Pienet onnistumistarinat -arviointityökalu on kehitetty THL:n toimesta osallisuutta edistävän toiminnan laadulliseen arviointiin. Työkalu pohjautuu osallisuuden viitekehykseen ja pyrkii selvittämään, miten toiminta on onnistunut vahvistamaan osallistujien kokemusta osallisuudesta (Isola ym. 2017; THL 2023). Työkalun periaate myötäilee Alexandra Georgakopouloun (2015) pienten kertomusten lähestymistapaa, jossa huomio keskitetään laajojen elämäntarinoiden sijaan konkreettisiin, usein hyvin pieniin arkisiin kokemuksiin.

Menetelmässä pyritään tunnistamaan puolistrukturoidun teemahaastattelun avulla pieniä onnistumistarinoita, jotka ovat ajallisesti eteneviä, osallisuuden kokemuksen kasvua edustavia tapahtumakuvauksia. Yksilön osallisuuden kokemusta ei voi ulkoa päin havainnoida, sillä jokainen kokee asiat eri tavoin ja osallisuuden kokemus rakentuu henkilökohtaisten merkitysten kautta (THL 2023). Pienet onnistumistarinat -työkalun avulla voidaan tunnistaa yksittäisiä haastateltavalle itselleen merkityksellisiä kokemuksia, joiden kautta käsitys osallisuuden kokemuksen muutoksesta välittyy.

Pienet onnistumistarinat -työkalun avulla selvitettiin, miten Yhdessä osallisiksi – Mieliteko 2.0 -ryhmähankkeen Yksissä tuumin- ja Osallisix -toiminnat ovat edistäneet ryhmätoiminnassa mukana olleiden osallisuuden kokemusta. Yksissä tuumin -ryhmätoiminta on suunnattu työelämän ulkopuolella oleville 16–64-vuotiaille pohjoissavolaisille ja tavoitteena on vahvistaa osallistujien arjen taitoja, voimavaroja ja itseluottamusta sekä edistää heidän työ- ja opiskeluvalmiuksiaan. Osallisix -ryhmätoiminta on 16–19-vuotiaille suunnattua vapaa-ajan toimintaa, joka pyrkii lisäämään osallistujien arjen voimavaroja ja hyvinvointia.

Osallistujien haastattelujen toteuttaminen

Puolistrukturoidun teemahaastattelun runko koostui Pienet onnistumistarinat -arviointityökalun mukaisesti ryhmätoiminnan merkityksellisyyteen, toimijauskomuksiin ja sosiaalisten suhteiden laatuun liittyvistä kysymyksistä. Haastattelun sisältö ja tarkoitus selitettiin haastateltavalle ennen haastattelun aloittamista.

Kohderyhmän erityispiirteet tuli huomioida kaikessa vuorovaikutuksessa. Haastattelutilanne oli useimmille haastateltaville vieras ja jännittävä tilanne, ja siihen osallistuminen saattoi jopa pelottaa. Haastateltavat täytyi kohdata erityisen kunnioittavasti ja kannustavasti alusta saakka, sillä turvallisen ja kannustavan haastatteluilmapiirin rakentamisen voidaan ajatella alkaneen jo ensimmäisestä yhteydenotosta.

Haastattelutilanteessa pyrittiin ylläpitämään rentoa, turvallista ja luonnollista ilmapiiriä, minkä vuoksi haastateltavan kertomusten annettiin poiketa aiheesta ja kaikkeen kerrottuun suhtauduttiin empaattisesti ja kiinnostuneesti. Keskustelun aihe palautettiin sopivassa vaiheessa hienovaraisesti takaisin ryhmätoimintaan. Toisinaan aiheesta poikkeaminen ja haastateltavalle itselleen mielekkäistä asioista keskustelu haastattelun lomassa avasi uusia näkökulmia myös haastattelun teemoihin.

Haastattelun lopuksi haastateltavaa pyydettiin vielä tiivistämään kaksi ryhmätoiminnan hänelle tarjoamaa tärkeintä hyötyä. Vaikka kysymys toiminnan hyödyistä oli esitetty aiemminkin, olivat haastateltavat yleensä jäsennelleet merkityksiä mielessään haastattelun aikana, minkä vuoksi viimeiseen kysymykseen saattoikin saada laajempia ja selkeämpiä vastauksia.

