä jaetun asiantuntijuuden prosesseihin erilaisissa työ- ja opiskeluympäristöissä. Oppimisessa on keskeistä tiedollisen ja käsitteellisen kehittymisen lisäksi omien asenteiden, tunteiden ja käsitysten entistä parempi tiedostaminen ja hallinta. Opiskelijan osaaminen ilmenee valmiutena johtaa ja kehittää erilaisia toimintaympäristöjä tutkivalla ja osallistavalla työotteella ja toimia vaativissa asiantuntijatehtävissä.
Keskeisen merkityksen opiskelulle muodostavat opiskelijan erilaiset työelämäyhteydet, koulutusorganisaatioiden tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta. Tavoitteena on hyödyntää omaa oppimista osana työyhteisöissä tapahtuvaa oppimista ja kehittymistä sekä osana yhteiskunnallista keskustelua. Osaamisen kehittymisen yhtenä ulottuvuutena on toimiminen alueellisissa, alakohtaisissa sekä kansallisissa ja kansainvälisissä verkostoissa.
Koulutuksen pedagoginen viitekehys pohjautuu sosiokonstruktivistiseen lähestymistapaan. Oppija on tutkiva, aktiivinen, vastuullinen, kriittinen ja itseohjautuva tiedonkäsittelijä ja kykenevä tekemään omaan oppimiseensa liittyviä valintoja henkilökohtaisten ja ammattialan kehittämishaasteiden mukaisesti. Sosiaalisella vuorovaikutuksella ja dialogilla on keskeinen rooli oppimisessa. Oppimisprosessien suunnittelun ja toteutuksen lähtökohtana on tutkiva oppiminen. Tutkiva oppiminen on yhteisöllistä oppimista, jossa pyritään luomaan oppimisyhteisöön yhdessä keskustelun, tutkimisen ja jaetun asiantuntijuuden kulttuuri.
Arvioinnin tehtävä on auttaa ja tukea opiskelijan oppimisprosessia siten, että hän kykenee saavuttamaan keskeiset oppimistulokset ja kehittämään samalla itsearviointikykyään. Arviointi myös vahvistaa opiskelumotivaatiota ja ohjaa opiskelijaa löytämään henkilökohtaisesti sopivimmat oppimismenetelmät. Arvioinnin lähtökohtana on kansallinen (NQF) ja eurooppalainen tutkintojen viitekehys (EQF). Keskeiset osaamistavoitteet toimivat taustakriteereinä opiskelijan saavuttamia oppimistuloksia arvioitaessa.
Seuraavaan taulukkoon on koottu tämän tutkinto-ohjelman osaamistavoitteiden arviointikriteerit arvosanan HYVÄ tasolla:

Arvioinnin tehtävänä Savonia-ammattikorkeakoulussa on:
" Tukea oppijan oppimisprosessia ja itsearviointiosaamisen kehittymistä
" Vahvistaa oppijan opiskelumotivaatiota
" Seurata oppijan oppimisprosessia ja ohjata häntä löytämään henkilökohtaisesti sopivimmat oppimismenetelmät
" Tukea oppimisen yhteistoiminnallisuutta
" Tuottaa tietoa oppijan osaamisen tasosta seuraamalla kuinka syvällisesti hän ymmärtää ja hallitsee opetussuunnitelman edellyttämät ammattitaitovaatimukset
" Antaa koko oppilaitokselle palautetta oman opetustoiminnan tuloksellisuudesta ja opetustoimen vaikuttavuudesta
" Antaa työnantajille tietoa oppijoiden osaamisen tasosta
Opiskelijan saavuttamat oppimistulokset ilmaistaan arvosanoilla 0 - 5 (0=hylätty, 1-2 tyydyttävä, 3-4 hyvä ja 5 kiitettävä), hyväksytty/hylätty tai suoritettu merkinnällä opintojakson kuvauksen mukaisesti. Yllä olevassa taulukossa on kuvattu vain hyvä taso. Kiitettävä taso on osaamiseltaan syvempää ja laajempaa, tyydyttävä taso on osaamiseltaan suppeampi ja kapea-alaisempi. Suoritetuista opintojaksoista pidetään ammattikorkeakoulussa rekisteriä. Halutessaan opiskelija voi saada suorituksistaan rekisteriotteen. Valmistuttuaan opiskelija saa tutkintotodistuksen liitteenä rekisteriotteen suorituksista arvosanoineen. Arviointiprosessiin voi osallistua ohjaavan opettajan lisäksi myös työnantaja, toinen opiskelija tai käytännön ohjaaja.
Koulutuksen toteutus
Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen tutkinto-ohjelma on suunniteltu opiskeltavaksi kahden ja puolen vuoden aikana työn ohella. Koulutusohjelma toteutetaan monimuoto-opiskeluna, jossa lähiopiskelu, itsenäinen työskentely, verkkoympäristössä työskentely, käytännön työelämässä työskentely, projektityöskentely ja ohjaavan opettajan antama yksilöllinen ohjaus muodostavat oppimiskokonaisuuden, jossa terveysalan kehittämisen ja johtamisen tutkinto-ohjelmalle asetetut tavoitteet saavutetaan.
Yhteiset lähiopetusjaksot (3 - 6 pv/kk) sisältävät asiantuntijaluentoja, pienryhmä- ja parityöskentelyä ja erimuodossa toteutettua ohjaus- ja mentorointitoimintaa. Itsenäiseen työskentelyyn opiskelija saa tukea vertaistyöskentelystä ryhmän muiden jäsenten kanssa, käytännön työelämässä toimivilta asiantuntijoilta ja ohjaavalta opettajalta verkkoympäristön välityksellä. Itsenäinen opiskelu koostuu laajoista, käytännön työelämää palvelevista oppimistehtävistä, jotka opiskelija suorittaa pääsääntöisesti omassa työyhteisössään.
Henkilökohtainen opiskelu- ja urasuunnitelma
Jokainen opiskelija laatii itselleen henkilökohtaisen opiskelu- ja urasuunnitelman eli HOPS:N. HOPS:n laatimista ohjaavat opetussuunnitelman tavoitteet ja sisällöt yhdessä opiskelijan omien tavoitteiden kanssa. HOPS:a tarkennetaan, täydennetään ja arvioidaan koko opiskelun ajan, jotta opiskelijan oppimisprosessista tulisi mielekäs kokonaisuus. HOPS:n avulla opiskelija tunnistaa omat oppimistarpeensa ja osaa asettaa itselleen omista tarpeista nousevat oppimistavoitteet. HOPS auttaa opiskelijaa valitsemaan sopivat opiskelustrategiat, kehittää itseohjautuvaksi oppijaksi kasvun prosessia ja helpottaa opiskelijan itsearviointia.
