Liiketalouden tutkinto-ohjelma johtaa liiketalouden alan ammattikorkeakoulututkintoon, tutkintonimike on tradenomi (AMK). Opintojen laajuus on 210 opintopistettä ja kesto 3,5 vuotta. Tutkinnon tuottama osaaminen vastaa Euroopan unionin alueella yhteisesti määriteltyä korkeakoulutasoa, mikä mahdollistaa työvoiman ja asiantuntijoiden liikkumisen.
Tutkinto-ohjelma on tarkoitettu opiskelijoille, jotka haluavat yhdistää hyvinvointipalveluiden sekä liiketalouden asiantuntemuksen ja osaamisen. Wellness-liiketoiminnan tradenomi erottuu erityisosaamisellaan muista tradenomeista. Wellness-tradenomilla on vahvan liiketoiminta-osaamisen lisäksi monipuolinen hyvinvointiin liittyvä tietämys ja alan yritystoiminnan kehittämisosaaminen.
Wellness-tradenomin osaamisprofiili muodostuu kompetensseista.
Opintojen rakenne
Tradenomin opinnot ovat 210 opintopistettä. Opetussuunnitelman mukaan yksi opiskeluvuosi vastaa 60 opintopistettä, mikä tarkoittaa 1600 tuntia opiskelijan työtä. Opiskelijan työ koostuu mm. lähitunneista, etä- ja itsenäisestä opiskelusta, verkko-opiskelusta ja harjoittelusta. Opiskelu sisältää työelämälähtöistä tutkimus- ja kehittämistoimintaa.
Asiantuntijuuden kehittyminen
Savonian opetussuunnitelmissa opintojaksot muodostavat laajempia opintokokonaisuuksia. Näin ne tukevat opiskelijan kokonaiskehitystä ja asiantuntijuuden kehittymistä. Samalla mahdollistuu opetuksen ja työelämälähtöisen tutkimus- ja kehittämistoiminnan yhdistyminen.
Wellness-tradenomin opetussuunnitelma on laadittu niin, että • tutkinto tuottaa työelämässä vaadittavan osaamisen • koulutus varmistaa opiskelijan asiantuntijuuden kehittymisen.
Opiskelija • laatii opiskelunsa tueksi henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman, jossa aiemmin hankittu osaaminen tunnistetaan (sisältää vähintään 5 opintopistettä opiskelua vieraalla kielellä) • vastaa opintojensa etenemisestä.
Savonian opettajat ja muu henkilöstö ohjaavat ja tukevat henkilökohtaisten tavoitteiden määrittelemisessä ja saavuttamisessa.
Koulutuksen toteutus
Savoniassa pedagogisena lähtökohtana on Open Innovation Space (OIS 2.0) -malli. Se yhdistää laadukkaan koulutuksen sekä työelämäläheisen tutkimus- ja kehittämistoiminnan. Työelämäläheisessä koulutuksessa korostuvat opiskelijoiden motivaatio ja opintoihin sitoutuminen. Opiskelijoiden asiantuntijuuden kehittymistä edistetään erilaisissa oppimisympäristöissä, mahdollistamalla monimuotoinen, aikaan ja paikkaan sitomaton ympärivuotinen opiskelu sekä hyödyntämällä laajasti työn opinnollistamista. Opiskelijoiden kokonaisvaltainen ohjaus sekä aikaisemman osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen ovat osa opiskelijoiden henkilökohtaista opiskelusuunnitelmaa.
Savonian koulutusten työelämälähtöisyys toteutuu opettajien monimuotoisen verkostoitumisen kautta. Verkostot varmistavat myös substanssiasiantuntijuuden jatkuvan kehittymisen. Henkilöstö luo oppimistilanteita ja tukee opiskelijan oppimista. Opiskelijapalvelut, kirjasto- ja tietopalvelut, kansainvälisyyspalvelut ja muut korkeakoulupalvelut auttavat opiskelussa. Koulutuksessa noudatetaan esteettömyyden sekä kestävän kehityksen periaatteita.
Koulutusta suunnitellaan, toteutetaan, arvioidaan ja kehitetään yhteistyössä opiskelijoiden, työelämän ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Näin varmistetaan, että tutkinto-ohjelman opetussuunnitelma vastaa työelämän tarpeita. Yhteistyö perustuu avoimeen vuorovaikutukseen, osaamisen jakamiseen ja yhdessä oppimiseen.
Opiskelun tavoitteena on opiskelijan ammatillisen asiantuntemuksen kasvu. Opiskelun myötä noviisista kasvaa oma-aloitteinen ja itsenäinen asiantuntija. Opiskelijoiden itseohjautuvuutta korostetaan opetuksessa ja ohjauksessa opintojen alusta lähtien. Vastuu oppimisesta on opiskelijalla itsellään, ja oppimisen tavoitteena on opitun syvällinen ymmärtäminen.
Ohjauksen tavoitteena on tukea opintoja niiden eri vaiheissa. Opintojen alussa ohjauksessa painottuu henkilökohtainen opiskelusuunnitelma (HOPS), jossa myös aiemmin hankittu osaaminen tunnistetaan. Opintojen edetessä painottuu uraohjaus, jolla tuetaan asiantuntijuuden suuntaamista, työelämävalmiuksien kehittymistä sekä työllistymistä. Savonian opettajat ja muu henkilöstö ohjaavat ja tukevat opiskelijan henkilökohtaisten ammatillisten tavoitteiden määrittelemisessä ja saavuttamisessa. Kaiken ohjauksen tavoitteena on tehostaa opiskelijan oman ajankäytön hallintaa sekä oman toiminnan arviointia ja parantaa siten valmiuksia jatkuvaan oppimiseen.
Kansainvälisyystaidot ovat tärkeä osa tradenomin osaamista. Yhteisten kieliopintojen lisäksi ammattiopintoihin sisältyy 5 op vieraalla kielellä toteutettavia opintoja. Opiskelija voi painottaa kansainvälistymistä HOPS:issaan valitsemalla englanninkielisiä opintoja sekä valinnaisia kieliopintoja. Kansainvälisyyttä voi vahvistaa myös opiskelijavaihdolla tai suorittamalla harjoittelu ulkomailla.
Arvioinnilla ohjataan ja tarkistetaan opiskelijan opintojen osaamistavoitteiden saavuttamista. Arvioinnin kohteena on koko oppimistapahtuma eli opetuksen tavoitteiden mukaisten tietojen ja taitojen saavuttaminen sekä opiskelun että työelämän edellyttämä asennoituminen ja vastuunottokyky. Opintojaksojen arviointi perustuu opintojaksokohtaisesti laadittuihin arviointikriteereihin.
Savonian koulutusten työelämälähtöisyys toteutuu opettajien monimuotoisen verkostoitumisen kautta. Verkostot varmistavat myös substanssiasiantuntijuuden jatkuvan kehittymisen. Henkilöstö luo oppimistilanteita ja tukee opiskelijan oppimista. Opiskelijapalvelut, kirjasto- ja tietopalvelut, kansainvälisyyspalvelut ja muut korkeakoulupalvelut auttavat opiskelussa. Koulutuksessa noudatetaan esteettömyyden sekä kestävän kehityksen periaatteita.
Opetussuunnitelman opinnot voidaan toteuttaa joko kokonaan tai osittain verkko-opintoina. Osa opinnoista järjestetään verkko-opintoina ympärivuotisesti ajasta ja paikasta riippumattomasti. Opintojakso voi myös sisältää osasuorituksia, joiden opiskelua ja suorittamista ohjataan ja tuetaan verkossa. Verkkototeutus voi olla myös opintojakson vaihtoehtoinen suoritustapa.
Opintojaksoista osa on joko kokonaan tai osittain englanninkielisiä, koska kielitaito on oleellinen osa tradenomin ammattitaitoa. Englanninkielisillä toteutuksilla mahdollistetaan myös vaihto-opiskelijoiden osallistuminen opintojaksoille, jolloin samalla edistetään kaikkien opiskelijoiden kansainvälisten taitojen kasvua. Englanninkielisten opintojaksojen toteutusten yhteydessä varmistetaan tarvittaessa oppiminen muun muassa suomenkielisellä tukimateriaalilla ja ammattisanastolla.
Opinnollistaminen on joustava tapa opiskella erityisesti opintojen loppuvaiheen opintojaksoja. Tutkintoon kuuluvaa osaamista hankitaan osin tekemällä työtä sekä suorittamalla sovitut tehtävät. Opinnollistaminen ei ole työkokemuksen automaattista hyväksilukemista. Joissakin tapauksissa myös opiskelijan vapaa-ajan aktiviteetit ja harrastustoiminta voivat kehittää hänen ammatillista osaamistaan siten, että opinnollistaminen on mahdollista.
Opinnollistaminen alkaa opiskelijan aloitteesta ja siihen liittyvä suunnitelma tehdään ja hyväksytetään opintojakson opettajalla etukäteen. Jos opiskelijan työtehtävät sopivat opintojakson osaamistavoitteisiin, opinnollistaminen on mahdollista. Opetussuunnitelmassa voi olla myös erityisesti opinnollistamista ajatellen muodostettu opintojakso (esim. projektiopinnot).
Työpaikalla tai harrastustoiminnassa tapahtuva oppiminen suunnitellaan opintojakson osaamistavoitteiden perusteella yhteistyössä opintojakson opettajan kanssa. Opiskelijan esittämistä työtehtävistä arvioidaan, tuottavatko ne sinällään riittävää osaamista suhteessa tavoitteisiin vai tarvitaanko osaamisen saavuttamiseksi lisäsuorituksia. Osaamista voidaan täydentää esimerkiksi esityksellä tai raportilla.
Opiskelija
tuntee Wellness –ajattelun ja elämäntavan teoreettisen sisällön, niiden taustat ja merkityksen kuluttajakäyttäytymistä ohjaavana tekijänä sekä asiakasrajapinnassa että yrityksen sisäisissä toiminnoissa.
osaa yhdistää wellness-ajattelun liiketoiminnan eri osa-alueisiin sekä arvioida toimintoja ja palveluja wellness- ja elämysmallien perusteella.
osaa ottaa huomioon alan eettiset vaatimukset toiminnassaan.
osaa toimia Savonian oppimis- ja toimintaympäristössä hyödyntäen sen tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluja.
osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
Keskeiset sisällöt
Orientoituminen opintoihin
Wellness-ilmiön synty ja peruskäsitteiden määrittely
Wellness-elämäntapa ja kuluttajakäyttäytyminen
Wellness-linkitys liiketoiminnan eri aloilla ja maantieteellisillä alueilla
Elämyksellisyys kulutuksessa
Suoritustavat
Verkkotehtävät- ja keskustelut, osallistuminen tuotetesteihin, reflektoiva raportti
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Verkkoluennot
Opintojakson alussa ilmoitettava materiaali
Yhteyshenkilö
Virolainen Harri
4 LWP200 Wellness-yritystoiminnan suunnittelu ja käynnistys
Laajuus
15 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija
perehtyy wellness-liiketoimintaan ja sen lainalaisuuksiin sekä osaa hakea niihin liittyvää luotettavaa tietoa.
osaa laatia alustavan liiketoimintasuunnitelman wellness-alan yritykselle ja organisoida käynnistyvän yrityksen toimintaa, kuten laatia sopimuksia, hoitaa taloushallinnon tehtäviä ja tehdä perusteltuja markkinointiratkaisuja.
osaa työskennellä tiimissä ja ottaa vastuun omasta tekemisestään sekä antaa ja vastaanottaa palautetta.
Keskeiset sisällöt
Arvonlisäverotuksen pääasiat, kirjanpidon peruslogiikka ja yksinkertainen tlinpäätös
Suomen ja EU:n oikeusjärjestys ja oikeuslähteet
Henkilöoikeus
Yritysjuridiikan perusteet: elinkeinonharjoittamisen oikeus Suomessa, yritystietojärjestelmä, yritysmuodot
Yleinen sopimusoikeus ja yritystoiminnan aloittamiseen liittyvien erilaisten sopimusten oikeudellinen sääntely
Ostopäätösprosessin vaiheet ja siihen vaikuttavat tekijät
Segmentointiperusteet ja –prosessi
Markkinoinnin kilpailukeinot
Tekstinkäsittely ja esitysgrafiikka
Kirjallisen tekstitaidon ja asiatyylisen viestinnän perusteet
Esiintymis- ja vuorovaikutustaitojen perusteet
Ilmoitetaan myöhemmin
Bergström & Leppänen: Asiakassuhdemarkkinointi
Yhteyshenkilö
Suomela Leo
4 LLXE100 Business English
Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa kertoa itsestään ja esitellä ammatillista profiiliaan. Opiskelija osaa viestiä suullisesti tyypillisimmissä työelämään liittyvissä vuorovaikutustilanteissa. Hän osaa tuottaa tavallisimpia liike-elämän tekstejä. Opiskelija hallitsee liiketalouden alalla tarvittavan keskeisimmän sanaston sekä kykenee hankkimaan, soveltamaan ja viestimään alaan liittyvää tietoa suullisesti ja kirjallisesti tilanteeseen sopivalla tavalla.