Onnistumistarinoiden tunnistaminen

Onnistumistarinoiden havaittiin esiintyvän haastatteluissa usein sirpaleisina. Haastattelun aikana haastattelijan piti pystyä tunnistamaan viitteitä pienistä onnistumisista, jotka vaativat lisäkysymyksiä tullakseen kokonaan näkyviksi.

Onnistumistarina saattoi alkaa lyhyenä mainintana, josta se tarkentavien kysymysten kautta rakentui kokonaiseksi kuvaukseksi siitä, miten jokin tekijä ryhmätoiminnassa oli vaikuttanut haastateltavan kokemukseen omasta osallisuudestaan ja millainen merkitys muutoksella oli hänen omassa elämässään. Haastateltava saattoi myös itse palata myöhemmin haastattelun aikana täydentämään aiemmin kertomaansa tarinaa. Haastattelut äänitettiin, jotta haastattelija pystyi keskittymään haastattelutilanteeseen ja olemaan siinä aidosti läsnä.

Tarinoita merkityksestä, pystyvyydestä ja yhteenkuuluvuudesta

Analyysin alkuvaiheessa litteroidut tarinat koottiin yhteen ja pelkistettiin. Kootut onnistumistarinat luokiteltiin kolmeen teemaan: merkityksellisyystarinoihin, pystyvyystarinoihin ja yhteenkuuluvuustarinoihin.

Merkityksellisyystarinoiksi tulkittiin tarinat, jotka kertoivat oman toiminnan hyödyllisyydestä muille tai toiminnan merkityksellisyydestä itselle. Useat haastateltavat kertoivat myös kokeneensa tärkeänä, että ryhmätoiminta toi mielekästä sisältöä heidän elämäänsä. Yksi haastateltava koki keskustelullisen ryhmän auttaneen häntä pysähtymään omien ajatustensa äärelle ja käsittelemään tunteita, joita tavallisesti olisi työntänyt syrjään. Niiden jakaminen muille ryhmäläisille oli tuonut hyvän olon.

”No se [ryhmätoimintaan osallistuminen] oli helppoa ja sitten se jätti semmoisen mukavan vaikutuksen sen jälkeenkin päivän päätteeksi (…) semmoinen positiivinen oli se vaikutus, että on tavallaan sitä omaa reppuansa saanut jakaa. Omia tuntemuksiaan ei monesti tuu yksinään sillä tavalla ajateltuakaan (…) tai sitten siirtää niitä tunteita, mitä pitäisi kyllä pohtia enemmän. Siitä [ryhmätoiminnasta] on se iso hyöty, että siinä sai omia ajatuksiansa vapaasti kertoa, tuntemuksia, ja kyllä se henkilökohtaisesti vaikutti sillä tavalla, että tunsin semmoisen hyvän olon tunteen siitä, kun sai jutella ja muiden kanssa jakaa.” (Haastattelu 4.)

Pystyvyystarinoissa osallistujat kertoivat tehneensä uusia oivalluksia elämästä ja itsestään, sekä oppineensa uusia taitoja, mikä vahvisti heidän itseluottamustaan. Useilla osallistujilla ryhmätoiminta lisäsi uskoa omaan pärjäämiseen ja rohkeutta toimia. Mukana oli tarina, jossa ryhmätoiminnasta saatu usko omaan pärjäämiseen mahdollisti omien vakuutusasioiden hoitamisen ajan tasalle. Osallistuja oli aiemmin vältellyt asioiden hoitamista puhelimitse, eikä luottanut omaan kykyynsä pystyä ymmärtämään vakuutussopimukseen liittyviä asioita. Osallistuja onnistui hoitamaan itselleen sopivamman vakuutuksen, ja yllätti itsensäkin rohkeudellaan.

”No mulla on tuossa yksi Kela-projekti, (…) nyt tuli hirveä nootti siitä, että sun pitää niinku 30 % saada halvammaksi se [vakuutus]. Mä sanoin, että no mitä ihmettä, että mitenkä minä saan sen. No siis aikaisemminhan, jos on tullu jottai, nii mä yleensä joko vaihdan vaa vakuutusyhtiön tai tämmöistä, mutta tänä päivänä on oppinut vähän semmoisen järjellä ajattelemisen, että tuota ei koko vakuutusyhtiöö tarvii vaihtaa, vaan soitan sinne asiakaspalveluun ja järkeistän, elikkä ruvetaan käymään läpi sitä vakuutuskirjaa, että onko mulla semmoisia turhia juttuja siellä (…) Täällä mä oon oppinut ihan niinku semmoista tervettä järkeä. Mitenkä niinku aika käytetään hyödyksi ja esimerkiksi sinne vakuutusyhtiöönkin.. Mä yllätyin sitten ihan itsekin, kun mä en ole ikinä soittanut semmoisesta vakuutuskirjan tarkennuksesta, että käydään läpi.(…) ja uskalsinkin!” (Haastattelu 1.)