Palautejärjestelmä
Palautejärjestelmän muodostavat Savonia-ammattikorkeakoulun oppimisen ja opetuksen arviointijärjestelmät. Oppimisen arviointijärjestelmillä tarkoitetaan kaikkia toimenpiteitä, joilla ohjataan, tuetaan ja seurataan oppimisen tavoitteiden saavuttamista. Palautetietoa kerätään ja annetaan oppijalle jatkuvasti opetuksen tavoitteiden toteutumisesta ja henkilökohtaisen opiskelu- ja urasuunnitelman toteutumisesta. Opetuksen arviointijärjestelmän avulla kerätään palautetietoa oppimistapahtuman onnistumisesta ja koulutuksen työelämävastaavuudesta. Palautetietoa kerätään säännöllisesti jokaisen opintojakson päättyessä ja koulutusohjelman lopulla. Kaikkea palautejärjestelmän avulla kerättyä tietoa ja tuloksia käytetään ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon edelleen kehittämisessä.
Aikaisempien opintojen hyväksilukeminen (AHOT)
Opiskelijalla on oikeus hakea aiemmin suoritettujen opintojen ja aiemmin hankitun osaamisen tunnustamista riippumatta siitä, missä tai miten osaaminen on hankittu. Tunnustamisjärjestelmä auttaa välttämään opintojen päällekkäisyyksiä ja säästää siten aikaa; samoja asioita ei tarvitse opiskella uudelleen. Opiskelija hakee kirjallisesti opintojen hyväksilukemista ja opiskelijan velvollisuutena on osoittaa hankkimansa osaaminen. Opintojen hyväksilukemista opiskelija hakee erikseen ilmoitettuun ajankohtaan mennessä siihen tarkoitetulla lomakkeella. Periaatteena on, että opintojen sisältö on vastaava ja tukee ja täydentää tutkinto-ohjelmaan liittyviä opintoja. Opintojakson vastuuopettaja valmistelee päätöksen suorituksen hyväksilukemisesta. Päätöksen opintojen hyväksilukemisesta tekee siihen ammattikorkeakoulussa osoitettu taho. Hyväksilukeminen päätetään aina yksilöllisesti ja opiskelija saa näistä merkinnän opintorekisteriinsä.
Opintojaksotaulukko
| Koodi | Nimi | 1 K | 1 S | 2 K | 2 KS | 2 S | 3 K | ||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Syventävät ammattiopinnot | |||||||||||
| Koulutusalan ammattiopinnot | |||||||||||
| 4 TKJY121 | Johtamisteoreettisten näkemysten kehittyminen | 5 | |||||||||
| 4 THY1132 | Henkilöstöstrateginen osaaminen | 5 | |||||||||
| 4 TYIJ | Itsensä johtaminen | 5 | |||||||||
| 4 TYSTOJ | Sosiaali- ja terveysalan ohjausjärjestelmät | 5 | |||||||||
| 4 TYSTTO | Sosiaali- ja terveysalan talousosaaminen | 5 | |||||||||
| 4 TYSTSA | Sosiaali- ja terveysalan suunnittelu ja arviointijärjestelmät | 5 | |||||||||
| Opinnäytetyö | |||||||||||
| Opinnäytetyö | |||||||||||
| 4 SAVYONT | Opinnäytetyö | 30 | |||||||||
| Savonian yhteiset opinnot | |||||||||||
| Tutkinto-ohjelmassa pakolliset yhteiset opinnot | |||||||||||
| 4 X991002 | Tutkimuksellinen kehittäminen | 5 | |||||||||
| Valinnaiset yhteiset opinnot | |||||||||||
| 4 X991000 | Strateginen ajattelu ja toimialan tulevaisuus | 5 (NonStop) | |||||||||
| 4 X991062 | Strategic Thinking and Future Orientation | 5 (NonStop) | |||||||||
| 4 X991004 | Menestyvä organisaatio | 5 (NonStop) | |||||||||
| 4 X991054 | Successful Organisation | 5 (NonStop) | |||||||||
| 4 X991006 | Asiantuntijuus ja esimiestoiminta | 5 (NonStop) | |||||||||
| 4 X991058 | Expertise and Supervisory Work | 5 (NonStop) | |||||||||
| 4 X991008 | Working and Studying in International Environment | 5 (NonStop) | |||||||||
| 4 X991010 | Hyvinvointi työyhteisössä | 5 | |||||||||
| 4 X991012 | Digitalised Working Environment | 5 (NonStop) | |||||||||
| 4 X991014 | Innovaatio-osaaminen | 5 (NonStop) | |||||||||
| 4 X991056 | Innovation Knowledge | 5 (NonStop) | |||||||||
| 4 X991026 | Vuorovaikutteinen viestintä esimiestyössä | 5 | |||||||||
| 4 X991028 | Yrittäjävalmennus | 5 (NonStop) | |||||||||
| 4 X991030 | Strateginen projektiosaaminen | 5 (NonStop) | |||||||||
| 4 X991060 | Strategic Project Knowledge | 5 (NonStop) | |||||||||
| 4 X991050 | Business in Digital Health | 5 (NonStop) | |||||||||
| 4 X991064 | Service Design | 5 | |||||||||
Opintojaksokuvaukset
4 TKJY121 Johtamisteoreettisten näkemysten kehittyminen
Laajuus | 5 op |
Osaamistavoitteet | Opintojakso lisää osaamista oppimisen taidoissa ja työyhteisöosaamisessa. Oppimisen taitojen kehittymisen myötä opiskelija hankkii, käsittelee, tuottaa ja arvioi johtamisteoreettista tietoa kriittisesti sekä yhteiskunnan että teorian kehittymisen näkökulmasta. Työyhteisöosaamisen kehittymisen myötä opiskelija osaa johtaa ja uudistaa johtamistoimintoja ja päätöksentekoa monimutkaisissa johtamisen toimintaympäristöissä. Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa: Vertailla yhteiskunnassa tapahtuvien muutosten ja johtamisteorioiden kehittymisen ajallista ja sisällöllistä yhteyttä ja muodostaa hypoteeseja johtamisteorioiden tulevasta kehittymisestä. Analysoida historiallisen ajanjakson ja johtamisteorioiden yhteyttä organisaatiorakenteeseen ja päätöksenteon mekanismeihin. Suhtautua analyyttisesti, kriittisesti ja valikoiden uusien johtamisteorioiden käyttöönottoon ja toimeenpanoon omassa organisaatiossaan. |