Keskeiset sisällöt
Koulutukseen ja työhön liittyvä sanasto sekä liiketalouden alan perussanasto: kirjalliset viestintätilanteet mm. työnhaun asiakirjat, sähköpostiviestintä, yrityksen toiminnoista sidosryhmille viestiminen: suulliset viestintätilanteet kuten puhelinkieli, asiakas- ja muihin sidosryhmätapaamisiin liittyvä viestintä.
Suoritustavat
Luennot ja ohjatut harjoitukset.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
NISKANEN, Terttu, VETTER, Jutta, URBOM, Ruth. 2008-2015 kaikki painokset. Business Express. Sanoma Pro (aiemmin WSOY). Lisäksi muu myöhemmin ilmoitettava aineisto.
Yhteyshenkilö
Ruotsalainen Jaana
4 LWP400 Talousmatematiikka ja taulukkolaskenta
Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa soveltaa tietoja ja taitoja prosenttilaskun ja korkolaskennan tehtävien ratkaisemisessa. Opiskelija osaa määritellä ja käyttää tilastollisia tunnuslukuja. Opiskelija osaa käyttää taulukkolaskentaa tehtävien ratkaisemisessa.
Keskeiset sisällöt
Verotukseen liittyvä laskenta. Katelaskenta. Indeksit ja rahanarvo. Yksinkertainen korkolasku ja koronkorkolasku. Tilastollisten tunnuslukujen perusteet. Taulukkolaskennan käyttö tehtävien ratkaisussa (muotoilut, kaavat, perusfunktiot, kaaviot).
Suoritustavat
Tentti ja itsenäiset tehtävät
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
SAARANEN Pirjo, KOLTTOLA Eliisa & PÖSÖ Jarmo. uusin painos. Liike-elämän matematiikka. Edita
Ornanetin sähköinen materiaali (saatavilla oppilaitoksen verkossa)
Muu opintojaksolla ilmoitettava materiaali
Yhteyshenkilö
Kettunen Anu
4 LWP500 Kansantalouden perusteet
Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija tuntee keskeiset kansantalouden ilmiöt ja niiden väliset riippuvuudet. Opiskelija ymmärtää kansantalouden kokonaisuuden toimintaa ja osaa arvioida siinä tapahtuvien muutosten vaikutusta omalle toimialalle ja kuluttajille. Opiskelija osaa etsiä luotettavaa kansantaloudellista tietoa ja osaa arvioida kriittisesti käytävää kansantaloudellista keskustelua. Opiskelija ymmärtää oman toimialansa roolin kansantaloudessa.
Keskeiset sisällöt
Kansantalouden peruskäsitteet, kansantalouden tilinpidon perusteet, talouskasvu, suhdannevaihtelut, rahatalous, kansantalouden sisäinen ja ulkoinen tasapaino sekä keinot niiden saavuttamiseksi, kansainvälisen talouden kehityspiirteitä.
Suoritustavat
Luennot ja oppimistehtävät
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Lindholm ja Kettunen: Kansantalous. Edita. Luennoilla sovittava muu materiaali.
Yhteyshenkilö
Salopelto Timo
4 LWP600 Wellness-yrityksen toiminta ja sen analysointi
Laajuus
15 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa organisoida yrityksen perustoiminnot ja pystyy työskentelemään niihin liittyvissä rooleissa vastuullisesti ja itsenäisesti. Hän osaa toimia ja viestiä erilaisissa asiakaspalvelutilanteissa, tuntee henkilökohtaisen myyntityön vaiheet sekä osaa analysoida ja kehittää omaa myyntitapaansa ja viestintää. Hän osaa toimia eettisesti ja ottaa huomioon toiminnassaan yrityksen yhteiskuntavastuun periaatteet. Hän osaa arvioida yrityksen taloudellista tilaa.
Keskeiset sisällöt
Asiakaspalvelu ja myyntiprosessi
Työyhteisön rooli ja tiimityöskentely
Yrityksen yhteiskuntavastuu
Saatavan vapaaehtoinen ja oikeudellinen perintä
Työsuhteen oikeudellinen sääntely
Tunnuslukuanalyysi
Tuloverotuksen pääpiirteet
Budjetoinnin perusteet
Tekstinkäsittelyn ja esitysgrafiikan edistyneemmät ominaisuudet
Neuvottelu- ja palaveritaidot
Liikekirjeet
Ilmoitetaan myöhemmin.
Bergström & Leppänen: Asiakassuhdemarkkinointi
Harmaala, M., Jallinoja, N.: Yritysvastuu ja menestyvä liiketoiminta.
Yhteyshenkilö
4 LWP700 Wellness-työelämäprojekti
Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida projektin, joka liittyy wellness-palvelujen liiketoiminnan kehittämiseen.
Opiskelija osaa tuottaa projektiin liittyvän dokumentaation ja hallitsee projekti- ja tiimityöskentelyn toimeksiannon edellyttämällä tavalla.
Keskeiset sisällöt
Projektin määrittely, tavoitteet ja seuranta
Projektin vaiheet, elinkaari, roolit, resurssit ja riskit
Projektidokumentit (esim. suunnitelma, raportit ja tiedotteet)
Sidosryhmä- ja asiakasviestintä
Projektiryhmän sisäinen viestintä
Yhteistoiminnallinen tiedon rakentaminen ja jakaminen
Suoritustavat
Verkkotehtävä, projektisuunnitelma, projektiraportti ja reflektoiva oppimispäiväkirja
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opintojakson alussa ilmoitettava materiaali
Edeltävät opinnot
Wellness-toimintaympäristö
Muuta huomioitavaa
Arviointiasteikkona voidaan käyttää myös hyväksytty/hylätty -asteikkoa. Arviointiasteikko ilmoitetaan erikseen kunkin toteutuksen alkaessa.
Yhteyshenkilö
Virolainen Harri
4 LLXR100 Svenska på företaget
Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa kertoa itsestään ja esitellä omaa ammatillista profiiliaan. Opiskelija selviytyy työelämän tyypillisimmissä viestintätilanteissa ruotsin kielellä, hallitsee liiketalouden alan keskeisimmän sanaston sekä kykenee viestimään vuorovaikutustilanteeseen sopivalla tavalla. Opiskelija osaa tuottaa tavallisimpia työelämän dokumentteja sekä esitellä yritystä tai organisaatiota ja sen palveluja, tuotteita ja toimintaa. Opiskelija osaa hyödyntää talouselämän julkaisujen ja muiden tietolähteiden tarjontaa.
Keskeiset sisällöt
Koulutukseen ja työhön liittyvä sanasto sekä liiketalouden alan perussanasto kirjallisissa (mm. työnhaun asiakirjat, sähköpostiviestintä, liikekirje) ja suullisissa viestintätilanteissa (mm. puhelinkieli, tuote-esittely, yritysesittely, asiakaspalvelutilanteet).
Suoritustavat
Oppimistehtävät, suulliset ja kirjalliset testit.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
HANSKA-AARE, Sari, KERÄNEN, Marit, LEHTOVIITA, Kirsi & PIRTTILÄ, Mia. 2014. Gå med vinst! Affärssvenska för högskolor. Edita Publishing Oy.
Muuta huomioitavaa
Suorittamalla tutkinto-ohjelmansa ruotsin kielen pakollisen opintojakson (liiketalouden alalla Svenska på företaget) hyväksytysti opiskelija osoittaa hallitsevansa valtion virkamiehiltä vaadittavan suullisen ja kirjallisen ruotsin kielen taidon (julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annettu laki 424/ 2003, 6§).
Yhteyshenkilö
Löf Marja-Elina
4 LWA100 Wellness-viestintä
Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa johtaa kokouksen ja neuvottelun. Hän osaa esiintyä vakuuttavasti. Opiskelija osaa jakaa asiantuntijuuttaan, ohjata ja neuvoa. Hän kehittää ongelmanratkaisutaitojaan ammatillisissa vuorovaikutustilanteissa. Opiskelija saa valmiuksia erilaisten asiantuntija- ja ohjetekstien kirjoittamiseen. Hän perehtyy tieteellisen kirjoittamisen periaatteisiin.
Keskeiset sisällöt
Neuvottelu- ja kokoustaidot
Ongelmanratkaisumenetelmät
Asiantuntijan esiintymis- ja vuorovaikutustaidot
Työelämän kirjallinen viestintä (esim. raportit, ohjetekstit, hakemukset ja analyysit)
Tieteellinen kirjoittaminen
Suoritustavat
Kirjalliset ja suulliset oppimistehtävät
(myös työelämälähtöinen portfolio on mahdollinen)
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Ilmoitetaan opintojakson alussa
Edeltävät opinnot
Yritystoiminnan suunnittelu ja käynnistys
Yhteyshenkilö
Leskinen Hanna
4 LWA200 Asiakas ja tuoteosaaminen
Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija
tuntee ja tunnistaa wellness-palveluja käyttävien asiakkaiden keskeiset tarpeet, motiivit ja odotukset käyttää palveluita
soveltaa tietoa asiakaspalveluprosessissa
tuntee asiakaslähtöisen palvelutuotteen tuotesuunnittelun edellytykset ja tuotteistamisen periaatteet.
osaa suunnitella palvelukonsepteja hyödyntäen palvelumuotoilun menetelmiä yhteistyössä asiakkaan kanssa.
osaa suunnitella, tuottaa, ja johtaa wellness – palvelutuotteita
osaa hyödyntää teknologiaa hyvinvointipalvelujen tuottamisessa.
Opiskelija tutustuu asiakas- ja tuoteosaamiseen liittyvään keskeiseen englanninkieliseen sanastoon sekä kehittää viestintäosaamistaan työelämän vaatimissa tilanteissa.
Keskeiset sisällöt
Erilaisten asiakkaiden kohtaaminen ja eettinen asiakaspalvelu
Wellness –kuluttajakäyttäytyminen eri kulttuureissa ja monikulttuurisuuden vaikutukset asiakaspalvelussa
Wellness - tuotteiden ja palvelujen erityispiirteet
Tuotesuunnittelun ja palvelumuotoilun menetelmät
Palvelukäsikirjoitus / service blueprint ja asiakkaan polku
Tuotesuunnitteluprosessi ja sen vaiheet ideoinnista hinnoitteluun ja lanseeraukseen
Aihepiiriin liittyvä keskeinen englanninkielinen sanasto
Suoritustavat
Aktiivinen osallistuminen harjoituksiin ja tuotetestauksiin, verkkotehtävät, reflektoiva raportti
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opintojakson alussa ilmoitettava materiaali
Edeltävät opinnot
Wellness-toimintaympäristöt
Yhteyshenkilö
Virolainen Harri, Willman Salla
4 LWA300 Kustannuslaskenta ja taloudellinen analyysi
Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa laatia tuote- ja asiakaskohtaisia kustannus- ja kannattavuuslaskelmia sekä hinnoittelulaskelmia erilaisilla laskentamenetelmillä. Hän pystyy analysoimaan yrityksen taloudellista tilannetta ja laskentainformaatiota erilaisissa päätöksentekotilanteissa. Opiskelija osaa käyttää hyväksi tietotekniikkaa ja pystyy tuottamaan selkeitä taloudellisia raportteja.
Keskeiset sisällöt
Kokonaisvaltainen kustannustenhallinta
Kustannuslaskennan perustekniikat: perinteinen kustannuslaskenta ja toimintolaskenta
Hinnoittelumenetelmät
Tunnusluku- ja kassavirta-analyysi
Suoritustavat
Tentti ja oppimistehtävät
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Jormakka R., Koivusalo K., Lappalainen J ja Niskanen M. Laskentatoimi, soveltuvin osin, Edita, uusin painos
Muu opettajan ilmoittama materiaali
Yhteyshenkilö
Martikainen Liisa
4 LWA400 Sosiaali- ja terveysalan ajankohtaiset kysymykset
Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Tunnistaa wellness elämäntavan rajapintoja suhteessa sosiaali- ja terveysalan ajankohtaisiin kysymyksiin
Osaa kuvata asiakkaan ja potilaan aseman ja oikeudet
Kykenee havaitsemaan liiketoimintamahdollisuuksia
Keskeiset sisällöt
Sosiaali- ja terveysalan palvelurakenne: julkinen, yksityinen, kolmas sektori
Sosiaali- ja terveysalan eettinen perusta
Sosiaali- ja terveysalan lainsäädäntö wellness-toiminnan näkökulmasta
Sosiaali- ja terveysalan ja wellnes toiminnan yhteistyö palveluissa
Suoritustavat
Oppimistehtävä
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Ilmoitetaan opintojakson alussa
Yhteyshenkilö
Hämäläinen Susanne
4 LWA500 Wellness-liiketoiminnan kehittäminen
Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson tavoitteena on luoda ymmärrys wellness-liiketoiminnan luonteesta ja luoda valmius wellness-palveluliiketoiminnan systemaattiseen kehittämiseen. Opintojakson suoritettuaan opiskelija ymmärtää wellness-liiketoiminnan erityispiirteet suhteessa muuhun palveluliiketoiminnan sekä tuote-/tavaraliiketoimintaan. Opiskelija hallitsee wellness-liiketoiminnan käsitteistöä, osaa analysoida palveluliiketoiminnan nykytilaa sekä määritellä, johtaa ja toteuttaa oikeanlaisia kehittämistoimenpiteitä
Keskeiset sisällöt
Wellness-liiketoiminnan logiikka ja strategiat, liiketoiminnan kehittämissuunnitelma, wellness-toimintaympärisöttä tapahtuva asiakaskeskeinen palvelukonseptien kehittäminen, palveluiden tuottaminen, verkostot ja asiakkaan palvelukokemus.
