Samin uratarina – YAMK-opinnoista kehittämisen ja johtamisen pariin

Olen Sami Tuominiemi Keski-Pohjanmaalta. Tänne Savoon vuonna 2002 minut houkutteli hyvät opiskelumahdollisuudet ja sairaanhoitajakoulun hyvä maine, joka myös aakeelle laakeelle oli kantautunut. Iisalmen kampuksella sitten tuli hankittua sairaanhoitajan pätevyys.

2018 vuoden tienoilla aika alkoi olla kypsä koulun penkille palaamiseen. Ajatuksenani oli lukea hoitotyön johtamista joko yliopistossa tai YAMK-opinnoissa. Elämäntilanne oli kuitenkin sellainen, että mihinkään täysipainoiseen opiskeluun ja töiden taka-alalle jättämiseen ei ollut mahdollisuutta. Aloittelinkin varovasti avoimen AMK:n kautta opiskelemaan sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen YAMK-opintoja. Tuntui hyvältä, kun pystyin alkuun rytmittämään ja tekemään opintoja eteenpäin oman ajan sekä mielenkiinnon mukaan.

Avoimen väylän kautta tutkinto-opiskelijaksi

Kun 30 opintopistettä oli täynnä, astelin avoimen väylän kautta sisään viralliseksi YAMK-opiskelijaksi. Mieli oli intoa täynnä ja nälkä opiskelulle suuri. Juuri työelämälähtöisyys houkutteli näissä YAMK-opinnoissa ja lähipäivät oli suunniteltu niin, että pystyin melko pienillä järjestelyillä hoitamaan koko koulun työn ohessa.

Opinnoissa minut yllätti se, kuinka laadukasta ja monimuotoista opetus oli jo alusta lähtien. Opettajat olivat läsnä ja saatavilla, mikäli tukea tarvitsi. Hienoa oli myös, kun eri yksikköjen ammattilaisia oli kokoontunut saman opetuksen äärelle esimerkiksi perusterveydenhuollosta, valtiolta, yksityiseltä sekä erikoissairaanhoidosta, jossa itse työskentelen. Oli todella avartavaa ja ymmärrystä lisäävää, kun opetettuja asioita pystyttiin käsittelemään monesta eri näkökulmasta ja eri tasoilta. Opettajat olivat olleet pitkään työelämässä ja sen kyllä huomasi, että tiesivät mistä puhuivat.

Hyvät eväät uralla etenemiseen

Kokonaisuutena opinnot loivat hyvää pohjaa ja ymmärrystä mm. ilmiöistä, joita työelämässä tulee kohtaamaan johtamisen näkökulmasta. Toki sain myös käytännön työkaluja kehittämistyöhön. Lähipäiviä oli mahdollista suorittaa etänä Zoomin kautta. Se olikin erinomainen asia, koska aina ei paikalle päässyt, mikäli lähipäivälauantai meni lasten kanssa. Hauskana muistona sellainen, että yhtenä aamuna paistelin lapsille lättyjä aamupalalle ja samalla seurasin läppäriltä talousosaamisen kurssia etänä.

Koulusta sai hyvät eväät ja itselle näin jälkikäteen ajateltuna juuri kokemusten ja ideoiden jakaminen muiden opiskelijoiden kesken antoi paljon sekä opettajien vahva ymmärrys nykytyöelämän / kentän vaativuudesta ja vaatimuksista. Erityisesti terveiset Minnalle ja Päiville!

Opintoihin lähtemisen ideana oli kehittää itseäni sekä tavoitteena tietysti edetä uralla kehittämisen ja johtamisen pariin. Siirryinkin opintojen aikana apulaisosastonhoitajan tehtäviin aikuispsykiatrian hoito-osastoille, ja viimeistelin opinnot vuoden 2020 aikana. Opinnäytetyöni tein työnantajalleni KYSille liittyen hankesuunnitelmaan, jossa tavoitteena on rakentaa uusi psykiatrian sairaala ”päätalon” kupeeseen. Teoriapohjana työssä oli muutosjohtajuus, joka itseäni kiinnosti johtamismuotona hyvin paljon.

Opintoni päättyivät 2020 loka-marraskuun tienoilla ja sitten aloitinkin sijaisuuden vs. osastonhoitajana KYSin psykiatrian poliklinikan palvelulinjassa. Ei siis todellakaan ollut turhaa kuluttaa takamustaan koulun penkillä vielä aikuisiässä. Jos sinua vähänkään kiinnostaa opiskelu ja varsinkin sellainen opiskelu, jonka saa soviteltua työn oheen, niin lämmin suositus urakan aloittamiselle esimerkiksi avoimen AMK:n kautta.

Sami Tuominiemi peukuttaa YAMK-opintoja.
Lättyjä ja talousosaamista.

Kiinnostuitko alasta? Tutustu sosiaali- ja terveysalan YAMK-koulutuksiin!