Keskeiset sisällöt | Opintojakso lisää osaamista ensisijassa oppimisen taidoissa ja työyhteisöosaamisessa. Oppimisen taitojen kehittymisen myötä opiskelija hankkii, käsittelee, tuottaa ja arvioi johtamisteoreettista tietoa kriittisesti sekä yhteiskunnan että teorian kehittymisen näkökulmasta. Työyhteisöosaamisen kehittymisen myötä opiskelija osaa johtaa ja uudistaa johtamistoimintoja ja päätöksentekoa monimutkaisissa johtamisen toimintaympäristöissä. |
Suoritustavat | Lähiopetukseen osallistuminen Verkkotyöskentelyyn osallistuminen Kirjallisuuteen perehtyminen Kirjallisen oppimistehtävän laatiminen Tentti |
Arviointiasteikko | 0 - 5 |
Materiaali | Juuti P, Jaetun johtajuuden taito. PS kustannus 2017 Muu opiskelumateriaali ilmoitetaan kurssin aikana |
Edeltävät opinnot | Ei ole |
Yhteyshenkilö | Tikkanen Päivi |
4 THY1132 Henkilöstöstrateginen osaaminen
Laajuus | 5 op |
Osaamistavoitteet | Opiskelijaa osaa sitouttaa ja sosiaalistaa henkilöstön työyhteisöön rekrytoinnin, perehdytyksen, mentoroinnin ja motivoinnin avulla. Opiskelija osaa ohjata henkilöstön käytännön työskentelyä työn organisoinnin, työnjaon, vastuuttamisen, osallistamisen, vuorovaikutuksen ja tiedottamisen keinoilla. Opiskelija kehittää henkilöstön osaamista osaamiskarttaa apuvälineenä käyttäen organisaation strategiset tavoitteet ja työntekijän yksilölliset tarpeet huomioiden. Opiskelija osaa arvioida henkilöstön osaamista laaja-alaisesti ja syvällisesti (360 astetta) yksilöiden erilaisuutta kunnioittaen. Opiskelija johtaa työyhteisön toimintaa tavoitteellisesti |
Keskeiset sisällöt | Opintojakso lisää opiskelijan osaamista oppimisen taidoissa, eettisessä ymmärryksessä ja työyhteisön ohjaamistaidoissa. Opintojakson avulla opiskelija oppii ottamaan vastuuta henkilöstön tavoitteellisesta ohjaamisesta ja kehittämisestä strategian suuntaisesti, johtamaan henkilöstöä eettisesti kestävillä periaatteilla ja viestimään työyhteisössä avoimesti ja rehellisesti. |
Suoritustavat | Lähiopetukseen osallistuminen Verkko-opetukseen osallistuminen Kirjallisuuteen perehtyminen Arvioitavien harjoitustehtävien suorittaminen hyväksytysti Tentti |
Arviointiasteikko | 0 - 5 |
Materiaali | Kauhanen J. Henkilöstövoimavarojen johtaminen. 2012 Nummi P. Fasilitoivan johtamisen käsikirja, 9 avainhetkeä. Alma Talent Oy 2018. Muu materiaali sovitaan opintojakson alussa |
Edeltävät opinnot | ei ole |
Yhteyshenkilö | Tikkanen Päivi |
4 TYIJ Itsensä johtaminen
Laajuus | 5 op |
Osaamistavoitteet | Opiskelija osaa tunnistaa ja analysoida toimintamallejaan ja tiedostaa omien arvojensa, toimintamallien ja asenteidensa vaikutuksen työyhteisön toimintaan, ja omaan valmiuteensa toimia johtajana. Opiskelija osaa ohjata, kehittää ja säädellä tietoisesti työyhteisön toimintaa huomioiden henkilöstön ammatillisen osaamisen, ammatillisen identiteetin ja itsetuntemuksen kehittyneisyyden suhteessa toiminnalle asetettuihin tavoitteisiin. Opiskelija kykenee löytämään johtajana toimiessaan eettisesti kestäviä vaihtoehtoja johtamistoimintoihin liittyvissä valintatilanteissa ja toimimaan eettisesti kestävällä tavalla. |
Keskeiset sisällöt | Opintojakso lisää opiskelijan osaamista työyhteisötaidoissa, eettisessä osaamisessa ja oppimisen taidoissa. Opintojakson avulla opiskelija oppii kantamaan vastuun omasta toiminnastaan ja päätöksistään johtajana ja analysoimaan ja arvioimaan oman toimintansa vaikutuksia niin yksilö kuin yhteisötasolla ja kehittymään johtamistoiminnoissa. |
Suoritustavat | Lähiopetukseen osallistuminen Verkko-opetukseen osallistuminen Kirjallisuuteen perehtyminen Harjoitustehtävien suorittaminen hyväksytysti |
Arviointiasteikko | 0 - 5 |
Materiaali | Sovitaan opintojakson alussa |
Yhteyshenkilö | Tikkanen Päivi |
4 TYSTOJ Sosiaali- ja terveysalan ohjausjärjestelmät
Laajuus | 5 op |
Osaamistavoitteet | Opiskelija osaa vertailla Suomen ja muiden EU-maiden sosiaali- ja terveysalan palvelutuotantorakenteita, palveluiden tuotantoprosesseja, käytettyjä resursseja ja saavutettua laatua keskenään. Opiskelija ymmärtää ja osaa huomioida poliittis-hallinnollisten ohjausjärjestelmien (valtio ja kunta) vaikutukset käytännön palvelutuotantoon ja sopeuttaa johtamansa yksikön toiminnan muuttuvien odotusten ja vaatimusten mukaisesti. Opiskelija osaa kehittää toimintajärjestelmiä ja palveluprosesseja erilaisten sosiaali- ja terveysalan asiakasryhmien tarpeiden mukaisesti huomioiden eri ohjausjärjestelmien määrittelemät painopistealueet ja käytössä olevat resurssit. |
Keskeiset sisällöt | Opintojakso lisää opiskelijan osaamista oppimisen taidoissa, työyhteisöosaamisessa ja innovatiivisissa taidoissa. Opintojakso edistää opiskelijan osaamista sosiaali- ja terveysalan päätöksenteko- ja ohjausmekanismien ymmärtämisessä, tiedon hankinnassa, arvioinnissa, vertailemisessa ja tuottamisessa, sekä asiakaslähtöisten palveluprosessien kehittämisessä ja väestön kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämisessä. |
Suoritustavat | Lähiopetukseen osallistuminen Verkko-opetukseen osallistuminen Kirjallisuuteen perehtyminen Arvioitavien harjoitustehtävien suorittaminen |