Suoritustavat
Osallistuminen lähiopetukseen ja verkkokeskusteluihin/-ohjaukseen, oppimistehtävät
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Ilmoitetaan opintojakson alussa
Yhteyshenkilö
Virolainen Harri
4 LWA600 Wellness-palveluiden myynti ja markkinointi
Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa myyntitoimia myyntiprosessin eri vaiheissa. Opiskelija osaa hyödyntää erilaisia myynnin välineitä.
Opiskelija tuntee BtoB-myynnin erityispiirteet sekä osaa tarjota asiakkaalle soveltuvia ratkaisuja.
Opiskelija tuntee markkinointiviestinnän keinojen ja eri medioiden kokonaisuuden sekä osaa tehdä markkinointiviestintäsuunnitelman.
Opiskelija tuntee wellness- palvelujen markkinointiin liittyvän keskeisen lainsäädännön ja osaa soveltaa sitä käytännön ratkaisutilanteissa.
Keskeiset sisällöt
Henkilökohtainen myyntityö
BtoB-myynti
Markkinointiviestintä
Markkinointiin liittyvä lainsäädäntö
Suoritustavat
Tehtävät, tentti
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opintojakson alkaessa ilmoitettava materiaali
Yhteyshenkilö
Honkanen Jukka, Pitkänen Ari
4 LLXE200 English for International Communication
Credits
5 cr
Credits in Foreign Language
5 cr
Objectives
The student will develop his/her English oral and written communication skills by having a look at intercultural communication. He/she will become more aware of his/her own culture and identity and understand the importance of culture when working in an international context. He/she will make the difference between formal and informal English and will be able to adapt his/her language level to different types of situation.
Content
Reading, writing, listening, speaking. Culture and identity: definitions. Classifying cultures. Why it is important to be aware of our own culture to better communicate, Finnish culture and other typical models. Etiquette and business etiquette. Welcoming guests to Finland. Finnish culture. International meetings and conferences. Business correspondence.
Requirements
Contact lessons. Independent work and group work.
Grading Scale
0 - 5
Course material
Selected materials in Moodle.
Prerequisites
Business English
Contact
Ruotsalainen Jaana, Raphenon-Onttonen Julienne
4 LLX400 Tutkimus- ja kehittämismenetelmät
Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelijalla on valmiudet tutkimus- ja kehittämistyön suunnitteluun ja toteuttamiseen. Opiskelija osaa arvioida aineistojen hankintamenetelmien soveltuvuutta eri tilanteissa. Opiskelija osaa analysoida ja tulkita itsenäisesti laadullista ja määrällistä tutkimusaineistoa. Opiskelija osaa arvioida tutkimus- ja kehittämistyön luotettavuutta. Opiskelija osaa toimia eettisten periaatteiden mukaisesti tutkimus- ja kehittämistyössä.
Keskeiset sisällöt
Laadullisen aineiston hankinta, analyysi ja tulkinta. Määrällisen aineiston hankinta, tulosten raportointi ja tulkinta. Tilastollisten ohjelmistojen käyttö. Tutkimuseettiset periaatteet.
Suoritustavat
Projekteihin osallistuminen ja oppimistehtävät.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
OJASALO, Katri, MOILANEN, Teemu & RITALAHTI, Jarmo. 2015. Kehittämistyön menetelmät, uudenlaista osaamista liiketoimintaan. WSOYpro Oy.
HEIKKILÄ, Tarja. 2014. Tilastollinen tutkimus. Helsinki, Edita.
KOSKINEN, Ilpo., ALASUUTARI, Pertti & PELTONEN, Tuomo. 2005. Laadulliset menetelmät kauppatieteissä. Tampere, Vastapaino.
TUOMI, Jouni & SARAJÄRVI, Anneli. 2013. Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. Helsinki, Tammi.
KvantiMOTV - Menetelmäopetuksen tietovaranto [verkkojulkaisu]. Tampere: Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [ylläpitäjä ja tuottaja]. . (Viitattu 4.11.2016)
Muu ilmoitettu ja opettajien laatima materiaali.
Yhteyshenkilö
Mäkelä Pentti, Kesänen Anni
4 LWA700 Innovaatiojohtaminen
Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa käyttää innovaatiotietoa ja -työkaluja wellness-liiketoiminnan ja työyhteisön uudistamisen lähteenä. Opiskelija osaa tukea ja kannustaa ideoiden syntymistä työyhteisössä ja innovatiivisen organisaatiokulttuurin syntymistä. Hän tuntee innovaatiotoiminnan keskeisiä käsitteitä ja osaa etsiä tietoa innovaatiojärjestelmään ja -rahoitukseen liittyen
Keskeiset sisällöt
Innovaatiotoiminnan keskeiset käsitteet, Kansallinen innovaatiojärjestelmä ja innovaatioiden rahoitusmuodot, Innovaatiotoiminnan yrityscaset wellness-toimintaympäristössä, Sähköiset työkalut innovaatiotoiminnan tukena, Luovuus ja innovatiivisuus, luova työyhteisö, Innovaatiostrategian osa-alueet, Innovaatioprosessi
Suoritustavat
Osallistuminen lähiopetukseen ja verkkokeskusteluihin/-ohjaukseen, oppimistehtävät
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Ilmoitetaan opintojakson alussa
Yhteyshenkilö
Järvenpää Titta, Niskanen Teija
4 LWA800 Markkinoinnin suunnittelu
Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija ymmärtää markkinoinnin yhteyden liiketoiminnan menestykseen, sekä markkinoinnin kokonaisuuden. Hän ymmärtää suunnittelun merkityksen tavotteiden saavuttamisessa. Opiskelija tutustuu 2000-luvun markkinoinnin keinoihin, ja pystyy soveltamaan niitä omalla toimialallaan.
Keskeiset sisällöt
Suunnitteluprosessi, toimintaympäristöt, markkinoinnin työkalut, arviointi ja vaikuttavuus.
Suoritustavat
Oppimistehtävät, tentti ja/tai raportti.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opettajien ilmoittama materiaali.
Edeltävät opinnot
Wellness-viestintä tai vastaava.
Yhteyshenkilö
Pitkänen Ari, Kuiri Tiina
4 LLX300 Vuorovaikutteinen esimiestyö
Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa kuvata esimiestehtävän tarkoituksen ja merkityksen organisaatiolle. Hän tuntee esimiestyön käytännön toiminnan. Opiskelija tuntee ryhmätoiminnan lainalaisuudet ja osaa huomioida ne esimiestyössä. Opiskelija oppii rakentamaan omaa johtajuuttaan, tunnistaa esimiestyön vaatimukset ja osaa peilata omaa osaamistaan niihin.
Keskeiset sisällöt
- Esimiehen rooli ja tehtävät
- Vuorovaikutteisuus esimiestyössä: palauteen anto ja vastaanotto, kehityskeskustelut, muutosjohtaminen
- Yksilöiden moninaisuus ja ryhmädynamiikka
- Työntekijöiden motivointi ja hyvinvointi
- Itsensä johtaminen ja esimiehenä kehittyminen
Suoritustavat
Aktiivinen osallistuminen lähiopetukseen, oppimistehtävät
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Aiheeseen liittyvät ajankohtaiset artikkelit ja kirjallisuus. Tarkennetaan opintojen alkaessa.
Yhteyshenkilö
Rossi Anna
4 LWA900 Talouden ohjaus
Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija tunnistaa taloushallinnon roolin sekä strategisessa että operatiivisessa johtamisessa. Hän hahmottaa taloudellisen ohjauksen vuosikelloajattelun. Hän osaa käyttää erilaisia talouden ohjauksen menetelmiä, kuten BSC, toiminnan suunnittelussa ja seurannassa, ja pystyy laatimaan erilaisia taloudellisia ennusteita, budjetteja ja muita strategiaa tukevia laskelmia.
Keskeiset sisällöt
Talousohjaus strategisessa ja operatiivisessa ohjauksessa
Strategiset ohjausmittaristot
Budjetointi ja tavoiteasetanta
Suoritustavat
Tentti ja oppimistehtävät
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Jormakka R., Koivusalo K., Lappalainen J ja Niskanen M. Laskentatoimi, soveltuvin osin, Edita, uusin painos
Muu opettajan ilmoittama materiaali
Yhteyshenkilö
Hiltunen Pentti
4 LWA1000 Hyvinvointiteknologia
Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Tunnistaa wellness-teknologian lähitulevaisuuden kehitystrendejä sekä hyvinvointi- ja terveysteknologian yhtymäkohtia ja keskeisiä eroja
Tunnistaa käytössä olevaa wellness-teknologiaa (välineet, sovellukset)
Osaa arvioida hyvinvointitekonologian käytön etuja ja haittoja sekä
hyödyntää sitä wellness-palvelujen suunnittelussa ja totetuksessa
Keskeiset sisällöt
Wellness-teknologian ja terveysteknologian kehitys ja nykytila
Wellnes-teknologian humaani käyttö ja eettinen perusta
Wellness-teknologian monialainen yhteistyö alan toimijoiden kanssa
Suoritustavat
Oppimistehtävä, tutustumiskäynnit
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Ilmoitetaan opintojakson alussa
Yhteyshenkilö
Niskanen Teija
4 LLX1100 Palkkahallinto
Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija tuntee palkkauksen perusteet, tutustuu palkkausta säätelevään normistoon ja osaa soveltaa sitä palkan laskennassa. Opiskelija osaa käsitellä palkanmaksussa palkasta tehtävät vähennykset, palkan verotuksen ja luontoisedut. Hän tunnistaa henkilökuntaetuudet ja ymmärtää etuuksien verottomuuden periaatteet. Hän osaa laskea vuosilomapalkan. Opiskelija osaa laatia matkalaskun kotimaan ja ulkomaan matkan osalta. Hän perehtyy työnantajalta vaadittaviin palkkahallintoon liittyviin maksuihin, tilityksiin, ilmoituksiin sekä palkkakirjanpitoon ja -raportointiin. Opiskelija osaa laskea ja huomioida henkilöstömenojen vaikutuksen yrityksen kannattavuuteen.
Keskeiset sisällöt
Palkkauksen perusteet
Palkkahallinnon normisto
Palkan verotus
Palkasta tehtävät muut vähennykset
Veronalaiset luontoisedut
Verovapaat henkilökuntaetuudet
Vuosiloma ja vuosilomapalkka
Työaika
Matkustuskustannusten korvaukset
Työnantajan maksut ja tilitykset
Palkkakirjanpito- ja raportointi
Henkilöstökustannukset yrityksen kustannuksina
Suoritustavat
Tentti ja oppimistehtävät
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Syvänperä Outi ja Turunen Leena. Palkkavuosi. Helsinki: Edita. Uusin painos.
Yhteyshenkilö
Martikainen Liisa
4 LLX1200 Asunto-osakeyhtiöt ja yhdistykset
Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija tuntee asunto-osakeyhtiöön ja yhdistykseen liittyvät keskeisimmät säädökset ja muut niiden toimintaa koskevat määräykset ja ohjeet. Opiskelija tunnistaa asunto-osakeyhtiön ja yhdistyksen tuloslaskelman, taseen, talousarvion ja muiden seurantalaskelmien erityispiirteet ja osaa laatia tavanomaisimmat laskelmat. Opiskelija tuntee asunto-osakeyhtiön ja yhdistyksen tilin- ja toiminnantarkastusta koskevat säädökset.
Keskeiset sisällöt
Asunto-osakeyhtiölaki ja yhdistyslaki sekä muut keskeiset määräykset ja ohjeet. Asunto-osakeyhtiön talousarvio, toteutumisvertailu, lainaosuuslaskelmat, vuokrankantokirja. Asunto-osakeyhtiön ja yhdistyksen tuloslaskelma ja tase. Asunto-osakeyhtiön ja yhdistyksen toiminnantarkastus.
Suoritustavat
Tentti, oppimistehtävät
Arviointiasteikko
0 - 5
Edeltävät opinnot
Savonian tradenomin ensimmäisen vuoden taloushallinnon opinnot tai vastaava osaaminen.
Yhteyshenkilö
Grönholm Sirpa
4 LLX1300 Yksityishenkilön oikeudelliset asiat
Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija tuntee perhe- ja perintöoikeuteen sekä asumiseen liittyvän keskeisimmän lainsäädännön ja osaa soveltaa sitä käytännön ratkaisutilanteissa. Opiskelija osaa laatia mainittuihin aihealueisiin liittyviä sopimusoikeudellisia ja muita asiakirjoja (esim. avioehtosopimus ja testamentti). Opiskelija tuntee myös henkilöverotukseen liittyvän keskeisimmän oikeudellisen sääntelyn ja osaa valvoa oikeuksiaan asianosaisena rikosprosessissa.
