
”Avainasemassa on suunnittelijoiden välinen yhteistyö.” – Savonian arkkitehtuurimatinea avaa ArkMuoto-viikon
Esineitä, rakennuksia ja ympäristöjä luodaan ihmisille – ja yhdessä ihmisten kanssa.
Miina Jutila, archinfo.fi
Valtakunnallista ArkMuoto-viikkoa vietetään helmikuun ensimmäisellä viikolla jo kuudetta kertaa. Tänä vuonna viikon teema on Yhdessä – ohjelmistossa on mukana lähes viisikymmentä tapahtumaa ympäri maan.
3. helmikuuta liput liehuvat Alvar ja Aino Aallon sekä arkkitehtuurin ja muotoilun päivän kunniaksi.
Paremman, toimivamman, kestävämmän ja laadukkaamman ympäristön puolesta
Viikon avaustapahtuma järjestetään Kuopiossa, Savonian Kampussydämessä. Savonian arkkitehtuurimatineassa teemaa tarkastellaan kaikkia aloja yhdistävien käsitteiden, tilan ja toiminnan, kautta. Näkökulmaa laajennetaan arkkitehtuurin ohella myös yhdyskunta- ja sisustussuunnitteluun, ja tarkastellaan Savonia-ammattikorkeakoulussa opiskeltavia aloja saman otsikon alla. Tapahtumassa pohditaan, miten kukin ala voi toimia paremman, toimivamman, kestävämmän ja laadukkaamman ympäristön puolesta.
Esiintyjinä on aloilla toimivia yrityksiä ja asiantuntijoita. Yksi heistä on Savonialta rakennusarkkitehdiksi valmistunut Kiia Kortelainen.
”Palkitsevinta on projekteihin liittyvä ongelmanratkaisu”
Mikä sai sinut alun perin hakeutumaan rakennusarkkitehdin koulutukseen Savonialle, ja mitkä opinnot tai projektit ovat olleet erityisen merkityksellisiä nykyisen työsi kannalta?
Monen muun alalle päätyneen tapaan piirtelin jo lapsena taloja ja pohjapiirustuksia, mutta rakennusarkkitehtiopinnot löysin lopulta hieman vahingossa. Olin hakeutumassa alun perin eri alalle, mutta rakennusarkkitehtuurin mielekkäät pääsykokeet saivat minut toisiin ajatuksiin – hyvä niin! Opintojen ajalta etenkin neljännen vuoden kurssit ovat jääneet mieleen. Ne keräsivät opintojen aikana opiskellut asiat yhteen niin nykyarkkitehtuurin kuin korjausrakentamisenkin osalta, sekä toivat luottamusta omaan osaamiseen ja luovuuteen, vaikkakin kursseissa riitti haastetta.
Millaisissa tehtävissä työskentelet tällä hetkellä, ja mitkä koet työssäsi suurimmiksi haasteiksi sekä toisaalta palkitsevimmiksi puoliksi?
Työskentelen tällä hetkellä yrityksessäni Kiiarkissa arkkitehtisuunnittelun ja sisustussuunnittelun parissa. Haastavinta on yrittäjyyteen liittyvät asiat, kuten oman osaamisen hinnoittelu ja suunnitteluun kuluvan ajan arviointi. Itse suunnittelutyöhön liittyviä haasteita ilmenee toki joka viikko, mutta ne kuuluvat asiaan. Palkitsevinta on projekteihin liittyvä ongelmanratkaisu, esimerkiksi kun pohjapiirustuksen palaset saa loksahtamaan kohdalleen tai onnistuu taklaamaan työmaalla ilmenneet yllätykset. Näiden konkreettisena palkintona saa myös kiitosta asiakkaalta, mikä lämmittää aina suunnittelijan mieltä.
Puhut tapahtumassa aiheesta ”Arkkitehtuuri ja sisustus – yhdessä vai erikseen”. Miten itse vastaisit tähän kysymykseen käytännön työn näkökulmasta?
Pyrin työssäni ajattelemaan asioita kokonaisuutena, ja siksi olen päätynyt tekemään ja opiskelemaan arkkitehtisuunnittelun lisäksi myös sisustussuunnittelua. Suunnittelupöydälleni tulevat projektit ovat usein sekoitus arkkitehtuuria ja sisustusta vaihtelevilla mittasuhteilla, jolloin ymmärrys molemmista on arvokasta. Kun arkkitehtuurin ja sisustuksen näkökulmat kulkevat käsi kädessä, saavutetaan yleensä paras lopputulos. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että yhden suunnittelijan tulisi hallita molemmat osa-alueet, vaan avainasemassa on suunnittelijoiden välinen yhteistyö.
Koetko, että rakennusarkkitehdin osaaminen ja rooli tunnetaan riittävän hyvin alan ulkopuolella?
Rakennusarkkitehti ei ole terminä kovin tuttu alan ulkopuolella, ja moni sekoittaa eri rakentamisen ja suunnittelun ammattinimikkeet helposti toisiinsa. Oman kokemuksen perusteella arkkitehtisuunnittelijoiden osaamispaletti mielletään usein todellisuutta suppeammaksi. Saan välillä kysymyksiä tai hämmästyneitä kommentteja alan ulkopuolelta, että suunnitteletteko te tällaisiakin asioita. Rakennusalan sisälläkään rakennusarkkitehdin osaaminen ei ole välttämättä selkeää kaikille.
Rakennusarkkitehtuuri tutuksi
Yksi Savonian arkkitehtuurimatinean tavoitteista onkin tehdä alaa ja koulutusta näkyväksi ja tunnetummaksi. Tapahtuma on suunnattu kaikille arkkitehtuurista, muotoilusta ja suunnittelusta kiinnostuneille, sekä Pohjois-Savon ja naapurimaakuntien opinto-ohjaajille ja kuvataiteen opettajille.
Ohjelmassa kuullaan myös puheenvuoroja mm. eriarvoistuvasta rakennusperinnöstä sekä kaupunkiarkkitehtuurista. Matinean päättää paneelikeskustelu.