Arviointiasteikko | 0 - 5 |
Materiaali | Heuru Kauko & Mennola Erkki & Ryynänen Aimo. 2011: Kunnallisen itsehallinnon perusteet, Tampere University Press. Tampere. Muu materiaali sovitaan opintojakson alussa |
Edeltävät opinnot | ei ole |
Yhteyshenkilö | Tikkanen Päivi |
4 TYSTTO Sosiaali- ja terveysalan talousosaaminen
Laajuus | 5 op |
Osaamistavoitteet | Opiskelija tietää sosiaali- ja terveystaloustieteen peruskäsitteet ja ymmärtää sote-palveluiden markkinoiden ominaispiirteet ja osaa hankkia tietoa näiden palvelujen kustannus-hyöty-vaikuttavuus suhteesta ja käyttää tätä tietoa päätöksenteon perusteena. Opiskelija osaa laatia työyksikkökohtaisen tulo- ja menoarvion, seurata arvion toteutumista ja toimeenpanna tarvittavat muutokset kustannusten sopeuttamiseksi tuottoihin. Opiskelija osaa arvioida ja vertailla keskenään sosiaali- ja terveysalan yrittäjien tarjoamien tuotteistettujen palvelujen kustannus ¿ hyötysuhdetta, yrityksen vakavaraisuuden astetta taseen ja tuloslaskelman avulla laadunhallinta huomioiden. Opiskelija osaa kilpailuttaa palvelun-/tavarantoimittajat EU:n ja kansallisten säädösten mukaisesti ja tehdä hankintapäätökset organisaation kokonaishyöty huomioiden. |
Keskeiset sisällöt | Opintojakso lisää opiskelijan osaamista oppimisen taidoissa ja työyhteisöosaamisessa. Opinnot suoritettuaan opiskelija on perehtynyt sosiaali- ja terveystaloustieteen peruskäsitteisiin ja ymmärtää julkisen sektorin rahoitus ¿ ja hankintapäätösten perusteet ja sote-alan kustannusten jakautumisen valtion, kunnan ja asiakkaan kesken. |
Suoritustavat | Lähiopetukseen ja oppimiskeskusteluun osallistuminen Kirjallisten oppimistehtävien suorittaminen Verkkotyöskentely Tutustumiskäynteihin osallistuminen Kirjallisuuteen tutustuminen Tentti |
Arviointiasteikko | 0 - 5 |
Materiaali | Ekroos V : Terveydenhuollon palvelutuotanto. Yksityisesti vai julkisesti. Talentum, Helsinki 2004. Sintonen Harri & Pekurinen Markku: Terveystaloustiede . Sanoma pro Oy. 2009 Rissanen S & Sinkkonen S: Hoivayrittäjyys. PS-kustannus, Jyväskylä 2004 Muu materiaali sovitaan yhdessä opintojakson alussa |
Edeltävät opinnot | ei ole |
Yhteyshenkilö | Tikkanen Päivi |
4 TYSTSA Sosiaali- ja terveysalan suunnittelu ja arviointijärjestelmät
Laajuus | 5 op |
Osaamistavoitteet | Opiskelija tietää suunnittelun teorian keskeiset käsitteet ja osaa toteuttaa itsenäisesti suunnitelman perustana olevat tausta-analyysit. Opiskelija osaa laatia strategisen suunnitelman BSC: n mukaisesti, kehittää seurantamittarit ja seurata suunnitelman toteutumista. Opiskelija osaa kerätä arviointitietoa ja arvioida suunnitelman tuloksellisuutta erilaisilla menetelmillä ja lähestymistavoilla. Opiskelija tietää arviointiprosessin vaiheet, kehittävän arvioinnin menetelmät, monijärjestelmä arvioinnit, ja laadunhallintajärjestelmät. Opiskelija ymmärtää sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatioiden ulkoisen ja sisäisen evaluoinnin periaatteet ja toteutuksen |
Keskeiset sisällöt | Opintojakso lisää opiskelijan osaamista työyhteisöosaamisessa, innovaatio-osaamisessa, oppimistaidoissa ja eettisessä ajattelussa. Opintojakson avulla opiskelija oppii laatimaan eritasoisia suunnitelmia monialaisissa organisaatioissa ja arvioimaan kriittisesti suunnitelmien toteutumista. Opiskelija tutustuu keskeisiin auditointijärjestelmiin ja ymmärtää systemaattisen laadunhallinnan, muun muassa omavalvonnan, merkityksen organisaation arjessa. |
Suoritustavat | Lähiopetukseen osallistuminen Verkko-opetukseen osallistuminen Kirjallisuuteen perehtyminen Arvioitavien harjoitustehtävien suorittaminen hyväksytysti/Tentti |
Arviointiasteikko | 0 - 5 |
Materiaali | Sovitaan opintojakson alussa |
Edeltävät opinnot | Ei ole |
Yhteyshenkilö | Tikkanen Päivi |
4 SAVYONT Opinnäytetyö
Laajuus | 30 op |
Osaamistavoitteet | Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyö on laaja, soveltava kehittämis- tai tutkimustehtävä, jossa opiskelija osoittaa kykynsä soveltaa tutkimustietoa, sekä tuottaa uusia ratkaisuja ja uudistaa työelämän käytäntöjä. Opinnäytetyössä korostuu opiskelijan, työelämän ja ammattikorkeakoulun välinen aktiivinen vuorovaikutus niin aiheen valinnan, tavoitteiden kuin toteutuksen osalta. Opiskelija osoittaa opinnäytetyössään kykenevänsä itsenäisesti tunnistamaan, arvioimaan ja ratkaisemaan työelämän kehittämishaasteita. Hän osaa hyödyntää tutkimustietoa ja menetelmäosaamista kriittisesti ja analyyttisesti, sekä tehdä perusteltuja valintoja opinnäytetyöprosessin eri vaiheissa. Opinnäytetyöllä opiskelija osoittaa myös kykynsä raportoida ja viestiä opinnäytetyöstään sujuvasti ja luotettavasti. |
Keskeiset sisällöt | Opinnäytetyön aiheen valinta, tutkimus- ja kehittämisprosessi, opinnäytetyön raportointi. |
Suoritustavat | Kirjallinen opinnäytetyö, kypsyysnäyte, seminaariesitykset, 30 opintopistettä vastaa n. 800 h opiskelijan työaikaa. |
Arviointiasteikko | 0 - 5 |