Keskeiset sisällöt
Perheoikeus: avioliittoon, avoliittoon ja rekisteröityyn parisuhteeseen liittyvät varallisuus- ja sopimussuhteet
Perintöoikeus: perimysjärjestys, perunkirjoitus, testamentti, ennakkoperintö, lakiosa, perinnönjakosopimukset, perintö- ja lahjavero
Asumisen juridiikka: asumisoikeus- ja osaomistusasuntoja koskevat sopimukset, huoneenvuokrasopimus, asunto-osakkeen kauppasopimus, kiinteistön kauppasopimus, asunnonvälitystoiminnan oikeudellinen sääntely
Henkilöverotuksen pääpiirteet
Asianosaisen asema rikosprosessissa
Suoritustavat
Harjoitustyöt, tentti
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opettajan ilmoittama materiaali
Yhteyshenkilö
Honkanen Jukka
4 LLX1400 Hallinto-oikeuden perusteet
Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija tuntee hallinto-oikeuden oikeusjärjestelmän, hallitsee hallinto-oikeuden yleiset käsitteet ja periaatteet, sekä osaa soveltaa keskeisiä hallintolain ja oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain säännöksiä. Opiskelija osaa laatia oikaisuvaatimuksen ja muutoksenhakukirjelmän häntä koskevaan hallintopäätökseen.
Keskeiset sisällöt
Julkishallinto toimintaympäristönä, julkinen valta ja yksilön oikeusasema, hallinto-organisaatio, hallintolaki ja hyvän hallinnon perusteet, oikeusturvaa takaavat säännökset ja laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa.
Suoritustavat
Verkko-opiskelu
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Verkkomateriaali
Muuta huomioitavaa
Opintojaksokuvauksen osaamistavoitteita ja keskeistä sisältöä on muutettu 7.10.2020 ja vaihdettu kumotun hallintolainkäyttölain tilalle laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa.
Yhteyshenkilö
Honkanen Jukka
4 LLX1500 Hankintatoimi ja logistiikka
Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija tuntee yrityksen logistiset toiminnot ja ymmärtää niiden merkityksen yrityksen kannattavuudelle. Opiskelija osaa tehdä yrityksen hankintatoimeen, kuljetukseen ja varastointiin liittyviä päätöksiä.
Opettajien opintojakson aikana ilmoittamat ja jaettavat materiaalit
Yhteyshenkilö
Vauhkonen Sirpa
4 EKX8000 Teollisuuden palveluliiketoiminta
Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija tuntee palvelujen potentiaalin teknologiateollisuuden liiketoiminnan kehittämisessä sekä ymmärtää palveluliiketoiminnan johtamisen ja hallinnan osa-alueet. Opintojakso antaa valmiudet teollisuuden palvelujen ja palveluprosessien kehittämiseen. Opiskelija oppii kuinka asiakasymmärrys muodostetaan ja muunnetaan prosessi- ja palveluinnovaatioiksi.
Opiskelija ymmärtää ylläpidon, tehdaspalveluiden ja kunnossapidon toimintojen merkityksen teollisuuden käyttöasteen ja tuottavuuden näkökulmasta.
Keskeiset sisällöt
Teollisuuden palveluliiketoiminnan merkitys sekä palvelujen määrittely
Palvelujen kehittämisprosessit
Asiakasymmärryksen muodostaminen teollisessa B2B ympäristössä
Palvelukonseptien jatkuva kehittäminen
Teollisten palvelujen tuotteistaminen, lanseeraus ja markkinointi
Palveluprosessien digitalisointi
Digitaalisuuden hyödyntäminen palvelutuotteiden kehittämisessä
Palveluliiketoiminnan johtaminen ja hallinta
Palveluorganisaation, -kulttuurin ja -verkoston rakentamisen periaatteet
Palvelusuhteiden kehittäminen: prosessit, toimintatavat, yhteistyömallit ja mittarit
Suoritustavat
Oppimispäiväkirja, ryhmätyö, osakokeet, tentit
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Kirjallisuutta:
Ojasalo (2008): Kehitä teollisuuspalveluja.
Rekola & Haapio (2009): Industrial Services and Service Contracts: A Proactive Approach.
Grönroos & kumppanit (2007): Teollisuuden palveluksista palveluliiketoimintaan
http://www.teknologiainfo.net/Liiketoiminta/Palveluliiketoiminta/
Miettinen, Satu. 2017. An Introduction to Industrial Service Design.
Lisäksi Moodlen kautta jaettu sähköinen aineisto
Yhteyshenkilö
Kärkkäinen Kai
4 LLX1600 Myynnin verkkokurssi
Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa arvioida omaa myyntiosaamistaan ja –taitojaan. Opiskelija osaa soveltaa myyntipsykologiaa ja ymmärtää ongelmaratkaisumyynnin mahdollisuudet henkilökohtaisessa myyntityössä.
Keskeiset sisällöt
- Myyntiprosessin ja myyntitaitojen kehittäminen
- Myyntipsykologia ja henkilökohtainen myyntityö, ongelmanratkaisumyynti ja monikanavainen myynti
Suoritustavat
Verkko-opinnot, tehtävät, verkkotentti.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Mobiili/ verkkokurssimateriaali.
Edeltävät opinnot
Perusopinnot
Muuta huomioitavaa
Suoritusajankohta on joustava.
Myynnin verkkokurssi -opintojaksoa ei voi valita, jos Myynnin ja markkinoinnin kehittäjä on valinnut vaihtoehtoisista ammattiopinnoista opintojakson Asiakaspalvelu ja myynti (10 op), johon verkkokurssin suorittaminen sisältyy.
Yhteyshenkilö
Willman Salla
4 LLX1700 Henkilöstöjohtaminen organisaation kulttuurin rakentajana
Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa kuvata henkilöstöjohtamisen strategisen roolin organisaation kulttuurin rakentajana. Hän osaa tarkastella henkilöstöjohtamisen prosesseja lainsäädännön ja työsuhteen sopimuspohjaisen sääntelyn näkökulmasta. Opiskelija muodostaa käytännönläheisen kuvan henkilöstöjohtamisen roolista erilaisissa organisaatiossa. Opiskelija ymmärtää organisaation eri osapuolten (työnantajan ja työntekijöiden) osallistamisen tärkeyden henkilöstöjohtamisen kehittämisessä.
Keskeiset sisällöt
- Henkilöstöjohtaminen strategian toteuttajana ja organisaatiokulttuurin rakentajana
- Henkilöstösuunnittelu, rekrytointi, perehdytys, osaamisen kehittäminen, palkitseminen, työsuhteen päättäminen
- HR-työntekijän rooli ja ominaisuudet, tunneäly, luottamuksen rakentaminen, suhde työntekijöihin organisaatiossa
- Työsuhteen oikeudellinen ja sopimuspohjainen sääntely
Suoritustavat
Verkkototeutus: verkkomateriaalien suorittaminen
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Aiheeseen liittyvät ajankohtaiset artikkelit, kirjallisuus, lainsäädäntö ja työehtosopimukset. Tarkennetaan opintojen alkaessa.
Yhteyshenkilö
Rossi Anna, Honkanen Jukka
4 LLX1800 Henkilöstöjohtamisen käytännön soveltaminen
Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opintojaksolla opiskelijat syventävät ymmärrystään henkilöstöjohtamisesta ja sen roolista suhteessa sisäisiin ja ulkoisiin asiakkuuksiin. Opiskelijat perehtyvät ryhmissä tiettyyn henkilöjohtamisen osa-alueeseen valitsemassaan organisaatiossa. He oppivat havainnoimaan HR:n haasteita ja tarinallisen lähestymisen kautta kuvaamaan henkilöstöjohtamiseen liittyviä kehittämismahdollisuuksia. Samalla opiskelijat sisäistävät tarinallisuuden mahdollisuudet viestinnässä.
Keskeiset sisällöt
- henkilöstöjohtamisen rooli suhteessa sisäiseen ja ulkoiseen asiakkuuteen
- henkilöstöjohtaminen yrityskuvan rakentajana
- henkilöstöjohtamisen haasteiden havainnointi ja osa-alueiden kehittäminen
- tarinallisuus menetelmänä henkilöstöjohtamisen kuvaamisessa ja organisaation viestinnässä
Aiheeseen liittyvät ajankohtaiset artikkelit ja kirjallisuus. Tarkennetaan opintojen alkaessa.
Edeltävät opinnot
Henkilöstöjohtaminen organisaation kulttuurin rakentajana
Yhteyshenkilö
Rossi Anna
4 LLX2000 Liike-elämän IT-taidot
Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija vahvistaa osaamistaan valitsemillaan tietojenkäsittelyn osa-alueilla.
Keskeiset sisällöt
Seuraavista valittava vähintään 5 op:
tietokannat (2 op): relaatiotietokannan periaatteet ja toteutus sisältäen kyselyt, lomakkeet ja raportit
kuvankäsittely (1 op): kuvakoot, värijärjestelmät, tasot, maskit, suotimet ja tehostetyökalut
taulukkolaskennan erityispiirteet (1 op): monipuolinen funktioiden käyttö, suojaus, ehdollinen muotoilu, päivämäärien ja aikojen käyttö laskennassa, Pivot (ristiintaulukointi ja kaaviot)
verkkopalvelut (1 op): verkkoneuvottelut ja yhteiskäyttöiset verkkopalvelut ajan- ja tiedonhallintaan
videot ja some (1 op): videoeditoinnin työkalut ja sosiaalisen median verkkoviestintätyökalut
taulukkolaskennan perusteiden täydennys (1 op)
Suoritustavat
Oppimistehtävät
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Edeltävät opinnot
Osittain monimuotototeutus
Muuta huomioitavaa
Taulukkolaskennan perusteiden täydennys (1 op) on vain monimuodon opiskelijoille.
Yhteyshenkilö
Suomela Leo, Kettunen Anu
4 LLX2100 Turvallisesti kyberajassa
Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija ymmärtää tietoturvan ja tietosuojan merkityksen nyky-yhteiskunnassa. Opiskelija osaa suojautua yleisimpiä tietoturvauhkia vastaan. Opiskelija ymmärtää millaista tietoa hänestä kerätään internetiä käytettäessä ja osaa mahdollisuuksiensa mukaan estää tämän. Opiskelijalla on ajankohtaiset tiedot ja taidot kyberyhteiskunnassa toimimiseen.
Keskeiset sisällöt
Tietoturva ja tietosuoja. Ajantasaiset säädökset. Digitaalinen identiteetti ja sen hallittu rakentaminen. Virukset ja muut haittaohjelmat. Virustorjunta ja haittaohjelmien poisto. Tiedostojen ja tietoliikenteen salaaminen. Anonyymi netin käyttö. Tekijänoikeudet. Muut ajankohtaiset digitalisaation asiat ja ilmiöt.
Suoritustavat
Oppimistehtävät.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Ilmoitetaan myöhemmin.
Edeltävät opinnot
Perusopinnot.
Yhteyshenkilö
Muuruvirta Petteri
4 LLK1001 KY1: Kaupan toimintaympäristö ja kilpailukeinot
Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Tavoitteena on tutustua yrittäjäpohjaiseen kaupan alaan monipuolisesti - ja lisätä näin valmiuksia työskennellä vastuullisissa kaupan töissä tai vaikkapa teollisuuden eri tehtävissä.
Keskeiset sisällöt
- Kaupan toimintaympäristö -opintojakso jakaantuu viiteen opintoteemaan. Jokainen niistä tarjoaa yhden näkökulman kaupan toimintaan: pohditaan toimialaa, asiakkaita, jakelukanavia sekä kilpailukeinoja. Koska tässä opiskelussa keskitytään yrittäjäpohjaiseen vähittäiskaupan ketjutoimintaan, tarkastellaan viidentenä näkökulmana vielä kauppiasta.
- Eri näkökulmien yhteisenä tavoitteena on, että löydät kaupan alasta uusia, mielenkiintoisia puolia - ja tältä pohjalta pohdiskelet, voisiko kaupan ala tarjota sinun persoonaasi sopivia tulevaisuuden haasteita.
- Kauppa Suomessa
- Kaupan asiakkaat
- Kauppa osana toimitusketjua
- K-kauppiasyrittäjät
- Kaupan kilpailukeinot
Suoritustavat
Verkkopohjaiset opinnot, oppimistehtävät, tentit.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Annetaan opintojakson aikana.
Edeltävät opinnot
Liiketalouden perusopinnot.
Muuta huomioitavaa
Kauppiasyrittäjyysopinnot ovat Ruokakesko Oy:n kanssa yhteistyössä toteutettava opintokokonaisuus, joka koostuu kolmesta viiden opintopisteen laajuisesta opintojaksosta. Opintoihin voi osallistua liiketalouden perusopinnot suoritettuaan. Opiskelija voi suorittaa vain yhden tai useampia opintojaksoja. Opintojaksoille 2-3 osallistuminen edellyttää, että edeltävä opintojakso on hyväksytysti suoritettu.
