Tehokkuudestaan huolimatta sähköhoitoon (electroconvulsive therapy, ECT) liittyy yhä pelkoja, ennakkoluuloja ja tiedon puutetta, jotka voivat vaikuttaa potilaan hoitoon suhtautumiseen ja hoitoa koskevaan päätöksentekoon. Hoitotyöntekijät ovat avainasemassa oikean tiedon välittämisessä, hoitoon liittyvien ennakko-oletusten käsittelyssä ja potilaan tietoon perustuvan päätöksenteon tukemisessa. (McDonald & Walter 2009; Cullen ym. 2017.)

Tämä artikkeli perustuu Outi Päiveröisen (2026) YAMK opinnäytetyöhön, jonka tarkoituksena oli selvittää hoitotyöntekijöiden kokemuksia potilaiden motivoinnista ECT-hoitoihin sekä tunnistaa motivointityöhön liittyviä eettisiä haasteita laadullisella tutkimuksella. Tutkimukseen osallistui 11 hoitotyöntekijää Lapin keskussairaalan psykiatrisilta osastoilta. Työn toimeksiantajana toimi Lapin hyvinvointialue.

ECT-hoito herättää edelleen ennakkoluuloja

Sähköhoito on yksi vaikean ja lääkehoidolle resistentin masennuksen hoitovaihtoehdoista. Nykyaikainen ECT-hoito toteutetaan yleisanestesiassa ja lihasrelaksaatiossa, ja sen aikana aiheutetaan hallittu epileptinen kohtaus sähköstimulaation avulla. (Thirthalli ym. 2023.)

Sähköhoidon historia, populaarikulttuurin luomat mielikuvat sekä potilaiden kokemukset voivat vaikuttaa hoitoon suhtautumiseen. Erityisesti pelko muistin heikkenemisestä ja toimintakyvyn menettämisestä saattaa lisätä epävarmuutta hoitopäätöstä tehtäessä. Aikaisemmissa tutkimuksissa on havaittu, että riittävä tiedonsaanti ja henkilökunnan empaattinen suhtautuminen ovat yhteydessä potilaiden kokemuksiin ECT-hoidosta. (Coman 2022; Wells ym. 2018.)

Potilaiden hoitopäätösten tukeminen edellyttääkin lääketieteellisen tiedon lisäksi kykyä kohdata yksilölliset pelot, ennakkokäsitykset ja mahdollinen epäluottamus. Psykiatrisessa hoitotyössä hoitajat ovat usein niitä ammattilaisia, jotka viettävät potilaan kanssa eniten aikaa ja voivat käsitellä hoitoon liittyviä kysymyksiä. (Kring, ym. 2018.)

Hoitajan rooli on tiedon välittäjän, arvioijan ja rinnalla kulkijan yhdistelmä

Tutkimuksen perusteella hoitotyöntekijöiden rooli ECT-hoitoihin motivoinnissa oli huomattavasti laajempi kuin pelkkä hoitomuodosta kertominen. Hoitajat kuvasivat toimivansa tiedon välittäjinä, potilaan tilanteen arvioijina ja rinnalla kulkijoina koko hoitoprosessin ajan. Motivointityön lähtökohtana oli potilaan yksilöllinen kohtaaminen. Hoitajat pyrkivät selvittämään, millaisia käsityksiä ja huolia potilaalla oli ECT-hoidosta, minkä jälkeen hoitoa käsiteltiin potilaan tarpeiden mukaisesti.

Luottamuksellinen hoitosuhde nousi keskeiseksi motivointia edistäväksi tekijäksi. Motivointi ei näyttäytynyt yksittäisenä keskusteluna, vaan vähitellen etenevänä prosessina, jossa potilaalle annettiin aikaa muodostaa oma käsityksensä hoidosta. Hoitajilla oli myös tärkeä tehtävä potilaan voinnin ja päätöksentekovalmiuksien havainnoinnissa. Vaikka lääkäri vastaa lääketieteellisestä hoitopäätöksestä, hoitaja voi tuoda päätöksenteon tueksi tietoa potilaan arjesta, toimintakyvystä, suhtautumisesta hoitoon ja mahdollisista huolista.

Motivointi vai painostaminen? Eettinen ristiriita hoitotyön arjessa

Hoitotyöntekijät kuvasivat eettisesti haastavia tilanteita, joissa potilaan hoidon tarve ja suhtautuminen ECT-hoitoon olivat ristiriidassa. Erityisesti kielteinen suhtautuminen tai psyykkisen oireilun heikentämä päätöksentekokyky edellyttivät hoitajalta hyväksyttävän motivoinnin ja painostamisen välisen rajan arviointia. Potilaalle tuli antaa realistista tietoa hoidon hyödyistä, riskeistä, haittavaikutuksista ja vaihtoehdoista.

Potilaan itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen edellyttää päätöksenteon aktiivista tukemista, ymmärrettävää tiedonantoa ja potilaan näkemysten huomioimista ilman painostusta (International Council of Nurses, 2021). Myös tahdosta riippumattomassa hoidossa potilaalla on oikeus osallistua päätöksentekoon, eikä tahdosta riippumaton sairaalahoito sellaisenaan oikeuta ECT-hoidon toteuttamiseen ilman asianmukaisia oikeudellisia edellytyksiä (Laki potilaan asemasta ja oikeuksista 785/1992, 13 §).