Materiaali | Hirsjärvi, S. & Remes, P. & Sajavaara, P. 2007. Tutki ja kirjoita. Keuruu: Otavan kirjapaino Oy. Savonia-ammattikorkeakoulu. Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot: Opinnäytetyöopas. Muu tutkinto-ohjelmakohtaisesti määritettävä materiaali. |
Yhteyshenkilö | Turjamaa Riitta |
4 X991002 Tutkimuksellinen kehittäminen
Laajuus | 5 op |
Vieraskielinen osuus | 1 op |
Osaamistavoitteet | Opiskelija osaa arvioida työelämän tutkimus- ja kehittämistarpeita ja hankkia tieteellisesti luotettavaa tietoa kehittämisen taustaksi. Hän osaa valita tutkimus- ja kehittämiskohteen kannalta tarkoituksenmukaisimman lähestymistavan ja huomioida tutkimuseettiset kriteerit työn etenemisen eri vaiheissa. Opiskelija saa valmiuksia valita perustellen ja hyödyntää erilaisia tutkimus- ja kehittämismenetelmiä. Hän osaa analyyttisesti ja luotettavasti raportoida tutkimus- ja kehittämistyön tulokset. |
Keskeiset sisällöt | - Tutkimus- ja kehittämisprosessi - Työelämän tutkimus- ja kehittämistarpeiden havainnointi ja arviointi - Tiedonhankinta tutkimus- ja kehittämistyössä - Kehittämisen ja tutkimisen erilaisia lähestymistapoja - Tutkimus- ja kehittämisaineiston hankinta, analyysi ja tulkinta - Tutkimus- ja kehittämistyön suullinen ja kirjallinen viestinsä |
Suoritustavat | Lähiopetukseen osallistuminen (vapaaehtoinen). Verkko-opetukseen osallistuminen ja annettuun aineistoon tutustuminen. Oppimistehtävien hyväksytysti suorittaminen. |
Arviointiasteikko | 0 - 5 |
Materiaali | Opettajan ilmoittama materiaali |
Muuta huomioitavaa | Savonia-amk - ylempi amk - kaikille aloille yhteiset opinnot Syksystä 2020 alkaen opintojaksoa ei enää toteuteta ja sen tilalla suoritetaan kaikille aloille yhteinen opintojakso 5 SAVYONT50 Menetelmäopinnot ja tutkimusviestintä. |
Yhteyshenkilö | Rissanen Marja-Liisa, Mäkelä Pentti, Haapakoski Markku |
4 X991000 Strateginen ajattelu ja toimialan tulevaisuus
Laajuus | 5 op |
Vieraskielinen osuus | 1 op |
Osaamistavoitteet | Opiskelija osaa kuvata strategisen ajattelun ja jatkuvan uudistumisen merkityksen organisaation vision ja kilpailukyvyn kehittymisessä. Opiskelija pystyy valitsemaan uusia strategisia lähestymistapoja organisaation johtamiseen ja uudistumiseen. Hän kykenee tunnistamaan organisaation toimintaympäristössä tapahtuvia muutoksia. Opiskelijalla on valmiuksia soveltaa ennakoinnin työkaluja, joiden avulla hän kykenee tunnistamaan organisaation ja toimialan tulevaisuuden näkymiä. |
Keskeiset sisällöt | - Strateginen ajattelu ja visio - Toimiala-analyysi ja tulevaisuuden ennakointi osana strategista ajattelua - Skenaariotyöskentely - Tulevaisuustiedon huomioiminen strategisessa johtamisessa ja päätöksenteossa |
Suoritustavat | Oppimistehtävien tekeminen |
Arviointiasteikko | 0 - 5 |
Materiaali | Moodle -oppimisalustalla ilmoitettu kirjallisuus ja oheismateriaalit. |
Muuta huomioitavaa | Savonia - ylempi amk - yhteinen kaikille aloille Tämä opintojakso vastaa sisällöllisesti Strategic Thinking and Future Orientation –opintojaksoa |
Yhteyshenkilö | Haapakoski Markku |
4 X991062 Strategic Thinking and Future Orientation
Credits | 5 cr |
Credits in Foreign Language | 5 cr |
Objectives | Student - is able to describe both the meaning of strategic thinking and continuous renewal in relation to the vision of organisation and in development of competitiveness - is able to choose new strategic approaches during organisational changes and renewal processes. - is able to recognize/anticipate the changes happening in the organisational environment. - has readiness to adapt methods of anticipation, and foresees the future trends of (working) organisation. |
Content | - Strategic thinking and visioning - Analysis of industry and anticipation of the future as part of strategic thinking - Scenarios as working method - Future information as part of leadership and management, and in decision making |
Requirements | Learning tasks, short presentation |
Grading Scale | 0 - 5 |
Course material | Relevant, topical literature and articles, Moodle environment. |
Other considerations | This course has an equal content with the course Strateginen ajattelu ja toimialan tulevaisuus. |
Contact | Huotari Nina |
4 X991004 Menestyvä organisaatio
Laajuus | 5 op |
Osaamistavoitteet | Opiskelija osaa kuvata mistä organisaation toiminnan laatu muodostuu ja laadun yhteydet organisaation menestymiseen. Opiskelija kykenee valitsemaan ja soveltamaan organisaation tavoitteiden mukaisia laatujohtamisen työkaluja. Opiskelija tunnistaa erilaisia organisaatiokulttuureja laadun ja menestymisen mahdollistajina tai esteinä. Opiskelija kehittää valmiuksiaan toiminnan organisointiin menestystä tukevilla tavoilla. |
Keskeiset sisällöt | - Laatuajattelu - Laatujohtaminen - Työelämän laatu - Organisaatiokulttuuri - Organisaatio ja organisointi - Moniammatillisuus - Palkitsevat kannustinjärjestelmät |
Suoritustavat | Oppimistehtävien tekeminen. |
Arviointiasteikko | 0 - 5 |
Materiaali | Morgan, G. 2006. Images of Organization. The Executive Edition Newbury Park, CA: Sage Publications Inc.