Yhteyshenkilö
Selander Kai
4 LLK2001 KY2: Osaston henkilöstön ja myynnin johtaminen
Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Tavoitteena on tutustua yrittäjäpohjaiseen kaupan alaan monipuolisesti - ja lisätä näin valmiuksia työskennellä vastuullisissa kaupan töissä tai vaikkapa teollisuuden eri tehtävissä.
Keskeiset sisällöt
Tavoitteena on, että opiskelija osaa kaupassa työskennellessään johtaa oman osastonsa myyntiä ja ohjata oman tiiminsä toimintaa säännösten mukaisesti.
- Kauppa työpaikkana
- Kaupan työsuojelu
- Toiminnan laatu
- Kaupan töiden organisointi
- Henkilöstöjohtamisen työvälineet
Suoritustavat
Verkkopohjaiset opinnot, oppimistehtävät, tentit.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Ilmoitetaan opintojakson alkaessa
Edeltävät opinnot
LLK1001 KY1: Kaupan toimintaympäristö ja kilpailukeinot tai KYP1 ja KYP2
Muuta huomioitavaa
Kauppiasyrittäjyysopinnot ovat Ruokakesko Oy:n kanssa yhteistyössä toteutettava opintokokonaisuus, joka koostuu kolmesta viiden opintopisteen laajuisesta opintojaksosta. Opintoihin voi osallistua liiketalouden perusopinnot suoritettuaan. Opiskelija voi suorittaa vain yhden tai useampia opintojaksoja. Opintojaksoille 2 - 3 osallistuminen edellyttää, että edeltävä opintojakso on hyväksytysti suoritettu.
Yhteyshenkilö
Selander Kai
4 LLK3001 KY3: Tunnusluvut ja johtaminen
Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Tavoitteena on tutustua yrittäjäpohjaiseen kaupan alaan monipuolisesti - ja lisätä näin valmiuksia työskennellä vastuullisissa kaupan töissä tai vaikkapa teollisuuden eri tehtävissä.
Keskeiset sisällöt
- Osaston tuotot ja kustannukset
- Osaston tunnusluvut
- Osaston johtaminen
- Kaupan tuloksen muodostuminen
- K-kauppias johtajana ja tuloksentekijänä
Suoritustavat
Verkkopohjaiset opinnot, oppimistehtävät, tentit.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Internet-sivustot, artikkelit tms. materiaali.
Edeltävät opinnot
Liiketalouden perusopinnot, KY1: Kaupan toimintaympäristö ja KY2: Osaston henkilöstön ja myynnin johtaminen
Muuta huomioitavaa
Kauppiasyrittäjyysopinnot ovat Ruokakesko Oy:n kanssa yhteistyössä toteutettava opintokokonaisuus, joka koostuu kolmesta viiden opintopisteen laajuisesta opintojaksosta. Opintoihin voi osallistua liiketalouden perusopinnot suoritettuaan. Opiskelija voi suorittaa vain yhden tai useampia opintojaksoja. Opintojaksoille 2 -3 osallistuminen edellyttää, että edeltävät opintojaksot on hyväksytysti suoritettu.
Yhteyshenkilö
Selander Kai
4 LLHAR35 Kohdennettu harjoittelu
Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Kohdennetussa harjoittelussa opiskelija syventää tai laajentaa oman suuntautumisvaihtoehdon mukaista keskeistä osaamista. Opiskelija perehtyy erikseen määriteltäviin käytännön työtehtäviin sekä tietojen ja taitojen soveltamiseen suuntautumisvaihtoehdon jollain erityisalueella tai laajentaa liiketalouden alan yleistä osaamista.
Keskeiset sisällöt
Tiedollinen kehittyminen, käytännön alakohtaisten työelämävalmiuksien kehittyminen sekä henkilökohtaisten valmiuksien kehittyminen.
Perusharjoittelu 12 op tai vähintään 90 op muita opintoja.
Yhteyshenkilö
Martikainen Liisa
4 LIX000 Learn Language and Culture in Tandem
Credits
3 cr
Credits in Foreign Language
3 cr
Objectives
The student learns the basics or develops the foreign language skills in everyday situations. He/she understands the essentials of the target culture and knows general information about the foreign country. The student gains contacts and understands the meaning of different cultural and linguistic backgrounds in communication.
Content
12 optional topics (e.g. habits and traditions, everyday situations, studying, own professional field, hobbies) of which at least three must be cultural visits (e.g. concerts, theatre, cinema, sport events).
Requirements
Oral exercises, short reports and visits to cultural events with the tandem pair, meetings, oral and written final work.
Grading Scale
Passed - 0
Course material
No specific material used.
Contact
Mylläri Anu, Suhonen Inka-Mari
4 LLXR200 Mera svenska på jobbet
Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija syventää sekä suullisia että kirjallisia valmiuksiaan ruotsin kielessä. Hänellä on valmius toimia yritysympäristöissä yritysvierailuilla ja asiakastapaamisissa. Hän pystyy myös esittelemään yritystä ja sen tuotteita sekä osallistumaan pieniin palavereihin, tekemään muistiinpanoja ja muistioita. Hän pystyy laatimaan liikekirjeitä ja –viestejä. Lisäksi hän osaa esitellä ja markkinoida Suomea ruotsalaisille partnereille.
Keskeiset sisällöt
Suullinen osio (3 op) Tala mera!: Yrityksen esittely, myyntitilanteet, yritysvierailu (sisältäen simuloidut tilanteet ja Suomi-tietoutta).
Kirjallinen osio (2 op) Skriv mera!: Liikeviestintää (esim. sähköposti, tarjous, markkinointikirje, reklamaatio), lyhyet arkipäivän työviestit, yritysvierailusta raportointi.
Suoritustavat
Aktiivinen osallistuminen lähitunneille ja palautettavat suulliset ja kirjalliset tehtävät. Ei lopputenttiä.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opintojakson materiaali ilmoitetaan myöhemmin.
Edeltävät opinnot
Oman koulutusohjelman pakollisen ruotsin kielen opintojakson tulee olla suoritettuna ennen opintojakson alkua.
Yhteyshenkilö
Löf Marja-Elina, Suhonen Inka-Mari
4 LLXE300 Communicate with Confidence
Credits
5 cr
Credits in Foreign Language
5 cr
Objectives
Opiskelija pystyy keskustelemaan ajankohtaisista liiketalouden teemoista ja viestimään niistä kirjallisesti vakuuttavasti. Opiskelija osaa laatia uskottavia, yrityksen imagoa vahvistavia liikeviestejä.
Content
Ajankohtaisia liiketalouden teemoja kansainväliseen toimintaympäristöön liittyen. Suullisen viestinnän harjoituksia. Kirjallisten viestien laadintaa yritysten sisäisen ja ulkoisen viestinnän tarpeisiin perinteisissä ja sosiaalisen median ympäristöissä.
Requirements
Kirjalliset ja suulliset oppimistehtävät verkkototeutuksena ja erikseen sovittavaa pienryhmäohjausta lähiopetuksena.
Grading Scale
0 - 5
Course material
Opintojakson materiaali ilmoitetaan myöhemmin.
Prerequisites
Oman tutkinto-ohjelman pakollisten englannin kielen opintojaksojen tulee olla suoritettuna ennen opintojakson alkua.
Contact
Ruotsalainen Jaana
4 LLXE400 Business, Culture and Society
Credits
5 cr
Credits in Foreign Language
5 cr
Objectives
The student will increase his/her knowledge of the English-speaking economies, communities and culture as well as his/her ability to communicate on issues related to Finland, Finnish culture and the Finnish economy.
Content
The economy and the political system of the United Kingdom. British culture and society. The business life, economy and way of life in Finland. The economies and cultures of other major English-speaking countries. Major current affairs in Europe, the UK and the USA.
Requirements
Learning assignments individually and in small groups. Written and oral communication skills practice on the topics of the course applying the core English vocabulary required in the theme-specific assignments. Online course exam.
Grading Scale
0 - 5
Course material
Web-based and other materials in Moodle.
Prerequisites
Business English
Contact
Ruotsalainen Jaana
4 LLXS100 Saksan peruskurssi, Willkommen!
Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa saksan ääntämisen ja intonaation perusteet. Hän hallitsee kielen keskeisimpiä perusrakenteita ja sanastoa. Opiskelija selviytyy jokapäiväisistä puhetilanteista ja osaa viestiä auttavasti työelämän perustilanteissa kohdekulttuurin vaatimalla tavalla.
Keskeiset sisällöt
Saksan ääntämisen ja intonaation perusteet, kielen perusrakenteet ja sanasto, jokapäiväiset puhetilanteet sekä kohdekulttuurin viestintäkäytänteet.
Suoritustavat
Kirjallinen ja/tai suullinen tentti. Palautettavat oppimistehtävät. Aktiivinen osallistuminen väh. 75 % lähiopetustunneilla.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
BLANCO, Arja, KUDEL Pauli. 2017. Freut mich 1. Otava.
Muu materiaali ilmoitetaan opintojakson aikana.
Yhteyshenkilö
Suhonen Inka-Mari
4 LLXH100 Espanjan peruskurssi, Bienvenidos!
Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa espanjan ääntämisen ja intonaation perusteet. Hän hallitsee kielen keskeisimpiä perusrakenteita ja sanastoa. Opiskelija selviytyy jokapäiväisistä puhetilanteista ja osaa viestiä auttavasti työelämän perustilanteissa kohdekulttuurin vaatimalla tavalla.
Keskeiset sisällöt
Espanjan ääntämisen ja intonaation perusteet, kielen perusrakenteet ja sanasto, jokapäiväiset puhetilanteet sekä kohdekulttuurin viestintäkäytänteet.
Suoritustavat
Kirjallinen ja/tai suullinen tentti. Palautettavat oppimistehtävät. Aktiivinen osallistuminen väh. 75 % lähiopetustunneilla.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Kurki, K. & al. 2014 Buenas Migas 1, kpl:t 1-7. Otava. Keuruu.
Yhteyshenkilö
Mylläri Anu
4 LLXV100 Venäjän peruskurssi, Dobro pozalovat!
Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa kyrilliset kauno- ja painokirjaimet ja ääntämisen ja intonaation perusteet. Hän hallitsee kielen keskeisimpiä perusrakenteita ja sanastoa. Opiskelija selviytyy jokapäiväisistä puhetilanteista, tuntee venäläistä tapakulttuuria sekä hahmottaa venäläisen ja suomalaisen tapakulttuurin merkittävimmät erot.
Keskeiset sisällöt
Kyrilliset aakkoset, venäjän kielen ääntäminen ja intonaatio, kielen perusrakenteet ja sanasto, jokapäiväiset puhetilanteet, venäläinen tapakulttuuri.
Suoritustavat
Kirjallinen tentti, palautettavat kirjalliset tehtävät. Aktiivinen osallistuminen lähiopetukseen, väh. 75 %.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Alestalo, M. Kafe Piter 1 (2010 tai uudempi painos), Finn Lectura.
Moodlessa oleva oppimateriaali.
Muuta huomioitavaa
Opetus suomeksi.
Yhteyshenkilö
Ruotsalainen Olga
4 LLXF100 Ranskan peruskurssi, Bienvenue!
Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa ranskan ääntämisen ja intonaation perusteet. Hän hallitsee kielen keskeisimpiä perusrakenteita ja sanastoa. Opiskelija selviytyy jokapäiväisistä puhetilanteista ja osaa viestiä auttavasti työelämän perustilanteissa kohdekulttuurin vaatimalla tavalla.
Keskeiset sisällöt
Ranskan ääntämisen ja intonaation perusteet, kielen perusrakenteet ja sanasto, jokapäiväiset puhetilanteet sekä kohdekulttuurin viestintäkäytänteet.
Suoritustavat
Kirjallinen ja/tai suullinen tentti. Palautettavat oppimistehtävät. Aktiivinen osallistuminen väh. 75 % lähiopetustunneilla.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Kurki, K. - Le Clech, R., 2014 Chez Olivier 1, Finn Lectura
Yhteyshenkilö
Mylläri Anu
4 LLXS200 Työelämän saksa
Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija hallitsee kielen perusrakenteita ja -sanastoa sekä tuntee työelämässä tarvittavaa keskeisintä terminologiaa. Hän osaa viestiä ymmärrettävästi oman alansa perustilanteissa sekä kertoa omasta koulutuksestaan ja työkokemuksestaan. Opiskelija osaa laatia työnhakuprosessissa tarvittavat asiakirjat sekä tuntee sähköpostiviestinnän käytänteet.
Keskeiset sisällöt
Työelämän tavallisimmat puhetilanteet ja keskeinen terminologia, ammatillisessa kontekstissa esittäytyminen, työnhakuprosessin asiakirjat, sähköpostiviestit.
Suoritustavat
Kirjallinen tentti, suullinen esitys, palautettavat kirjalliset tehtävät. Aktiivinen osallistuminen lähiopetukseen, väh. 75 %.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
BLANCO, Arja, KUDEL Pauli. 2017. Freut mich 1. Otava. Kappaleet 9-12.
