Yhteisesti jaettu – yhdessä vaiettu kokemus

Yksinäisyys on kulttuurissamme yhä tabu, josta ei puhuta avoimesti, vaikka se on kokemuksena yllättävän yleinen. Yksinäisyysbarometrin mukaan noin 59 % suomalaisista kokee yksinäisyyttä ainakin joskus, ja pitkittynyttä yksinäisyyttä kokee noin 10–15 % suomalaisista. Erityisesti yksinäisyyttä kokevat nuoret aikuiset (alle 25-vuotiaat), yksinasuvat ja lapsiperheet (SPR 2025).

Yksinäisyyttä tarkasteltaessa on tärkeää erottaa sen ja yksinolon väliset eroavaisuudet. Yksinolo on ihmisen oma tahtotila, johon hän kokee pystyvänsä vaikuttamaan. Se toimii voimavarana ja mahdollisuutena ”ladata akkuja”, vaikkapa uppoutuen hyvän kirjan pariin tai lähtemällä luontoon nauttimaan hiljaisuudesta. Yksinäisyys on aina epätoivottu ja kielteinen olotila, jonka voi kokea sekä psyykkisenä että fyysisenä kipuna. Se ei lisää voimavaroja, vaan päinvastoin voi olla todella kuormittava ja jopa sairastuttava olotila. (Müller & Lehtonen 2016, 85.)

Vaikka yksinäisyys on henkilökohtainen kokemus, sillä on laajoja yhteiskunnallisia ulottuvuuksia. Se vaikuttaa elämänlaatuun, työkykyyn, oppimiseen, palveluiden käyttöön ja yhteiskunnan kriisin kestävyyteen. Siksi sen tunnistaminen ja ehkäisy eivät ole vain yksilön vastuulla, vaan vaativat yhteiskunnallista reagointia: sosiaalisten verkostojen tukemista, matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja ja yksinäisyyden stigman purkamista. (Saari 2016.)

Turvattomuus synnyttää yksinäisyyttä

Yksinäisyyden taustalla voi olla lapsuuden turvaton kiintymyssuhde omiin huoltajiin, kokemuksia koulukiusaamisesta, mielenterveyden haasteita, päihteiden käyttöä tai erilaisia elämän kriisejä, kuten läheisen menettäminen tai pitkäaikaistyöttömyys. Kroonistuessaan yksinäisyys johtaa usein sosiaaliseen eristäytymiseen ja epäluottamukseen muita ihmisiä kohtaan. Nämä tekijät yhdessä vaikuttavat siihen, että uusia ihmissuhteita voi olla hankala muodostaa ja olemassa olevia ihmissuhteita on vaikea ylläpitää. (Junttila 2015, 120–125.)

Yksinäisyys on negatiivinen tunnekokemus, joka voi alkaa vaikuttaa ihmisen koko identiteettiin ja minäpystyvyyden tunteeseen. Samalla se lisää merkittävästi riskiä mielenterveyden oireiluun, kuten sosiaalisten tilanteiden pelkoon, ahdistukseen, masennukseen ja itsetuhoisuuteen. (Kauhanen 2016; Müller & Lehtonen 2016.) Moninaisten psyykkisten haasteiden seurauksena sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtiminen hankaloituu. Haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset tarvitsevat erityistä huomiota ja tukea yksinäisyyden lievittämiseksi. Tähän eri alojen ammattilaiset – niin terveydenhuollon kuin kolmannen sektorin työntekijät – voivat omalla toiminnallaan vaikuttaa.

Tuplastigma murentaa sosiaalista hyvinvointia

Savonian osatoteuttaman Yhdessä osallisiksi – Mieliteko 2.0 -hankkeen Yksissä tuumin -toimenpiteessä toteutamme osallisuutta ja sosiaalista toimintakykyä vahvistavaa ryhmätoimintaa työelämän ulkopuolella oleville 16–64-vuotiaille pohjoissavolaisille.

Olemme kuulleet ryhmätoimintaamme osallistuneilta ihmisiltä lukuisia kokemuksia siitä, miten työttömyys tai työelämän ulkopuolella oleminen voivat heikentää sosiaalista hyvinvointia ja lisätä sekä yksinäisyyden että osattomuuden kokemusta. Vaikuttaa siltä, että ihmiset kantavat usein mukanaan niin sanottua tuplastigmaa: sekä työttömyyteen että yksinäisyyteen liittyvää häpeää.

”Vaikka tutustuisinkin uuteen ihmiseen, niin mitä minä vastaan, kun se kysyy mitä kuuluu tai mitä teet?”

