”Opiskelu on helppo sovittaa töiden ohelle” – Hanna-Mari opiskelee tradenomin YAMK-tutkintoa

Olen Hanna-Mari, muutama vuosi sitten töiden perässä pääkaupunkiseudulle muuttanut savolainen. ”Junantuoma” tapaus siis, kuten meitä pohjoisemman Suomen kasvatteja täällä tituleerataan.

Työskentelen controllerina ja olen aiemmalta koulutukseltani taloushallinnon tradenomi. Opiskelin kyseisen tutkinnon Savoniassa, ja todistuksen saatuani tunnustan jääneeni hieman kaipaamaan oppilaitoksen lämminhenkistä ja innostavaa ilmapiiriä.

Itseni kehittäminen ja uuden oppiminen on ollut minulle aina sydämenasia, ja niinpä ajatus jatkotutkinnosta alkoi muhimaan takaraivossani oikeastaan saman tien valmistuttuani.

Koen että itsensä jatkuva kehittäminen on nykypäivänä ensiarvoisen tärkeää, sillä sen avulla pysymme hyvässä vireessä. Lisäksi saamme kasvatettua ammatillista itsetuntoamme sekä koemme työmme yhä merkityksellisemmäksi. Niinpä ajan investoiminen oman asiantuntijuuden kehittämiseen on kuin laittaisi rahaa pankkiin – tai oikeastaan korkeakorkoiselle talletustilille. Se moninkertaistaa arvonsa ja maksaa itsensä aivan varmasti takaisin.

Näiden ajatusten innoittamana päätin ryhtyä tuumasta toimeen vuoden 2020 syksynä ja selvittää mahdollisuuksiani YAMK-opintojen äärelle pääsemiseen. Olin kuullut avoimen väylästä jo tradenomiopintojen aikana, ja minulle oli itsestään selvää hakeutua myös tällä kierroksella Savonian kirjoille. Tiesin että välimatka ei ole este, sillä YAMK-opinnot suoritetaan pääsääntöisesti etänä. 

Kaikki hoituikin todella jouhevasti, eikä aikaakaan, kun pääsin jo aloittamaan vaadittavien 30 opintopisteen tehtailun avoimen YAMKin puolella. Verkkokurssien sekä joustavan aikataulun ansiosta opiskelu oli helppoa sovittaa omiin aikatauluihin.

Lisäksi lähetän lämpimät kiitokset Savonian opintoneuvojille, joilta sain matkan varrella neuvoja aina niitä tarvitessani. Koska tarvittavat opintopisteet suoritetaan itsenäisesti, oli heistä etenkin tutkinto-oikeutta hakiessa suuri apu. Tutkinto-oikeuden hakeminen hoitui sekin näppärästi sähköpostin kautta – ja vieläpä nopeassa aikataulussa. Virallisen tutkinto-opiskelun aloitin viime syksynä (30 opintopistettä takataskussa).

Yhtään liioittelematta on sanottava, että YAMK-opiskelijaksi hakeutuminen on ollut yksi elämäni parhaita päätöksiä. Opetussuunnitelma on räätälöity nerokkaasti tukemaan asiantuntijuuden kehittymistä, ja kurssit ovat todella mielenkiintoisia ja innostavia. Aiheet ovat työelämälähtöisiä, ja onkin ollut jopa hieman hämmentävää huomata, miten niistä on saanut välitöntä hyötyä töissä. Lisäksi opiskelu on helppo sovittaa töiden ohelle, sillä kurssit ovat verkkopainotteisia ja niitä saa suorittaa joustavasti omaan tahtiin. Joten eipä sitä oikein enempää voisi tällainen uraa luova ikioppija toivoa.

Suosittelen siis lämpimästi Savonian avoimen väylän vaihtoehtoa, sillä kyseessä on tosi kätevä tapa päästä opintoihin kiinni. Tärkein vinkkini asiaa harkitseville onkin ehdottomasti, että ”just do it”. Voin taata, että YAMK-opintojen pariin lähteminen on päätös, josta jokainen kiittää itseään vielä monta kertaa.


Kiinnostuitko alasta? Tutustu koulutukseen!