Juuti, P. 2012. Menestystarinoita. Tutkimus kestävään tuottavuuteen yltäneistä organisaatioista. Hansaprint. Materiaali tarkentuu opintojakson alkaessa. |
Muuta huomioitavaa | Savonia-amk - ylempi amk - kaikille yhteiset opinnot Tämä opintojakso vastaa sisällöllisesti Successful Organisation –opintojaksoa |
Yhteyshenkilö | Paldanius Kalevi |
4 X991054 Successful Organisation
Credits | 5 cr |
Credits in Foreign Language | 5 cr |
Objectives | Student - is able to describe how the quality of successful organisation is composed - is able to choose tools for quality management and is able to implement them as part of the goals of organisation - recognises different organisational cultures, which can either enable or disable each organisation’s quality and success. - is developing his/her competences in order to support organisation’s success |
Content | - Quality thinking - Quality management - Quality in working life - Organizational culture - Organisation and organizing - Multi-professionality - Rewarding incentive schemes |
Requirements | Active participation in web-working, discussions, assignments |
Grading Scale | 0 - 5 |
Course material | Morgan, G. Images of Organization. The Executive Edition Newbury Park, CA: Sage Publications Inc, 2006 |
Other considerations | This course has an equal content with the course Menestyvä organisaatio. |
Contact | Paldanius Kalevi |
4 X991006 Asiantuntijuus ja esimiestoiminta
Laajuus | 5 op |
Osaamistavoitteet | Opiskelija osaa tavoitteellisesti kehittää omaa asiantuntijuuttaan hyödyntäen uutta tietoa ja kokemuksellista oppimista, sekä huomioiden toimintaympäristössä ja työssä tapahtuvat muutokset. Hän osaa toiminnallaan tukea asiantuntijuuden jakamista työyhteisössä. Hän osaa toimia työyhteisön osaamisen kehittäjänä. Opiskelija ymmärtää esimiestyön erilaiset roolit työyhteisöissä. Hän oppii tunnistamaan omat esimiesvalmiutensa. Hän osaa monipuolisesti arvioida omaa esimiesosaamistaan ja määritellä osaamisensa kehittämistarpeita. |
Keskeiset sisällöt | - Asiantuntijuuden kehittyminen ja jaettu asiantuntijuus - Osaamisen kehittäminen ja johtaminen - Johtaminen ja esimiesosaaminen nykykäsitysten valossa - Esimiehen roolit työyhteisössä - Omien esimiesvalmiuksien tunnistaminen ja arviointi |
Suoritustavat | Oppimistehtävät. Oppimistehtävän yhteydessä tehtävä reflektio itsearvioinnin välineenä. Arviointi neljä kertaa lukukauden aikana. |
Arviointiasteikko | 0 - 5 |
Materiaali | Aiheeseen liittyvät ajankohtaiset artikkelit ja kirjallisuus. Tarkennetaan opintojen alkaessa. |
Muuta huomioitavaa | 100% verkkokurssi (Moodle) Opintojakso on lukuvuonna 2021 - 2022 avoinna 15.9.2021 – 31.7.2022. Opintojakson suorittamiseksi vaadittavat tehtävät voi palauttaa milloin vain opintojaksolla olevaan palautuskansioon ja ne arvioidaan viimeistään neljän viikon kuluessa kustakin palautuspäivästä. Palautuspäivät ovat 15.11.2021, 15.12.2021, 1.2.2022, 15.3.2022, 30.5.2022 ja 31.7.2022. Savonia-amk - ylempi amk - kaikille aloille yhteiset opinnot. Tämä opintojakso vastaa sisällöllisesti Expertise and Supervisory Work –opintojaksoa. |
Yhteyshenkilö | Virolainen Ilkka |
4 X991058 Expertise and Supervisory Work
Credits | 5 cr |
Credits in Foreign Language | 5 cr |
Objectives | Student is able to find and utilize new knowledge towards professional expertise development with the help of experiential learning methods. Student will gain knowledge to anticipate the changes in both working environment and in working processes. She/he knows how to support and share expertise in working life as well as is able to develop knowledge management practices. Student understands the different roles of a manager in different working communities. She/he is able to assess personal managerial readiness as well as evaluate own managerial competences and define development needs. |
Content | - Development of professional expertise, and shared expertise - Development of know-how and leadership/management practices - Leadership and managerial know-how and skills - Roles of manager in changing working life - Identification and evaluation of personal managerial skills and practices |
Requirements | Online learning activities and written exercises, reflection of own working environment, working habits, and work life development |
Grading Scale | 0 - 5 |
Course material | To be announced |
Other considerations | This course has an equal content with the course Asiantuntijuus ja esimiestoiminta. |
Contact | Lassila Hilkka |
4 X991008 Working and Studying in International Environment
Credits | 5 cr |
Credits in Foreign Language | 5 cr |
Objectives | The student strengthens his/her communicative skills and professional expertise in an international learning environment. The student will gain experience to work and learn effectively as a team member in another cultural environment. The implementation of the course may vary according to destination and the role of the international co-operative partners. |
Content | - Content varies according to topic of the course. - Internationalisation in another country, or with international group visiting Finland. - Concepts and definitions for acting and communicating in an international working life - Orientation in the working life of the chosen country (managing teams, projects, professional ethics) |
Requirements | Active participation, reflective report, written and/or group assignments |
Grading Scale | 0 - 5 |
Other considerations | Self-financing of the student (travel costs), if the course includes travels. The teacher in charge is responsible for the evaluation of the course. In some cases the grading scale can be 0 - 5. |
Contact | Klemola Liisa |
4 X991010 Hyvinvointi työyhteisössä
Laajuus | 5 op |
Osaamistavoitteet | Opiskelija osaa määritellä työhyvinvoinnin käsitettä eri näkökulmista. Hän osaa arvioida yksilön merkitystä työhyvinvoinnin rakentumisessa ja hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä työyhteisö- ja organisaatiotasolla. Hän perehtyy eri organisaatioissa käytettyihin työhyvinvointisuunnitelmiin ja osaa analysoida organisaation ja verkostojen merkitystä työhyvinvointiin. Hän osaa perustella kansallisella ja kansainvälisellä tutkimusnäytöllä työhyvinvointiin liittyviä ilmiöitä sekä soveltaa työhyvinvointiin liittyvää lainsäädäntöä ja ohjeita käytännön työssä. Opiskelija osaa visioida tulevaisuuden työhyvinvoinnin haasteita kansallisesti ja kansainvälisesti. |
Keskeiset sisällöt | Työntekijän merkitys työhyvinvoinnin rakentumisessa - Itsensä johtaminen Työyhteisön merkitys työhyvinvoinnin rakentumisessa - Työyhteisön arvot, periaatteet, vuorovaikutus ja toimintatavat Lähijohtaminen ja hyvinvoinnin edistämisen keinot sekä menetelmät - Työyhteisötaidot ryhmä- ja tiimityössä Organisaation ja verkostojen merkitys työhyvinvoinnin rakentumisessa - Johtaminen, organisaation rakenne ja toiminnan ohjaaminen - Verkostojen tuomat haasteet ja mahdollisuudet - Osallistava johtaminen ja innovatiivisuus - Oppimisen ja asiantuntijuuden kehittymisen mahdollisuudet Kansainvälisten ja kansallisten muutosten vaikutukset organisaatioiden työhyvinvointiin - Työhyvinvointiin liittyvä lainsäädäntö ja ohjeet - Työn ja työkulttuurin muutokset tulevaisuudessa |
Suoritustavat | Seminaareihin valmistautuminen ja osallistuminen, työhyvinvointisuunnitelmien analyysitehtävän tekeminen, ryhmätenttiin osallistuminen. |
Arviointiasteikko | 0 - 5 |
Materiaali | Yhdessä sovittava ajankohtainen kirjallisuus ja tieteelliset artikkelit. |
Muuta huomioitavaa | Savonia-amk - ylempi amk - kaikille aloille yhteiset opinnot |
Yhteyshenkilö | Kinnunen Pirjo |
4 X991012 Digitalised Working Environment
Credits | 5 cr |
Credits in Foreign Language | 5 cr |
Objectives | Student is able to describe how digital working environment has developed (local to global), what is the meaning of digitalisation in a her/his working area/field and what are the future trends. Student recognises the benefits and obstacles of digital change. Student is able to choose digital tools which support her/his own working field. Student is able to recognize changes and describe internet accessible working environment, which facilitates collective action, communication and networking. Student knows principles of safe information sharing and has adequate information management skills. Student can coordinate distant work, group working and can participate in discussion forums. |
Content | - Basics of international and national information society policies - Digitalised working environment permitting the completion of virtual participatory processes - Key factors related to the success of digitalised working processes - Main deficiencies of digitalised working environment - Future trends in digitalised working life in own professional field of the students |
Requirements | - Active participation via own virtual learning path, exercises and peer/student discussions. - Tasks: 1. Citizen in a digitalised society 2. Networking: way of working 3. Utilisation of digitalised working platform/environment. - Virtual environment designed for students and teaching staff provide access to a range of information tools to suit everyone. |
Grading Scale | 0 - 5 |
Course material | A Direct link to the course http://webd.savonia.fi/home/kasirti/digitalised_working_environment/ |
Contact | Tolppi Veli-Matti, Klemola Liisa, Sirviö Timo |
4 X991014 Innovaatio-osaaminen
Laajuus | 5 op |
Osaamistavoitteet | Opiskelijalla on valmiudet ammattialat ylittävään monialaiseen innovatiiviseen ja verkottuneeseen työskentelyyn työyhteisöjä ja niiden prosesseja uudistettaessa. Opiskelija osaa luoda ideoiden syntymistä kannustavan ja kehittävän ilmapiirin työyhteisöön ja ymmärtää ideoiden jakamisen merkityksen innovatiivisen organisaatiokulttuurin ylläpitämisessä. Opiskelija käyttää sujuvasti innovaatiotietoutta ja -työkaluja kehittämisprosessin apuvälineinä ja osaa johtaa ideoiden jalostumista uusiksi tuotteiksi ja palveluiksi. |
Keskeiset sisällöt | - Innovaatio ja kehittäminen - Projektityöskentely - Innovaatiomenetelmät ja innovaatiotyökalut - Innovoinnin tiedon lähteet - Pitchausvideo |
Suoritustavat | Opiskelijat toteuttavat oman innovaatioprojektin ja tuottavat projektissa omaan alaansa liittyvän henkilökohtaisen rikastetun (elävän, monimuotoisen, ym.) innovaatiokäsikirjan sähköiselle alustalle. Verkkotyöskentelyyn osallistuminen, oman innovaatioyhteisön muodostaminen. |
Arviointiasteikko | 0 - 5 |
Materiaali | Tarkentuu opintojen alussa. |
Muuta huomioitavaa | Savonia-amk - ylempi amk - kaikille aloille yhteiset opinnot Tämä opintojakso vastaa sisällöllisesti Innovation Knowledge –opintojaksoa. |
Yhteyshenkilö | Laitinen Matti |
4 X991056 Innovation Knowledge
Credits | 5 cr |
Credits in Foreign Language | 5 cr |
Objectives | Student - is able to work in multi-disciplinary and innovative way at over the fields of professions in reforming the networked communities and their processes. - is able to create a flow of ideas which encourages and develops an atmosphere of the working community and understand the importance of sharing ideas in maintaining an innovative organizational culture. - uses knowledge and innovation tools fluently to help stimulate the development process and is able to lead to refinement of ideas into new products and services. - is able to take advantage of national and international innovation communities as development tools. |
Content | Innovation process Innovation methods and tools Sources of information Pitch video |
Requirements | Students will innovate own applications from IoT and mobile application. They show the project results in a forum. |
Grading Scale | 0 - 5 |
Course material | Materials are in the Moodle. Other material agreed at the beginning of the course |
Other considerations | Should own pc/tablet with internet connection, mobile phone This course has an equal content with the course Innovaatio-osaaminen. |
Contact | Laitinen Matti |
4 X991026 Vuorovaikutteinen viestintä esimiestyössä
Laajuus | 5 op |
Osaamistavoitteet | Opiskelija ymmärtää viestinnän merkityksen liiketoiminnan johtamisessa ja esimiestyössä. Hän osaa tarkastella johtamista kommunikatiivisena toimintana sekä suunnitella ja toteuttaa viestintää muuttuvissa tilanteissa ja monikulttuurisessa työyhteisössä. Opiskelijalla on valmiudet työyhteisöviestinnän ja henkilökohtaisten viestintäosaamiseen kehittämiseen. |
Keskeiset sisällöt | - Johtamisviestintä, esimiestyön viestintätilanteet ja -roolit - Yhteisöviestinnän periaatteet ja työyhteisöviestinnän kehittäminen - Esiintymis-, neuvottelu- ja vuorovaikutustaidot |
Suoritustavat | Kirjallinen viestintä: Lähipäivätyöskentely/itseohjautuva ryhmätyöskentely ja kehittämistehtävä. Suullinen viestintä: Lähipäivätyöskentely ryhmässä. |
Arviointiasteikko | 0 - 5 |
Materiaali | ISOTALUS, Pekka ja RAJALAHTI, Hanna 2017. Vuorovaikutus johtajan työssä. Helsinki: Alma Talent. Alma Talent 2017. Lukuoikeus Savonian kirjaston tietokannan kautta: Bonnier Pro. Esimiestyö. KUUSELA, Sari 2013. Esimiehen vuorovaikutustaidot. Helsinki: Talentum. Saatavissa: https://verkkokirjahylly.almatalent.fi/teos/GABBIXGTFF#kohta:5.((20)YHTEISTY((d6)((20)(:Yhteisty((f6)((20)ryhm((e4)ss((e4)((20)(:Yhteisty((f6)((20)etenee((20)erilaisten((20)vaiheiden((20)kautta((20) |