Muu materiaali ilmoitetaan opintojakson aikana.
Edeltävät opinnot
Saksan peruskurssi tai vastaavat tiedot
Muuta huomioitavaa
Tämä on Saksan jatkokurssi 1.
Yhteyshenkilö
Suhonen Inka-Mari
4 LLXH200 Työelämän espanja
Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija hallitsee kielen perusrakenteita ja -sanastoa sekä tuntee työelämässä tarvittavaa keskeisintä terminologiaa. Hän osaa viestiä ymmärrettävästi oman alansa perustilanteissa sekä kertoa omasta koulutuksestaan ja työkokemuksestaan. Opiskelija osaa laatia työnhakuprosessissa tarvittavat asiakirjat sekä tuntee sähköpostiviestinnän käytänteet.
Keskeiset sisällöt
Työelämän tavallisimmat puhetilanteet ja keskeinen terminologia, ammatillisessa kontekstissa esittäytyminen, työnhakuprosessin asiakirjat, sähköpostiviestit.
Suoritustavat
Kirjallinen tentti, suullinen esitys, palautettavat kirjalliset tehtävät. Aktiivinen osallistuminen lähiopetukseen, väh. 75 %.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Kurki, K. & al. 2014 Buenas Migas 1, kpl:t 8-12. Otava. Keuruu.
Edeltävät opinnot
Espanjan peruskurssi tai vastaavat tiedot.
Muuta huomioitavaa
Tämä on Espanjan jatkokurssi 1.
Yhteyshenkilö
Mylläri Anu
4 LLXV200 Työelämän venäjä
Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija hallitsee monipuolisesti kielen rakenteita ja sanastoa ja osaa viestiä ymmärrettävästi liike-elämän keskeisissä tilanteissa. Hän tuntee tavallisimmat liikeviestinnän muodot.
Keskeiset sisällöt
Liike-elämän erilaiset suulliset viestintätilanteet, ammattisanasto, kirjallinen liikeviestintä, tapakulttuuri.
Suoritustavat
Kirjallinen ja suullinen tentti, palautettavat kirjalliset tehtävät. Aktiivinen osallistuminen lähiopetukseen, väh. 75 %.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Alestalo, M. Kafe Piter 1, Finn Lectura (vain soveltuvin osin).
Moodlessa oleva oppimateriaali.
Edeltävät opinnot
Venäjän peruskurssi tai vastavat tiedot.
Muuta huomioitavaa
Opetus suomeksi.
Tämä on Venäjän jatkokurssi 1.
Yhteyshenkilö
Ruotsalainen Olga
4 LLXF200 Työelämän ranska
Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija hallitsee kielen perusrakenteita ja -sanastoa sekä tuntee työelämässä tarvittavaa keskeisintä terminologiaa. Hän osaa viestiä ymmärrettävästi oman alansa perustilanteissa sekä kertoa omasta koulutuksestaan ja työkokemuksestaan. Opiskelija osaa laatia työnhakuprosessissa tarvittavat asiakirjat sekä tuntee sähköpostiviestinnän käytänteet.
Keskeiset sisällöt
Työelämän tavallisimmat puhetilanteet ja keskeinen terminologia, ammatillisessa kontekstissa esittäytyminen, työnhakuprosessin asiakirjat, sähköpostiviestit.
Suoritustavat
Kirjallinen tentti, suullinen esitys, palautettavat kirjalliset tehtävät. Aktiivinen osallistuminen lähiopetukseen, väh. 75 %.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Kurki, K. - Le Clech, R., 2014 Chez Olivier 1, Finn Lectura
Edeltävät opinnot
Ranskan peruskurssi tai vastaavat tiedot.
Muuta huomioitavaa
Tämä on Ranskan jatkokurssi 1.
Yhteyshenkilö
Mylläri Anu
4 LLXS300 Das ist unser Unternehmen!
Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa viestiä saksan kielellä omasta toimialasta sekä kertoa oman alan yrityksestä ja/tai tapahtumasta. Opiskelija osaa laatia markkinointikirjeen ja yritysvierailun tai tapahtuman ohjelman. Hän osaa keskustella Suomesta ja sen kulttuurin erityispiirteistä. Opiskelija syventää saksan kielen rakenteiden ja sanaston hallintaa sekä tuntee oman alansa terminologiaa.
Keskeiset sisällöt
Omasta toimialasta kertominen, yrityksen/tapahtuman esittely, markkinointikirjeen ja yritysvierailun tai tapahtuman ohjelman laatiminen, rakenteiden syventäminen ja oman alan terminologia.
Suoritustavat
4-5 kirjallista ja/tai suullista arvioitavaa oppimistehtävää. Aktiivinen osallistuminen lähiopetukseen. Ei lopputenttiä.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opintojaksolla käytettävä materiaali ilmoitetaan myöhemmin.
Edeltävät opinnot
Saksan peruskurssi ja/tai Työelämän saksa tai vastaavat tiedot.
Muuta huomioitavaa
Tämä on Saksan jatkokurssi 2.
Yhteyshenkilö
Suhonen Inka-Mari
4 LLXH300 Esta es nuestra empresa!
Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa viestiä espanjan kielellä omasta toimialasta sekä kertoa oman alan yrityksestä ja/tai tapahtumasta. Opiskelija osaa työelämässä tarvittavia puhelin- ja keskustelufraaseja. Opiskelija syventää espanjan kielen rakenteiden ja sanaston hallintaa sekä tuntee oman alansa terminologiaa.
Keskeiset sisällöt
- Omasta toimialasta kertominen
- Yrityksen/tapahtuman esittely
- Puhelinkeskustelu
- Rakenteiden syventäminen
- Oman alan terminologia
Suoritustavat
4-5 kirjallista ja suullista arvioitavaa portfoliotyötä ja/tai lopputentti.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Kurki, K. & al. 2015 Buenas Migas 2, kpl:t 1-8 (soveltuvin osin). Otava. Keuruu.
Edeltävät opinnot
Espanjan peruskurssi ja/tai Työelämän espanja tai vastaavat tiedot.
Muuta huomioitavaa
Opintojakso on verkkopainotteinen. Opintojakso on mahdollista suorittaa myös täysin verkko-opintoina.
Tämä on Espanjan jatkokurssi 2.
Yhteyshenkilö
Mylläri Anu
4 LLXV300 Russkij jazyk v biznese i turizme
Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija syventää kielen rakenteiden ja sanaston hallintaa sekä tuntee oman alansa terminologiaa. Opiskelija osaa laatia markkinointikirjeen, yritysvierailun tai tapahtuman ohjelman. Lisäksi hän osaa kertoa venäjäksi Suomesta ja suomalaisuudesta sekä tiedostaa venäjänkielisen liikekumppanin/asiakkaan erityispiirteitä.
Keskeiset sisällöt
- Sanaston ja rakenteiden syventäminen
- Markkinointikirjeen, yritysvierailun tai tapahtuman ohjelman laatiminen
- Suomitietoutta venäjäksi
- Venäläisen liikekumppanin /asiakkaan erityispiirteet
Suoritustavat
1-2 kirjallista oppimistehtävää. Suullinen esitys (voi toteuttaa parityönä). Aktiivinen osallistuminen lähiopetukseen (75%). Ei lopputenttiä.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Alestalo, M. Kafe Piter 1, Finn Lectura (vain soveltuvin osin). Moodlessa oleva oppimateriaali.
Edeltävät opinnot
Venäjän peruskurssi ja Työelämän venäjä tai vastaavat tiedot.
Muuta huomioitavaa
Opetus suomeksi.
Tämä on Venäjän jatkokurssi 2.
Yhteyshenkilö
Ruotsalainen Olga
4 LLXF300 Voici notre entreprise!
Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa viestiä ranskan kielellä omasta toimialasta sekä kertoa oman alan yrityksestä ja/tai tapahtumasta. Opiskelija osaa viestiä ranskan kielellä liikematkan eri vaiheissa. Opiskelija syventää ranskan kielen rakenteiden ja sanaston hallintaa sekä tuntee oman alansa terminologiaa.
Keskeiset sisällöt
- Omasta toimialasta kertominen
- Yrityksen/tapahtuman esittely
- Liikematkan eri vaiheet: hotellissa ja ravintolassa asiointi, yritysvierailu
- Rakenteiden syventäminen
- Oman alan terminologia
Suoritustavat
4-5 kirjallista ja suullista arvioitavaa portfoliotyötä ja/tai lopputentti. Aktiivinen osallistuminen lähiopetukseen.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Penfornis, J-L. 2011 Français.com. Français professionnel. Niveau intermédiaire. CLE international. Paris.
Edeltävät opinnot
Ranskan peruskurssi ja/tai Työelämän ranska tai vastaavat tiedot.
Muuta huomioitavaa
Tämä on Ranskan jatkokurssi 2.
Yhteyshenkilö
Mylläri Anu
4 LLX3000 Ideasta liiketoimintakonseptiksi
Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija ymmärtää idean arvioinnin tavoitteet sekä osaa kuvata idean liiketoimintanäkökulmasta. Opiskelija osaa selvittää ja kuvata idean uutuuden ja liiketoimintapotentiaalin. Opiskelija osaa tuottaa esityksen ideasta arviointia varten.
Keskeiset sisällöt
- Ideaan liittyvä tiedonhankinta (kysyntä, toteutettavuus, suojaaminen)
- Idean mallintaminen liiketoimintanäkökulmasta sekä uutuusarvon arviointi
- Palvelun tai tuotteen toteutettavuuden arviointi tuotannon näkökulmasta
- Idean esittäminen asiantuntijoiden arvioitavaksi
Suoritustavat
Itsenäinen työskentely, työpajatyöskentely, konseptin esittely arviointiryhmälle
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Määritellään tapauskohtaisesti
Muuta huomioitavaa
Opintojakso perustuu opiskelijan omaan hyväksyttävään ideaan uudesta tuotteesta, palvelusta tai liiketoiminnasta. Tavoitteena tulee olla aito kiinnostus kehittää omaa ideaa eteenpäin. Opintojakso on 1. osa yPolku-opintoja ja jaksolle on jatkuva haku
Yhteyshenkilö
Jääskeläinen Jari-Pekka
4 LLX3100 Arvolupauksen luominen
Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa luoda konseptista liiketoimintamallin, analysoida sitä ja tehdä valintoja liiketoiminnan kehittämiseksi.
Keskeiset sisällöt
- Arvon tuotannon tavat
- Kilpailuanalyysi
- Markkinapotentiaali
- Liiketoimintamalli
Suoritustavat
Itsenäinen työskentely asiantuntijaohjauksessa, työpajatyöskentely.
Opintojakso toteutetaan pääosin lähdeaineistoon ja niiden analysointiin perustuen, mutta vaatii jo myös asiakasnäkökulman konkreettista selvittämistä ja verkoston rakentamisen aloittamista.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Määritellään tapauskohtaisesti
Edeltävät opinnot
LLA9208 Ideasta liiketoimintakonseptiksi 5 op
Yhteyshenkilö
Jääskeläinen Jari-Pekka
4 LLX3200 Asiakastestaus
Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa testata tuotteen tai palvelun soveltuvuutta, toimivuutta ja kysyntää asiakkaiden parissa. Opiskelija osaa rakentaa verkostoja ja valmistella liiketoimintaympäristöä mm. sopimuksin tulevaa liiketoimintaa ajatellen.
Keskeiset sisällöt
- Myynti- ja hissipuhe
- Tuoteprotoilu
- Testikäyttö ja testikäytön analysointi, arviointiryhmien käyttö
- Markkinatestaus
Opintojaksolla on mahdollista tuottaa omasta tuotteesta/palvelusta prototyyppitason toteutusta, jota hyödynnetään asiakas- ja yhteistyöverkoston kanssa tehtävässä työssä. Myös omien tuotteiden myynti ja niiden valmistuttaminen voivat jo sisältyä osaksi jakson työtä.
Opintojakson suoritettuaan opiskelija on omaksunut sisäisen yrittäjyyden asenteen ja osaa toimia monialaisessa tiimissä tavoitteellisesti, itseohjautuvasti ja asiantuntijuuden jakamisen periaatteita noudattaen. Opiskelija osaa tunnistaa uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja esittää, miten niitä voi hyödyntää liiketoiminnan kehittämisessä. Opiskelija ymmärtää projektitoiminnan periaatteet ja osaa toimia projekteissa eri rooleissa. Opiskelija ymmärtää verkottumisen ja yritysyhteistyön merkityksen. Opiskelija omaksuu asiakaslähtöisen ajattelun ja aktiivisen myyntiasenteen. Hän osaa perustellusti valita viestinnän keinoja.