Yksinäisyys ja työttömyys vaikuttavat ihmisen minäkuvaan kielteisesti, sillä kumpaankin kokemukseen liittyy herkästi häpeän ja epäonnistumisen tunne. Ihmisellä voi olla kokemus siitä, ettei hän ole arvokas yhteiskunnan silmissä tai hän on muuttunut näkymättömäksi yksinäisyyden seurauksena. On inhimillistä ja ymmärrettävää, että kielteinen kokemus omasta minäkuvasta vahingossa ylläpitää yksinäisyyden kierrettä. Itseä syyllistävät ajatukset ja raskaat tunteet saavat kenet tahansa meistä vetäytymään ihmissuhteista, vaikka järjellä tiedostaisimme niiden tärkeyden hyvinvoinnillemme.

Yksinäisyyden kierre ei katkea yksin

Yksinäisyyteen liittyviä uskomuksia on haastavaa rikkoa yksin, ja siksi sitä kokeva tarvitsisikin ympärilleen tukea muista ihmisistä – peilejä, jotka vahvistavat myönteistä minäkäsitystä elämän vastoinkäymisistä huolimatta. Yksinäisyyden ratkaisukeinoja ei voi jättää yksilön harteille, vaan ilmiötä täytyy pyrkiä ratkomaan julkisen, yksityisen, kolmannen sektorin ja ihmisen omien lähiverkostojen kautta (Grönlund & Falk 2016, 254).

Teemme tiiviisti yhteistyötä Yhdessä osallisiksi – Mieliteko 2.0 -ryhmähankkeessa mukana olevien pohjoissavolaisten kuntien ja kolmannen sektorin järjestöjen kanssa. Suunnittelemme ja kehitämme osallistujien tarpeista lähtevää ryhmätoimintaa, jonka tavoitteena on tukea ihmisten osallisuutta sekä lievittää yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunteita.

Yksissä tuumin -ryhmätoiminnassa osallistujat pääsevät alusta saakka vaikuttamaan ryhmän kulkuun tuomalla toiveensa ja tarpeensa esille. Ryhmätoiminta tähtää osallistujien sosiaalisten suhteiden luomiseen, jaksamisen edistämiseen ja itsetuntemuksen vahvistamiseen (Mielitekomedia). Hankkeen työntekijät suunnittelevat ja ohjaavat ryhmätoimintaa osallistuen myös itse ryhmissä käytäviin keskusteluihin ja yhdessä tehtäviin harjoituksiin. Läsnäolo, tasavertainen kohtaaminen ja kannustaminen luovat otollisen maaperän korjaaville kokemuksille, jotka voivat vahvistaa osallistujan myönteistä minäkuvaa ja luottamusta muihin ihmisiin.

Yhteisöt yksilön tukena

Yksinäisyys ei synny tyhjiössä. Kyseessä on yhteiskunnallinen ilmiö, jonka taustalta löytyy niin yksilöä koskettavia elämän vastoinkäymisiä kuin myös rakenteellisia haasteita tuottaa osallisuuden kokemuksia. Yhteisöjen tehtävä on mahdollistaa yksilölle kohtaamisia, joissa hän voi päästä minuutta eheyttävään yhteyteen muiden kanssa. Tähän Yksissä tuumin -ryhmätoiminta pyrkii vastaamaan kehittämällä ryhmätoimintamalleja ja materiaalia osallisuuden ja yksinäisyyden parissa työskentelevien tueksi.

Tämä artikkeli on ensimmäinen osa kaksiosaista julkaisua, jonka tavoitteena on lisätä ammattilaisten ymmärrystä yksinäisyydestä ja sen sensitiivisestä kohtaamisesta vertaistuellisissa kohtaamispaikoissa tai ryhmissä. Kirjoittaja Inka Pironetti työskentelee osallisuus- ja yksinäisyystyön asiantuntijana Yhdessä osallisiksi – Mieliteko 2.0 -hankkeessa (2023–2027). Hanke on Euroopan unionin osarahoittama.

---

Kirjoittaja:

Inka Pironetti, osallisuus- ja yksinäisyystyön asiantuntija

TKI Hyvinvointi-tutkimusala

---

Lähteet:

Grönlund Henrietta & Falk Hanna. 2016. Kolmas sektori ja yksinäisyyden vähentäminen. Teoksessa Juho Saari (toim.), Yksinäisten Suomi. Helsinki: Gaudeamus.

Junttila, Niina. 2015. Kavereita nolla: Lasten ja nuorten yksinäisyys. Helsinki: Tammi.

Kauhanen Jussi. 2016. Yksinäisten terveys. Teoksessa Juho Saari (toim.), Yksinäisten Suomi. Helsinki: Gaudeamus.

Mielitekomedia: https://www.mielitekomedia.fi/fi/yksissa-tuumin-toiminta

Müller, Kiti & Lehtonen Johannes. 2016. Yksinäisyys, aivot ja mieli. Teoksessa Juho Saari (toim.), Yksinäisten Suomi. