Luminen pelto kirkkaan sinisen taivaan alla auringonnousun tai -laskun aikaan, etualalla jalanjäljet lumessa, metallieste, roskakori ja yksittäinen musta pylväs. Kaukana näkyy puita ja kukkuloita.

Ilmastonmuutos haastaa jääturvallisuutta – Savonia ja Mestar Kuopio ratkaisivat ongelman jääskannerilla

Ilmastonmuutoksen myötä luonnonjäiden muodostuminen ja jäätymisprosessit ovat entistä vaikeammin ennakoitavia. Tämä lisää tarvetta luotettaville ja reaaliaikaisille mittausmenetelmille, erityisesti luonnonjäillä tapahtuvassa liikkumisessa ja rakentamisessa. Savonia-ammattikorkeakoulu on kehittänyt yhdessä Mestar Kuopio Oy:n kanssa uusia toimintoja ja käytännön ratkaisuja jääskannerin hyödyntämiseen luonnonjäiden turvallisessa käytössä.

Jääskanneri on merkittävä apuväline esimerkiksi luonnonjäille rakennettavien luisteluratojen suunnittelussa ja ylläpidossa. Kuopiossa Kallavedelle rakennettava luistelurata palvelee vuosittain Finland Ice Marathon -tapahtumaa sekä kaupunkilaisten virkistys- ja hyvinvointikäyttöä. Jään paksuuden luotettava mittaaminen on keskeistä sekä työturvallisuuden että radan turvallisen käytön kannalta.

Musta Mestar Ranger -hyötyajoneuvo on pysäköity lumiselle maalle, ja taustalla näkyy puita ja rakennuksia aurinkoisena päivänä.
Talvivaatteisiin pukeutunut henkilö seisoo jäätyneellä järvellä vihreän ja mustan ilmatyynyaluksen vieressä, jossa lukee MESTAR ja SAVONIA. Taustalla näkyy paljaita puita, puinen tuulimylly ja penkki.

Tieto jään paksuudesta reaaliajassa mobiilisovellukseen

Mestar Kuopion hankkimaa CrossOver PLT 600 -jäätutkaa on kehitetty eteenpäin kokonaisuutena, joka mahdollistaa jään paksuuden reaaliaikaisen seurannan. Savonian kehittämän mobiilisovelluksen ansiosta mittaustulokset ovat heti käytettävissä, eikä analysointia tarvitse tehdä erikseen jälkikäteen.

– Aiemmin jään paksuus määritettiin mittausten jälkeen erillisellä ohjelmistolla. Nyt tieto saadaan reaaliaikaisesti suoraan mobiilisovellukseen, mikä parantaa jääturvallisuutta ja tehostaa jääradan kunnossapitoa, kertoo Savonian TKI-asiantuntija Asmo Jakorinne.

Lisäksi Savoniassa on kehitetty kuljetinratkaisu, joka mahdollistaa jääskannerin käytön erilaisissa jääolosuhteissa, myös heikolla jäällä ja lumisilla alueilla. Jääradan ylläpitovaiheessa laite voidaan kiinnittää ajoneuvon vetokoukkuun, jolloin koko rata voidaan skannata nopeasti ja kattavasti.

– Yhteistyö Savonian kanssa on ollut erittäin antoisaa. Tavoitteena on saada luotettavaa mittausdataa erityisesti heikoilta jäiltä, jolloin riskit ovat suurimmillaan, sanoo Mestar Kuopio Oy:n vastaava työnjohtaja Kai Aho.