Keskeiset sisällöt
- Sisäinen yrittäjyys ajattelu- ja toimintatapana (tavoitteellisuus, itseohjautuvuus, riskinottokyky, mahdollisuuksien havaitseminen)
- Yrittäjyys, liiketoimintamahdollisuudet ja liiketoiminnan kehittäminen
- Projektin suunnittelu, hallinta, toteutus ja arviointi
- Verkottuminen ja yritysyhteistyö
- Myyntiasenne, myyntityön suunnittelu ja toteutus
- Markkinointiviestintä käytännön myyntityössä
Suoritustavat
Aktiivinen osallistuminen lähituntien valmennuksiin. Toimiminen erilaisissa, opiskelijan tieto-taitoa ja asennetta kehittävissä Savonia-ammattikorkeakoulun liiketoiminnan projekteissa. Keskeisiin sisältöihin liittyvät oppimistehtävät.
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opintojakson aikana ilmoitettu materiaali.
Muuta huomioitavaa
Opintojaksolle voidaan ottaa mukaan 30 opiskelijaa eri koulutusaloilta.
Yhteyshenkilö
Kauppinen Marja
4 SAVONT1 Opinnäytetyö
Laajuus
15 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa
- valita oman alan ja oman ammatillisen kehittymisen kannalta sopivan opinnäytetyöaiheen sekä perustella valintaansa eri näkökulmista.
- suunnitella ja toteuttaa työelämäläheinen tutkimus- ja kehittämistyön, joka perustuu käyttäjän/tilaajan tarpeisiin.
- soveltaa tieteellistä ja näyttöön perustuvaa tietoa opinnäytetyöprosessissa ja oman asiantuntijuutensa kehittämisessä.
- käyttää tarkoituksenmukaisesti omalle ammattialalle ja opinnäytetyön aiheeseen soveltuvia tutkimus- ja kehittämistyön tai taiteellisia menetelmiä.
- laatia opinnäytetyöstään selkeästi rajatun, loogisen ja ammattialalle soveltuvan raportin.
- arvioida opinnäytetyönsä keskeisiä sisältöjä, tuloksia tai tuotoksia ja perustella niiden merkitystä oman alan, tilaajan/käyttäjän tarpeen sekä oman asiantuntijuuden kehittymisen näkökulmasta.
- arvioida opinnäytetyöprosessiaan, sen luotettavuutta ja eettisyyttä sekä työn aikana tapahtunutta ammatillista kasvuaan ja oppimistaan.
- toimia joustavasti yhteistyössä opinnäytetyöprosessissa mukana olevien toimijoiden kanssa ja osoittaa asiantuntijuuttaan.
- kirjoittaa omasta opinnäytetyöstään kypsyysnäytteen.
Keskeiset sisällöt
SAVONT1 Opinnäytetyö 15 op
ONT10: Opinnäytetyön suunnittelu (5 op)
- opinnäytetyöhön ja sen tekemiseen orientoituminen
- aiheen valitseminen ja rajaaminen
- opinnäytetyön suunnitelman laatiminen ja taustamateriaalin kokoaminen
ONT20 Opinnäytetyön toteutus (5 op)
- opinnäytetyön tekeminen
- opinnäytetyön tulokset/tuotos
ONT30 Opinnäytetyön viimeistely (5 op)
- opinnäytetyön raportointi ja julkaiseminen
ONT40 Kypsyysnäyte
Suoritustavat
Opinnäytetyö on aina työelämäläheinen. Suoritustapa voi olla:
a) Kehittämistyö, jonka opiskelija tai opiskelijaryhmä suunnittelee ja toteuttaa käyttäjän tai tilaajan tarpeisiin. Kehittämisen kohteena voi olla esim. tuote, palvelu, prosessi, työmenetelmä, oppi- tai ohjemateriaali, digitaalinen aineisto tai ohjattu toiminta. Opiskelija esittää kehittämistyönsä suunnittelun, toteutuksen sekä arvioinnin tuotoksesta ja sen jatkokehittämistarpeista ammattialalle soveltuvassa raportointimuodossa.
b) Tutkimuksellinen opinnäyte, jossa opiskelija tai opiskelijaryhmä lähestyy oman alan käytännön ongelmaa tai kehittämiskohdetta tarkoituksenmukaisin tutkimuksen menetelmin. Opiskelija laatii työnsä suunnittelusta, toteutuksesta, tuloksista ja niiden tulkinnasta raportin.
c) Produktio, jossa opiskelija tai opiskelijaryhmä osoittaa osaamistaan asiantuntijana tai taiteilijana suunnittelemalla ja toteuttamalla esim. tapahtuman, seminaarin tai taiteellisen esityksen. Opiskelija esittää työnsä suunnittelun, toteutuksen sekä arvioinnin tuotoksesta ammattialalle soveltuvassa raportointimuodossa.
d) Koostettu opinnäytetyö, jossa opintojen aikana toteutetaan ja raportoidaan opinnäytetyöksi suunnitellut osat (esim. projektit). Opinnäytetyöhön kuuluvassa kokoavassa kirjallisessa synteesissä, artikkelissa tai muussa julkaisussa opiskelija esittää työn osien keskeiset tulokset/tuotokset ammattialalle soveltuvassa muodossa.
Opiskelija valitsee opinnäytetyön suoritustavaksi joko SAVONT1 tai SAVONT2
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opiskelija hankkii itse opinnäytetyössä tarvittavan materiaalin.
Savonian opinnäytetyön raportointiohje.
Opiskelija voi työstää opinnäytetyö -opintojaksoa työnsä kannalta tarkoituksenmukaisella aikataululla.
Yhteyshenkilö
Linden Jari
5 LLONT10 Opinnäytetyön suunnittelu
Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa
- valita oman alan ja oman ammatillisen kehittymisen kannalta perustellun opinnäytetyöaiheen sekä perustella valintaansa eri näkökulmista
- suunnitella ja toteuttaa opinnäytetyön aihekuvauksen ja täydentää sen työsuunnitelmaksi
- toimia joustavasti yhteistyössä opinnäytetyöprosessissa mukana olevien toimijoiden kanssa ja osoittaa asiantuntijuuttaan.
- toimia joustavasti yhteistyössä opinnäytetyöprosessissa mukana olevien toimijoiden kanssa ja osoittaa asiantuntijuuttaan.
Keskeiset sisällöt
- opinnäyteyön aiheen valitseminen ja rajaaminen sekä aihekuvauksen tekeminen
- ohjaus- ja hankkeistamissopimus
- opinnäyteyön ohjaajan määrittyminen
- tiedonhankinnan ohjaus
- opinnäytetyön työsuunnitelman laatiminen ja taustamateriaalin kokoaminen
Suoritustavat
Opinnäytetyöinfoon osallistuminen, aihekuvauksen tekeminen, itsenäinen työskentely ja tiedonhankinta, opinnäytetyön suunnitelman esittely seminaarissa.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opiskelija hankkii itse opinnäytetyössä tarvittavan materiaalin.
Savonian opinnäytetyön raportointiohje.
Opiskelija voi työstää opintojaksoa työnsä kannalta tarkoituksenmukaisella aikataululla.
Yhteyshenkilö
Mäkelä Pentti
5 LLONT20 Opinnäytetyön toteutus
Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa
- toteuttaa työelämäläheisen tutkimus- ja kehittämistyön, joka perustuu käyttäjän/tilaajan tarpeisiin.
- soveltaa tieteellistä ja näyttöön perustuvaa tietoa opinnäytetyöprosessissa ja oman asiantuntijuutensa kehittämisessä.
- käyttää tarkoituksenmukaisesti omalle ammattialalle ja opinnäytetyön aiheeseen soveltuvia tutkimus- ja kehittämistyön tai taiteellisia menetelmiä.
- laatia opinnäytetyöstään selkeästi rajatun, loogisen ja ammattialalle soveltuvan raportin.
- arvioida opinnäytetyönsä keskeisiä sisältöjä, tuloksia tai tuotoksia ja perustella niiden merkitystä oman alan, tilaajan/käyttäjän tarpeen sekä oman asiantuntijuuden kehittymisen näkökulmasta.
- toimia joustavasti yhteistyössä opinnäytetyöprosessissa mukana olevien toimijoiden kanssa ja osoittaa asiantuntijuuttaan.
Keskeiset sisällöt
- opinnäytetyön itsenäinen tekeminen
- opinnäytetyön tekemisen eri vaiheisiin liittyvä ohjaus
- opinnäytetyön tulokset/tuotos
- työn esittely seminaarissa
Suoritustavat
Itsenäinen työskentely ja tiedonhankinta.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opiskelija hankkii itse opinnäytetyössä tarvittavan materiaalin.
Savonian opinnäytetyön raportointiohje.
Edeltävät opinnot
Tutkinto-ohjelman opetussuunnitelman mukaiset menetelmäopinnot sekä opinnäytetyön suunnittelu 5 op -opintojakso.
Muuta huomioitavaa
Opiskelija voi työstää opintojaksoa työnsä kannalta tarkoituksenmukaisella aikataululla.
Yhteyshenkilö
Mäkelä Pentti
5 LLONT30 Opinnäytetyön viimeistely
Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa
- laatia opinnäytetyöstään selkeästi rajatun, loogisen ja ammattialalle soveltuvan raportin.
- arvioida opinnäytetyönsä keskeisiä sisältöjä, tuloksia tai tuotoksia ja perustella niiden merkitystä oman alan, tilaajan/käyttäjän tarpeen sekä oman asiantuntijuuden kehittymisen näkökulmasta.
- arvioida opinnäytetyöprosessiaan, sen luotettavuutta ja eettisyyttä sekä työn aikana tapahtunutta ammatillista kasvuaan ja oppimistaan.
- toimia joustavasti yhteistyössä opinnäytetyöprosessissa mukana olevien toimijoiden kanssa ja osoittaa asiantuntijuuttaan.
- kirjoittaa omasta opinnäytetyöstään kypsyysnäytteen.
Keskeiset sisällöt
- opinnäytetyön ja sen raportin muokkaus ja viimeistely seminaarissa sekä ohjaajalta saadun palautteen mukaisesti
- opinnäytetyön plagiointitarkistus
- opinnäytetyön luovuttaminen arvioitavaksi
Suoritustavat
Itsenäinen työskentely ja tiedonhankinta.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opiskelija hankkii itse opinnäytetyössä tarvittavan materiaalin.
Savonian opinnäytetyön raportointiohje.
Edeltävät opinnot
Tutkinto-ohjelman opetussuunnitelman mukaiset menetelmäopinnot.
XXONT10 Opinnäytetyön suunnittelu 5 op
XXONT20 Opinnäytetyön toteutus 5 op
Muuta huomioitavaa
Opiskelija voi työstää opintojaksoa työnsä kannalta tarkoituksenmukaisella aikataululla.
Yhteyshenkilö
Mäkelä Pentti
5 LLONT40 Kypsyysnäyte
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa
- kirjoittaa opinnäytetyönsä aihealueelta ammattikorkeakouluasetuksen (A352/2003 10§) mukaisen kypsyysnäytteen, joka osoittaa opiskelijan perehtyneisyyttä alaan ja suomen tai ruotsin kielen taitoa
- käsitellä kypsyysnäytteen tehtävänannossa esitettyä aihetta asiantuntevasti, johdonmukaisesti ja tehtävänantoa vastaavasti
- osaa tiivistää tekstin ja esittää lukijalle olennaisen tiedon
- kirjoittaa asiatyylillä ja kielelliset virheettömästi.
Keskeiset sisällöt
Kypsyysnäytteeseen ilmoittautuminen ja sen kirjoittaminen
Suoritustavat
Kypsyysnäytteeseen ilmoittaudutaan sen jälkeen, kun opinnäytetyö on jätetty arvioitavaksi. Kypsyysnäytteen kirjoittaminen annettua tehtävänantoa vastaavasti.
Tutkinto-opiskelija kirjoittaa opinnäytetyöhön kuuluvan kypsyysnäytteen suomen tai ruotsin kielellä ammattikorkeakouluasetuksen § 10 mukaisesti. Mikäli opiskelijan koulusivistyskieli on muu kuin suomi tai ruotsi tai hän on saanut koulusivistyksensä ulkomailla, hän kirjoittaa kypsyysnäytteen joko suomeksi tai englanniksi (A 352/2003 § 8 ja 10).
Ohjaaja laatii opinnäytetyön sisältöalueelta kypsyysnäyteaiheet. Opiskelija kirjoittaa kypsyysnäytteen valitsemastaan aiheesta tenttiolosuhteissa ilman lähdeaineistoa. Kypsyysnäytteen laajuus on noin neljä käsinkirjoitettua konseptipaperin sivua eli 400-600 sanaa. Kypsyysnäytteen kirjoittamiseen voi käyttää enintään kolme tuntia (3x60 min).
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opiskelija saa kypsyysnäytteen tehtävänannon kirjoitustilaisuudessa.
Edeltävät opinnot
SAVONT1 Opinnäytetyö 15 op tai SAVONT2 Opinnäytetyö 15 op kokonaisuudessaan.
Muuta huomioitavaa
Kypsyysnäyte mainitaan erikseen tutkintotodistuksessa.
Yhteyshenkilö
Mäkelä Pentti
4 SAVONT2 Opinnäytetyö
Laajuus
15 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa
- valita oman alan ja oman ammatillisen kehittymisen kannalta innovatiivisen opinnäytetyöaiheen sekä perustella valintaansa eri näkökulmista.