Muuta huomioitavaa | Opintojakso toteutetaan lukuvuoden aikana neljä kertaa: kaksi toteutusta on keväällä ja kaksi syksyllä. Opintojakso on suoritettava 6 kk:n aikana sen aloittamisesta. |
Yhteyshenkilö | Pekkarinen Ulla |
4 X991028 Yrittäjävalmennus
Laajuus | 5 op |
Osaamistavoitteet | Opintojakson suoritettuaan opiskelija ymmärtää ja pystyy kuvaamaan uuden liiketoiminnan suunnittelun kokonaisuuden ja keskeiset osa-alueet. Opiskelija osaa selvittää ja kuvata ideansa uutuusarvon ja liiketoimintapotentiaalin. Hän osaa luoda konseptista liiketoimintamallin, analysoida sitä ja tehdä valintoja liiketoiminnan kehittämiseksi. Opiskelija pystyy esittämään perustellun kehittämissuunnitelman idean liiketoiminnalliseksi hyödyntämiseksi. Hän osaa reflektoida omia yrittäjäominaisuuksiaan. |
Keskeiset sisällöt | - Idean uutuusarvon ja liiketoimintapotentiaalin arviointi (asiakas- ja kilpailija-analyysi, toteutettavuus) - Liiketoimintamallin kehittäminen (esim. Business model canvas) |
Suoritustavat | Osallistuminen työpajatyöskentelyyn, itsenäinen työskentely ja tiedonhankinta, oman kehittämissuunnitelman kirjallinen esittäminen (oppimistehtävä). |
Arviointiasteikko | 0 - 5 |
Materiaali | Opintojakson Moodlessa ilmoitettu kirjallisuus ja oheismateriaali. |
Muuta huomioitavaa | Yrittäjävalmennus käynnistyy kahdesti vuodessa (marraskuu ja huhtikuu) järjestettävällä kick-off-tilaisuudella. Tilaisuuteen osallistuminen on vapaaehtoista ja se on tarkoitettu sekä opintojakson suorittamista suunnitteleville että niille opiskelijoille, jotka ovat suorituspäätöksensä jo tehneet. Tarkemmat päivämäärät tiedotetaan myöhemmin. |
Yhteyshenkilö | Kauppinen Marja, Laitinen Matti |
4 X991030 Strateginen projektiosaaminen
Laajuus | 5 op |
Vieraskielinen osuus | 2 op |
Osaamistavoitteet | Opiskelija osaa tavoitteellisesti kehittää organisaation projektitoimintaa huomioiden organisaation strategian ja toimintaympäristössä tapahtuvat muutokset. Hän osaa toiminnallaan tukea projektien onnistumista työyhteisössä ja toimia projektitiimien osaamisen kehittäjänä. Opiskelija tuntee ketterien menetelmien edut projektitoiminnassa. Opiskelija kykenee huomioimaan kansainväliseen yhteistyöhön liittyvät haasteet ja mahdollisuudet projektitoiminnassa. |
Keskeiset sisällöt | Projektihallinnan ajantasaistaminen Strateginen näkökulma projekteihin Projektityötaitojen uudet vaatimukset Kansainvälisyys ja projektit |
Suoritustavat | Verkkotehtävät |
Arviointiasteikko | 0 - 5 |
Materiaali | Aiheeseen liittyvät ajankohtaiset artikkelit ja kirjallisuus. Tarkennetaan opintojen alkaessa. |
Muuta huomioitavaa | Tämä opintojakso vastaa sisällöllisesti Strategic Project Knowledge –opintojaksoa. |
Yhteyshenkilö | Jääskeläinen Ari |
4 X991060 Strategic Project Knowledge
Credits | 5 cr |
Credits in Foreign Language | 5 cr |
Objectives | The student is able to develop the organization’s project activities, taking into account organization's strategy and changes in the operating environment. The Student is able to support succeeding projects in the work community and to act as a developer of project knowledge. The student knows the benefits of agile methods in project work. The student is able to take into account the challenges and opportunities of international co-operation in project work. |
Content | Project management updated Strategic perspective for projects New requirements for project work skills Internationality and projects |
Requirements | E - learning assignments |
Grading Scale | 0 - 5 |
Course material | Related Topics and Literature. Clarify when the studies begin. |
Other considerations | This course has an equal content with the course Strateginen projektiosaaminen. |
Contact | Jääskeläinen Ari |
4 X991050 Business in Digital Health
Credits | 5 cr |
Credits in Foreign Language | 5 cr |
Objectives | Student - Is developing digital health care business in his/her working place or is having own digital health care service or product or business idea and is motivated to develop it. - The main point is to analyze, make decisions and develop the business from economical point of view. Meaning product, service or total business must be profitable using economical calculations. - Do it independently, using Moodle, or/and meeting teacher using Skype or some other handy tools to communicate. - Is motivated to study and develop with his/her own idea or working place idea - Has skills to do as a project mode. |
Content | Economical elements in business. Business idea, macro-economic analyse, Business Model Canvas Main development processes in business Entrepreneurship in digital health care Sales role in business Cost calculations and cash flow calculations Own project development |
Requirements | Students will develop business from own/working places application/service/product/business. |
Grading Scale | Passed - 0 |
Course material | Basic economical material from teacher and students own reports, presentations and articles |
Prerequisites | Should own pc/tablet with internet connection, mobile phone |
Contact | Niemelä Jari |
4 X991064 Service Design
Credits | 5 cr |
Credits in Foreign Language | 5 cr |
Objectives | The student will obtain a general idea of the service design thinking and methods. Specific techniques, guidelines and examples are used to emphasize the practical aspects of service design in a ways that are both user centric and socially and culturally appropriate. Students will learn to understand important factors to consider when developing and applying service design processes. |
Content | - Service design thinking methods and processes. - Understanding the service design challenge: the users, business environment and applicable technologies - Observing, profiling, creating empathy for the users, participating with the users and being visual during the whole process - Creating ideas, prototyping, evaluating and improving including the clients and the users in the process - Implementing, maintaining and developing the services - Operating with business realities. |
Requirements | This course is based on practice-oriented education. |
Grading Scale | Passed - 0 |
Course material | STICDORN, M. & SCHNEIDER, J. (ed.) 2010. This is Service Design Thinking. Basics - Tools - Cases. Amsterdam: BIS Publishers. Dorst, K. 2015. Frame innovation: create new thinking by design. Cambridge: MIT Press. |
Other considerations | Intensive course at the beginning of June |
Contact | Sirviö Timo |
Pidätämme oikeuden opetussuunnitelmien muutoksiin mm. opiskeltavien sisältöjen päivitystarpeiden takia.