Nainen pellolla lapion kanssa

Savonia ja Oamk rakentavat yhdessä tulevaisuuden agrologikoulutusta  

Savonia-ammattikorkeakoulu ja Oulun ammattikorkeakoulu (Oamk) uudistavat agrologikoulutusta vastaamaan luonnonvara-alan nopeaan kehitykseen.   

Syksystä 2026 alkaen korkeakoulut laajentavat yhteistyötään siten, että opetussuunnitelmaan sisällytetään vähintään 60 opintopistettä yhteisesti toteutettavia ammattiopintoja.  

Yhteistyön tiivistämisen tavoitteena on turvata ja vahvistaa agrologikoulutuksen toimintaedellytykset myös tulevaisuudessa.  

Maatalouden digitalisaatio, vihreä siirtymä ja ilmastonmuutokseen sopeutuminen edellyttävät entistä laaja-alaisempaa ja ajantasaisempaa osaamista. Maatiloilla korostuu yrittäjyys. 

–  Johtamisosaaminen on keskeistä, jotta tiloille riittää motivoitunutta henkilökuntaa. Teknologisen osaamisen ja muun tietämyksen määrä on valtava. Toimintaa kehitetään ympäristössä, jossa asiakkaat ja yhteiskunta asettavat odotuksia esimerkiksi ilmastotyöhön ja eläinten hyvinvointiin liittyen. Yrityksen suuntaa, tavoitteita ja kehittämistoimia täytyy pystyä esittelemään myös sidosryhmille. Maatalous ei pyöri, eikä huoltovarmuuden kannalta elintärkeää ruokaa synny, ilman osaavia ja motivoituneita yrittäjiä sekä henkilökuntaa. Nykypäivän maa- ja karjataloudessa koulutuksen merkitys on siis aivan keskeinen, Osuuskunta Maitosuomen toimitusjohtaja Ilpo Lukkarinen kertoo.  

Laajempaa osaamista yhteistyön kautta  

Opintojen yhteinen toteutus mahdollistaa opiskelijoille laajemman asiantuntijaverkoston, monipuolisemmat oppimisympäristöt sekä pääsyn kummankin korkeakoulun vahvuusalueisiin. 

 Opiskelijat pääsevät hyötymään kahden korkeakoulun osaamisesta, tutkimustoiminnasta ja yhteistyöverkostoista, mikä vahvistaa heidän työelämävalmiuksiaan ja parantaa uramahdollisuuksia valmistumisen jälkeen.  

– Tämä uudistus tarjoaa opiskelijoille ainutlaatuisen mahdollisuuden rakentaa osaamistaan aiempaa laajemmin. Yhteistyön kautta pystymme tarjoamaan ajankohtaista ja työelämälähtöistä opetusta laajalla asiantuntijapohjalla, kertoo koulutuspäällikkö Petri Kainulainen Savonialta.  

Savonian ja Oamkin vahvuudet täydentävät toisiaan: Savonia tuo koulutukseen osaamista yritystalouden, kun taas Oamk vahvistaa koulutusta erityisesti kotieläin- ja luomutuotannon osaamisellaan.  

– Yhteistyö tuo opiskelijoille laajemmat mahdollisuudet verkostoitua, kehittää omaa osaamistaan ja osallistua monialaiseen oppimiseen. Samalla se vahvistaa koulutuksen laatua ja varmistaa, että valmistuvat agrologit vastaavat entistä paremmin työelämän ja yhteiskunnan muuttuviin tarpeisiin, toteaa osaamispäällikkö Jouni Kääriäinen Oulun ammattikorkeakoulusta

Koulutusyhteistyö tukee kestävää ruoantuotantoa ja kansallista huoltovarmuutta 

Savonialle ja Pohjois-Savolle agrologikoulutus ja sen osaaminen on tärkeää.  –  Samalla tunnistamme alan merkityksen koko Suomen huoltovarmuudelle. Savonialla panostamme vahvasti ruokajärjestelmän tutkimus- ja kehittämistyöhön, jossa yhdistyvät kestävän ruoantuotannon, kiertotalouden ja digitalisaation teemat. Yhteistyö Oamkin kanssa vahvistaa tätä kokonaisuutta. Yhteistyöllä haluamme varmistaa, että tulevaisuuden agrologeilla on valmiudet vastata muuttuviin olosuhteisiin ja ruokaturvan haasteisiin, kertoo Savonia-ammattikorkeakoulun rehtori Mervi Vidgrén. 

– Suomen kokonaisturvallisuuden näkökulmasta luonnonvara-ala on keskiössä. Huolehtimalla alan koulutuksen vetovoimasta ja laadusta kannamme osaltamme vastuuta ruuan huoltovarmuudesta. Nyt aloitettavalla koulutusyhteistyöllä Oamk osaltaan vastaa siihen, että olemme vahva luonnonvara-alan toimija Pohjois-Suomessa myös tulevaisuudessa, Oulun ammattikorkeakoulun rehtori Heidi Fagerholm toteaa.