- suunnitella ja toteuttaa työelämäläheinen tutkimus- ja kehittämistyön, joka perustuu käyttäjän/tilaajan tarpeisiin.
- soveltaa tieteellistä ja näyttöön perustuvaa tietoa opinnäytetyöprosessissa ja oman asiantuntijuutensa kehittämisessä.
- käyttää tarkoituksenmukaisesti omalle ammattialalle ja opinnäytetyön aiheeseen soveltuvia tutkimus- ja kehittämistyön tai taiteellisia menetelmiä.
- laatia opinnäytetyöstään selkeästi rajatun, loogisen ja ammattialalle soveltuvan raportin.
- arvioida opinnäytetyönsä keskeisiä sisältöjä, tuloksia tai tuotoksia ja perustella niiden merkitystä oman alan, tilaajan/käyttäjän tarpeen sekä oman asiantuntijuuden kehittymisen näkökulmasta.
- arvioida opinnäytetyöprosessiaan, sen luotettavuutta ja eettisyyttä sekä työn aikana tapahtunutta ammatillista kasvuaan ja oppimistaan.
- toimia joustavasti yhteistyössä opinnäytetyöprosessissa mukana olevien toimijoiden kanssa ja osoittaa asiantuntijuuttaan.
- kirjoittaa omasta opinnäytetyöstään kypsyysnäytteen.
Keskeiset sisällöt
SAVONT2 Opinnäytetyö 15 op
LLONT50 Opinnäytetyö, projekti 1 (5 op)
LLONT60 Opinnäytetyö, projekti 2 (5 op)
LLONT70 Opinnäytetyöprojektien synteesi ja julkistaminen (5 op)
LLONT80 Kypsyysnäyte
Suoritustavat
Opinnäytetyö on aina työelämäläheinen. Suoritustapa voi olla:
a) Kehittämistyö, jonka opiskelija tai opiskelijaryhmä suunnittelee ja toteuttaa käyttäjän tai tilaajan tarpeisiin. Kehittämisen kohteena voi olla esim. tuote, palvelu, prosessi, työmenetelmä, oppi- tai ohjemateriaali, digitaalinen aineisto tai ohjattu toiminta. Opiskelija esittää kehittämistyönsä suunnittelun, toteutuksen sekä arvioinnin tuotoksesta ja sen jatkokehittämistarpeista ammattialalle soveltuvassa raportointimuodossa.
b) Tutkimuksellinen opinnäyte, jossa opiskelija tai opiskelijaryhmä lähestyy oman alan käytännön ongelmaa tai kehittämiskohdetta tarkoituksenmukaisin tutkimuksen menetelmin. Opiskelija laatii työnsä suunnittelusta, toteutuksesta, tuloksista ja niiden tulkinnasta raportin.
c) Produktio, jossa opiskelija tai opiskelijaryhmä osoittaa osaamistaan asiantuntijana tai taiteilijana suunnittelemalla ja toteuttamalla esim. tapahtuman, seminaarin tai taiteellisen esityksen. Opiskelija esittää työnsä suunnittelun, toteutuksen sekä arvioinnin tuotoksesta ammattialalle soveltuvassa raportointimuodossa.
d) Koostettu opinnäytetyö, jossa opintojen aikana toteutetaan ja raportoidaan opinnäytetyöksi suunnitellut osat (esim. projektit). Opinnäytetyöhön kuuluvassa kokoavassa kirjallisessa synteesissä, artikkelissa tai muussa julkaisussa opiskelija esittää työn osien keskeiset tulokset/tuotokset ammattialalle soveltuvassa muodossa.
Opiskelija valitsee opinnäytetyön suoritustavaksi joko SAVONT1 tai SAVONT2
Arviointiasteikko
0 - 5
Materiaali
Opiskelija hankkii itse opinnäytetyössä tarvittavan materiaalin.
Savonian opinnäytetyön raportointiohje.
Opiskelija voi työstää opinnäytetyö -opintojaksoa työnsä kannalta tarkoituksenmukaisella aikataululla.
Yhteyshenkilö
Linden Jari
5 LLONT50 Opinnäytetyö, projekti 1
Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa
- suunnitella ja toteuttaa työelämäläheisen tutkimus- ja kehittämistyön, joka perustuu käyttäjän/tilaajan tarpeisiin.
- käyttää tarkoituksenmukaisesti omalle ammattialalle ja opinnäytetyöprojektin aihealueeseen soveltuvia tutkimus- ja kehittämistyön tai taiteellisia menetelmiä.
- toimia joustavasti yhteistyössä opinnäytetyöprosessissa mukana olevien toimijoiden kanssa ja osoittaa asiantuntijuuttaan.
Keskeiset sisällöt
Opinnäytetyön osaksi sijoittuvan projektin suunnittelu, toteutus ja raportointi
Suoritustavat
Opinnäytetyöhön sisältyvän projektin projektisuunnitelman esittely ja hyväksyminen. Itsenäinen työskentely ja tiedonhankinta. Projektin toteuttaminen ja raportointi.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opiskelija hankkii itse opinnäytetyössä tarvittavan materiaalin.
Savonian opinnäytetyön raportointiohje.
Opiskelija osaa
- suunnitella ja toteuttaa työelämäläheinen tutkimus- ja kehittämistyön, joka perustuu käyttäjän/tilaajan tarpeisiin.
- käyttää tarkoituksenmukaisesti omalle ammattialalle ja opinnäytetyöprojektin aihealueeseen soveltuvia tutkimus- ja kehittämistyön tai taiteellisia menetelmiä.
- toimia joustavasti yhteistyössä opinnäytetyöprosessissa mukana olevien toimijoiden kanssa ja osoittaa asiantuntijuuttaan.
Keskeiset sisällöt
Opinnäytetyön osaksi sijoittuvan projektin suunnittelu, toteutus ja raportointi
Suoritustavat
Opinnäytetyöhön sisältyvän projektin projektisuunnitelman esittely ja hyväksyminen. Itsenäinen työskentely ja tiedonhankinta. Projektin toteuttaminen ja raportointi.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opiskelija hankkii itse opinnäytetyössä tarvittavan materiaalin.
Savonian opinnäytetyön raportointiohje.
Opiskelija voi työstää opintojaksoa työnsä kannalta tarkoituksenmukaisella aikataululla.
Yhteyshenkilö
Mäkelä Pentti
5 LLONT70 Opinnäytetyöprojektien synteesi ja julkistaminen
Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa
- arvioida opinnäytetyönsä keskeisiä sisältöjä, tuloksia tai tuotoksia ja perustella niiden merkitystä oman alan, tilaajan/käyttäjän tarpeen sekä oman asiantuntijuuden kehittymisen näkökulmasta
- arvioida opinnäytetyöprosessiaan, sen luotettavuutta ja eettisyyttä sekä työn aikana tapahtunutta ammatillista kasvuaan ja oppimistaan.
- laatia opinnäytetyöstään selkeästi rajatun, loogisen ja ammattialalle soveltuvan kirjallisen synteesin, artikkelin, raportin tai muun julkaisun.
Keskeiset sisällöt
Opinnäytetyöhön kuuluvassa kokoavassa kirjallisessa synteesissä, artikkelissa tai muussa julkaisussa opiskelija esittää työn osien keskeiset tulokset/tuotokset ammattialalle soveltuvassa muodossa. Opinnäytetyön esittely seminaarissa.
Suoritustavat
Opinnäytetyön osana toteutettujen projektien kokoava raportointi, opinnäytetyön esittely seminaarissa.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opiskelija hankkii itse opinnäytetyössä tarvittavan materiaalin.
Savonian opinnäytetyön raportointiohje.
Edeltävät opinnot
Tutkinto-ohjelman opetussuunnitelman mukaiset menetelmäopinnot.
XXONT50 Opinnäyteyö, projekti 1, 5 op
XXONT60 Opinnäytetyö, projekti 2, 5 op
Muuta huomioitavaa
Opiskelija voi työstää opintojaksoa työnsä kannalta tarkoituksenmukaisella aikataululla.
Yhteyshenkilö
Mäkelä Pentti
5 LLONT80 Kypsyysnäyte
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa
- kirjoittaa opinnäytetyönsä aihealueelta ammattikorkeakouluasetuksen (A352/2003 10§) mukaisen kypsyysnäytteen, joka osoittaa opiskelijan perehtyneisyyttä alaan ja suomen tai ruotsin kielen taitoa
- käsitellä kypsyysnäytteen tehtävänannossa esitettyä aihetta asiantuntevasti, johdonmukaisesti ja tehtävänantoa vastaavasti
- osaa tiivistää tekstin ja esittää lukijalle olennaisen tiedon
- kirjoittaa asiatyylillä ja kielelliset virheettömästi.
Keskeiset sisällöt
Kypsyysnäytteeseen ilmoittautuminen ja sen kirjoittaminen
Suoritustavat
Kypsyysnäytteeseen ilmoittaudutaan sen jälkeen, kun opinnäytetyö on jätetty arvioitavaksi. Kypsyysnäytteen kirjoittaminen annettua tehtävänantoa vastaavasti.
Tutkinto-opiskelija kirjoittaa opinnäytetyöhön kuuluvan kypsyysnäytteen suomen tai ruotsin kielellä ammattikorkeakouluasetuksen § 10 mukaisesti. Mikäli opiskelijan koulusivistyskieli on muu kuin suomi tai ruotsi tai hän on saanut koulusivistyksensä ulkomailla, hän kirjoittaa kypsyysnäytteen joko suomeksi tai englanniksi (A 352/2003 § 8 ja 10).
Ohjaaja laatii opinnäytetyön sisältöalueelta kypsyysnäyteaiheet. Opiskelija kirjoittaa kypsyysnäytteen valitsemastaan aiheesta tenttiolosuhteissa ilman lähdeaineistoa. Kypsyysnäytteen laajuus on noin neljä käsinkirjoitettua konseptipaperin sivua eli 400-600 sanaa. Kypsyysnäytteen kirjoittamiseen voi käyttää enintään kolme tuntia (3x60 min).
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Materiaali
Opiskelija saa kypsyysnäytteen tehtävänannon kirjoitustilaisuudessa.
Edeltävät opinnot
SAVONT1 Opinnäytetyö 15 op tai SAVONT2 Opinnäytetyö 15 op kokonaisuudessaan.
Muuta huomioitavaa
Kypsyysnäyte mainitaan erikseen tutkintotodistuksessa.
Yhteyshenkilö
Mäkelä Pentti
4 LLHAR1 Harjoittelu 1
Laajuus
6 op
Osaamistavoitteet
Harjoittelussa opiskelija perehtyy ohjatusti käytännön työtehtäviin sekä tietojen ja taitojen soveltamiseen alan työtehtävissä. Opiskelija osaa arvioida työmenetelmiä ja ratkaisuja, jotka tehostavat työn tekemistä ja edistävät työhyvinvointia. Harjoittelu valmentaa työelämän vaatimuksiin ammatillista osaamista syventämällä sekä auttaa työllistymään koulutusalaa vastaaviin työtehtäviin.
Keskeiset sisällöt
Tiedollinen kehittyminen, käytännön alakohtaisten työelämävalmiuksien kehittyminen sekä henkilökohtaisten valmiuksien kehittyminen.
Suoritustavat
Käytännön harjoittelu.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Edeltävät opinnot
60 op suoritettuna ennen harjoittelun aloittamista.
Muuta huomioitavaa
Palkattomasta harjoittelusta on tehtävä harjoittelusopimus ennen harjoittelun aloittamista (opiskelija-oppilaitos-työnantaja).
Yhteyshenkilö
Martikainen Liisa
4 LLHAR2 Harjoittelu 2
Laajuus
6 op
Osaamistavoitteet
Harjoittelussa opiskelija perehtyy ohjatusti käytännön työtehtäviin sekä tietojen ja taitojen soveltamiseen alan työtehtävissä. Opiskelija osaa arvioida työmenetelmiä ja ratkaisuja, jotka tehostavat työn tekemistä ja edistävät työhyvinvointia. Harjoittelu valmentaa työelämän vaatimuksiin ammatillista osaamista syventämällä sekä auttaa työllistymään koulutusalaa vastaaviin työtehtäviin.
Keskeiset sisällöt
Tiedollinen kehittyminen, käytännön alakohtaisten työelämävalmiuksien kehittyminen sekä henkilökohtaisten valmiuksien kehittyminen.
Suoritustavat
Käytännön harjoittelu.
Arviointiasteikko
Hyväksytty (S) - 0
Edeltävät opinnot
120 op suoritettuna ennen harjoittelun aloittamista.
Muuta huomioitavaa
Palkattomasta harjoittelusta on tehtävä harjoittelusopimus ennen harjoittelun aloittamista (opiskelija-oppilaitos-työnantaja).
Yhteyshenkilö
Martikainen Liisa
4 LLHAR3 Harjoittelu 3

4 LLHAR4 Harjoittelu 4

4 LLHAR5 Harjoittelu 5

Pidätämme oikeuden opetussuunnitelmien muutoksiin mm. opiskeltavien sisältöjen päivitystarpeiden takia.