Opiskelijat opiskelevat kirjaston tiloissa.

Tällä menolla muutetaan maailmaa!

Tarinoita vastuullisesta vaikuttavuudesta

Työelämää uudistava Savonia kouluttaa, tutkii, kehittää ja innovoi!

Savonia on kansainvälinen, työelämäläheinen korkeakoulu, joka tunnetaan korkeasta laadusta, uudistamiskyvystä sekä tuloksellisesta toiminnasta.

Savonian keskeisenä tehtävänä on tutkintokoulutuksen, tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan sekä jatkuvan oppimisen kehittäminen. Aluekehittäminen ja työelämäläheinen toiminta painottuvat kaikessa tekemisisessämme.

Toiminnallamme on merkittävä rooli kestävän kehityksen edistämisessä ja vastuullisen yhteiskunnan rakentamisessa. Vaikuttavuutemme syntyy kouluttamiemme osaajien työstä yhteiskunnan eri alueilla ja näkyy tuottamamme tiedon ja osaamisen aikaansaamana kädenjälkenä.

Vaikutukset näkyvät pysyvinä muutoksina, kuten työllistymisenä, uutena yritystoimintana, lanseerattuina innovaatioina, lisääntyneenä liikevaihtona tai pienentyneinä päästöinä.

Inhimillinen turvallisuus on Savonian tutkimusaloja läpileikkaava teema, ja myös koulutuksessa sekä Savonian työyhteisön toiminnassa huomioidaan Human Security -periaatteet.

Perustehtävien tuloksena syntyy uusia osaajia, uutta tietoa, uutta osaamista, uusia ratkaisuja ja vuorovaikutusta.

Tällä menolla muutetaan maailmaa!

Vastuullisesti vaikuttavin Savonia -infograafi.

Tarinoita vastuullisesta vaikuttamisesta

Neljä ihmistä seisoo sisätiloissa hymyillen kameralle vilkkaassa, hyvin valaistussa huoneessa, jonka taustalla on muita ihmisiä. Ryhmällä on yllään rentoja vaaleanvärisiä villapaitoja, ja ilmapiiri vaikuttaa ystävälliseltä ja sosiaaliselta.

04/02

2026

Icon stop
Työnäkymiä tutkailemassa – Sessions Talents yhdisti yritykset ja opiskelijat

Tapahtuma järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa. Savonian Kampussydämeen kokoontui niin työnantajia kuin opiskelijoita. Lue lisää.

Rakennusarkkitehtiopiskelijat piirtää tussilla.

02/02

2026

Icon stop
”Avainasemassa on suunnittelijoiden välinen yhteistyö” – Savonian arkkitehtuurimatinea avaa ArkMuoto-viikon

Yksi tapahtuman puhujista on Savonian alumni Kiia Kortelainen. Hänen mukaansa rakennusarkkitehtien monipuolista osaamista ei vielä kaikin paikoin tunneta. Lue… Lue lisää

Neljä opiskelijaa keskustelee Savonian käytävällä.

02/02

2026

Icon stop
Kaavoittajapulaan haetaan ratkaisua – Savonian koulutushanke loppusuoralla

30 000 työtuntia kaavoituksen tietoa ja taitoa Pohjois-Savon ja lähikuntien alueelle. Lue lisää.

Jännitteisessä maailmanpoliittisessa ajassa nuorten kansainväliset kohtaamiset ovat tärkeitä  – kiinalaiset lukiolaiset Kuopioon

28/01

2026

Icon stop
Jännitteisessä maailmanpoliittisessa ajassa nuorten kansainväliset kohtaamiset ovat tärkeitä  – kiinalaiset lukiolaiset Kuopioon

Vieraat pääsevät Savonian koordinoiman vierailun aikana tutustumaan Euroopan kahteen äärilaitaan, Suomeen ja Espanjaan. Lue lisää.

Ympyrän muotoinen kaavio, joka on jaettu 12 merkittyyn segmenttiin, joista kukin edustaa kestävän kehityksen teemaa: Jäte, energia, hankinnat, luonnonkäyttö ja ilmaston palautuminen, valtameret, logistiikka, kulutus, biologinen monimuotoisuus, elintavat, sosiaaliset näkökohdat, hallinto ja vaikuttaminen.

27/01

2026

Icon stop
Savonia hakee Ekokompassi-sertifikaattia

Ekokompassi tekee Savonian ympäristötyöstä entistä järjestelmällisempää, mitattavampaa ja näkyvämpää. Lue lisää.

Vaaleahiuksinen henkilö peittää suunsa ja nenänsä mustalla poolopuserolla, joka paljastaa vain hänen silmänsä. Kuvan päällä on värikkäitä pisteitä ja viivoja, jotka on järjestetty ruudukkokuvioon.

23/01

2026

Icon stop
Opin.fi:n vuoden 2025 tuloksia – yllätyskurssi kärjessä

Valtakunnallinen opin.fi-palvelu avattiin keväällä 2025. Miltä lanseerausvuoden tulokset näyttävät? Lue lisää.

Kolme nuorta naista seisoo ulkona väkijoukossa ja nostaa kätensä ilmaan. Heillä on yllään kirkkaan siniset haalarit, joita koristavat erilaiset laastarit ja merkit. Auringonvalo paistaa heihin, ja taustalla näkyy ihmisiä.

19/01

2026

Icon stop
Tarjoilurobotteja, pölyttäjiä ja Sexmanen mikkiständi – Savonian viestinnän vuosi 2025

Vuonna 2025 Savonian viestintä näkyi torilla, mediassa ja verkossa ja toi tutkimuksen ja koulutuksen lähelle ihmisiä. Lue lisää.

Ryhmä ihmisiä modernissa luokkahuoneessa; yksi mies seisoo ja tekee eleitä, kun muut istuvat ja kuuntelevat, pöydillä on kannettavat tietokoneet ja muistiinpanovälineet ja taustalla suuret ikkunat.

15/01

2026

Icon stop
Uusi kokonaisturvallisuuden asiantuntijakoulutus rakentaa kriisinkestävää Suomea

Varautuminen ei ole projekti, joka valmistuu. Onnistuminen edellyttää, että eri toimijat ja toiminnan tasot kyetään yhdistämään toisiinsa. Lue lisää.

Savonia lukuina 1.
Savonia lukuina 2.
Savonia lukuina 3.
Savonia lukuina 4.
Savonia lukuina 5.