Eettisesti kestävä motivointi perustuu potilaan kohtaamiseen

Tutkimuksen perusteella ECT-hoitoihin motivointi on monivaiheinen hoitotyön prosessi, jossa yhdistyvät ammatillinen tieto, vuorovaikutusosaaminen ja eettinen harkinta. Hoitotyöntekijöiden tehtävänä ei ole ainoastaan lisätä potilaan halukkuutta hoitoon, vaan ennen kaikkea mahdollistaa riittävään tietoon perustuva ja potilaan omat näkemykset huomioiva päätöksenteko. Keskeinen johtopäätös on, että onnistunut motivointityö ei perustu potilaan suostutteluun, vaan luottamuksen rakentamiseen, riittävään ja rehelliseen tiedonantoon sekä potilaan osallisuuden vahvistamiseen.

Hoitajien motivointityötä voidaan vahvistaa yhtenäisillä ohjauskäytännöillä, koulutuksella ja moniammatillisella yhteistyöllä. Erityistä huomiota vaativat eettisesti haastavat tilanteet, joissa potilaan itsemääräämisoikeus, päätöksentekokyky ja arvioitu hoidon tarve ovat jännitteisessä suhteessa.

Yhtenäiset ohjauskäytännöt tukisivat hoitotyön laatua

Tutkimuksessa nousi esiin useita ECT-hoitoihin motivointia koskevia kehittämistarpeita. Keskeisimpänä pidettiin yhtenäisen hoitajaoppaan tai tarkistuslistan laatimista. Hoitajat kuvasivat potilasohjauksen vaihtelevan sen mukaan, kuka hoitomuodosta kertoo ja kuinka paljon työntekijällä on kokemusta ECT-hoidosta. Yhtenäinen ohjausmateriaali voisi vähentää tiedon hajanaisuutta ja tukea niitä työntekijöitä, joille ECT-potilaiden kohtaaminen on harvinaisempaa.

Toinen keskeinen kehittämistarve oli henkilöstön koulutuksen lisääminen. Haastatteluissa toivottiin muun muassa neuromodulaatiohoitajien pitämiä koulutuksia ja perehdytysmateriaalia. Potilasohjauksen tueksi ehdotettiin myös selkeää potilas- ja omaisopasta, päivitettyä videomateriaalia sekä kokemusasiantuntijoiden hyödyntämistä.

Johtopäätökset

Potilaan motivointi sähköhoitoon perustuu luottamukseen, tiedon tarjoamiseen ja huolien kuulemiseen, ei suostutteluun. Hoitajan tulee tunnistaa motivoinnin ja painostamisen välinen raja sekä kunnioittaa potilaan itsemääräämisoikeutta. Tämä edellyttää osaamista, yhtenäisiä ohjauskäytäntöjä ja moniammatillista yhteistyötä. Organisaation tehtävänä on varmistaa ajantasainen tieto ja henkilöstön mahdollisuus osaamisensa kehittämiseen.

---

Kirjoittajat

Outi Päiveröinen, Mielenterveys- ja päihdetyön kehittäjä YAMK -opiskelija, Master School, Savonia-ammattikorkeakoulu

Teija Korhonen, Yliopettaja, Master School, Savonia-ammattikorkeakoulu

---

Lähteet

Coman, A. 2022. Recipients’ experience with information provision for electroconvulsive therapy (ECT). BMC Psychiatry 22(1), 86. https://doi.org/10.1186/s12888-022-03720-w. Viitattu 22.10.2026

Cullen L, Finch S, Heaney E. 2017. Nursing guidelines for ECT. In: Waite J, Easton A, eds. The ECT Handbook. Royal College of Psychiatrists; :99-108.

International Council of Nurses (ICN). 2021. The ICN Code of Ethics for Nurses. https://www.icn.ch/sites/default/files/2023-06/ICN_Code-of-Ethics_EN_Web.pdf. Viitattu 22.10.2026

Kring, I.; Bergholt, M. & Midtgaard, J. 2018. The perspectives of former recipients and experts on stigmatization related to electroconvulsive therapy in Denmark: A focus group study. Journal of Psy-chiatric and Mental Health Nursing. 25(5)-6, 358-367. https://doi.org/10.1111/jpm.12470 Viitattu 22.10.2026

Laki potilaan asemasta ja oikeuksista 785/1992. https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/1992/785. Viitattu 22.10.2026.

McDonald, A., & Walter, G. 2009. Hollywood and ECT. International Review of Psychiatry, 21(3), 200–206. https://doi.org/10.1080/09540260902747888 Viitattu 22.10.2026

Sweetmore V. 2002. What are the ethical dilemmas in the decision-making processes of nursing people given electroconvulsive therapy? A critical realist review of qualitative evidence. Journal of Psychiatric Mental Health Nurses. 29(2):204-219. https://doi.org/10.1111/jpm.12778. Viitattu 22.10.2026

Wells K, Scanlan JN, Gomez L, Rutter S, Hancock N, Tuite A, Ho J, Jacek S, Jones A, Mehdi H, Still M, Halliday G. 2018. Decision making and support available to individuals considering and undertaking electroconvulsive therapy (ECT): a qualitative, consumer-led study. BMC Psychiatry. 24;18(1):236. https://doi.org/10.1186/s12888-018-1813-9. Viitattu 22.10.2026