Yhteenkuuluvuustarinat liittyivät toiminnan aikaiseen turvalliseen ja hyvään ilmapiiriin tai uusien sosiaalisten taitojen tai -suhteiden kehittymiseen toiminnan aikana. Erilaisista ihmisistä koostuneet ryhmät auttoivat osallistujia myös ymmärtämään toisia ihmisiä sekä erilaisia tapoja ajatella. Muutamat haastateltavat kertoivat ryhmätoiminnan lievittäneen heidän yksinäisyyttään. Eräässä haastattelussa osallistuja kertoi saaneensa rohkeutta sosiaalisiin tilanteisiin ryhmätoiminnan kautta. Hän oivalsi, ettei ”niitä ihmisiä tarvii pelätä”.

”No kun siellä kävi, niin sitten kun siellä jutteli niitten ihmisten kanssa, nii kyllähän ajan mittaan tuli itsevarmuutta ihan sosiaalisissa tilanteissa ja muutenki ja tajusin, että ei niitä ihmisiä tarvii pelätä. Kaikkihan eri tavalla näkkee ihmiset ja ei niitä silti tarvii pelätä, että voihan niiltä kysyä ihan suoraanki asioista. Alussa saattaa olla silleen, että ei uskalla kysyä, vaikka olisi mielessä jotain, mitä haluaisin. Et ei ole niin rohkea, että minä kyllä silleen että.. Ku oikeesti minä oon rohkea. Mä sanon vähän liian suoraankin.” (Haastattelu 6.)

Ryhmätoiminnan laadullinen arviointi

Pienet onnistumistarinat -työkalun avulla muodostui käsitys siitä, millä tavoin Yksissä tuumin- ja Osallisix -toiminta edistivät osallistujien osallisuuden kokemusta. Ryhmätoiminta tarjosi osallistujille mielekästä ja merkityksellistä sisältöä sekä lisäsi osallistujien itseluottamusta ja uskoa omiin kykyihinsä. Lisäksi se vähensi osallistujien yksinäisyyttä ja kehitti sosiaalisia taitoja, ja jotkut osallistujat löysivät toiminnan kautta uusia tuttavia, kavereita ja jopa ystäviä elämäänsä.

Pienet onnistumistarinat -työkalu soveltui hyvin ryhmätoiminnan osallisuuden edistämisen laadulliseen arviointiin. Työkalun täyden potentiaalin valjastaminen edellytti sitä, että haastattelutilanne oli toteutettu huolellisesti. Pienten onnistumistarinoiden ”pilkahdusten” havaitseminen haastateltavien puheesta oli keskeisessä roolissa. Haastattelijan täytyi keskittyä olemaan läsnä ja herkistää itsensä huomaamaan pienimmätkin tokaisut, joita tarkentamalla onnistumistarinat nousivat esiin ja niiden merkitykset haasteltavalle oli mahdollista tunnistaa.

---

Kirjoittaja

Tiitu Paakkonen, TtM, TKI-asiantuntija, Savonia-ammattikorkeakoulu, Yhdessä osallisiksi – Mieliteko 2.0 -hanke, tiitu.paakkonen@savonia.fi

---

Lähteet

Georgakopoulou, A. 2015. Small stories research: Methods–analysis–outreach. The handbook of narrative analysis, 255-271.

Isola, A-M., Kaartinen, H., Leemann, L., Lääperi, R., Schneider, T., Valtari, S. & Keto-Tokoi, A. 2017. Mitä osallisuus on? Osallisuuden viitekehystä rakentamassa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Työpaperi 33/2017. 67 sivua. Helsinki 2017. ISBN 978-952-302-917-0

THL. 2023. Osallisuuden edistäjän opas. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Ohjaus 10/2023. 247 sivua. Helsinki 2023. ISBN 978-952-408-088-0

---