
Teknologiajohtamisen opinnot tukevat Ismo Leivon uraa FinVectorilla: ”Opiskelu tuo uudenlaista pääomaa”
Ismo Leivo ehti pohtia ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamista jo tovin, mutta hän halusi odottaa jatko-opintojen suhteen sopivaa hetkeä. Kun ura ja töiden ulkopuolinenkin elämä asettuivat sopivaan uomaan, hän haki opiskelemaan Savonialle teknologiajohtamisen asiantuntijan YAMK-tutkintoa.
Leivo työskentelee Logistics team leadina FinVectorilla ja viihtyy työssään erinomaisesti.

– Haluan yksinkertaisesti kehittää osaamistani, jotta voin tehdä työni entistäkin paremmin. Lisäksi opiskelu tuo minulle itselleni uudenlaista pääomaa, Leivo summaa syitä opintojen jatkamiselle.
Myös hänen aiempi amk-tutkintonsa on Savonialta. Leivo valmistui kone- ja tuotantotekniikan insinööriksi vuonna 2008. Opiskeluajoilta päällimmäisenä mieleen on jäänyt kurssitovereiden kanssa koettu yhteisöllisyys sekä ulkomailla suoritettu harjoittelu.
– Vietin neljä kuukautta Unkarin Budapestissä ja reissasin paljon myös muualle Eurooppaan. Ulkomaille lähteminen oli todella hyvä juttu, koska vastaavaa tilaisuutta ei enää opintojen jälkeen tule vastaan, Leivo kertoo.
Hyvä tiimi, parempi lopputulos
Ismo Leivon työ FinVectorilla pitää sisällään työn johtamista, kuten esimerkiksi osaston päivittäisen tuotanto-ohjelman toteutumisen varmistamista sekä varastotoimintojen jatkuvaa kehittämistä GMP-vaatimusten mukaisesti. Hän ja hänen tiiminsä työskentelevät materiaalien vastaanoton, keräyksen ja varastoinnin sekä lähetyksien parissa.
– Korkeakouluopinnoista on ollut hyötyä työelämässä monella tapaa. Opinnoissa tehtiin muun muassa projekteja yritysmaailmaan, mikä tarjosi tärkeitä kontakteja ja kokemusta siitä, miten asioita yrityksissä hoidetaan, Leivo jatkaa.
Leivo on ilmiselvästi hyvin ylpeä tiimistään. Hän kuvailee muun muassa sitä, miten heidän vastuullaan on ollut Finportin uuden rakennuksen varastotoimintojen kehittäminen ja käyttöönotto alusta alkaen sekä kehitettyjen käytäntöjen jalkauttaminen osaksi päivittäistä toimintaa.
– En päätä kaikesta yksin, vaan me teemme asiat yhdessä. Meillä on mahtava tiimi, jossa on hyvä henki ja todella laajaa osaamista, Leivo kehuu.
Ismo Leivo voi toteuttaa YAMK-opinnäytetyönsä sekä muut koulun aikana toteutettavat projektit FinVectorille, jolloin myös työnantaja hyötyy Leivon opintojensa puitteissa tekemästä kehitystyöstä. Opinnäytetyön aihekin on jo kirkkaana mielessä.
Hän haluaa kannustaa ensimmäistä tutkintoaan opiskelevia tarttumaan rohkeasti opintojen tarjoamiin mahdollisuuksiin.
– Verkostoituminen opintojen aikana on tärkeää. Kannattaa pyrkiä jo opintojen aikana sisälle yritysmaailmaan, sillä koskaan ei tiedä, mihin uudet kohtaamiset ja kokemukset johtavat myöhemmin.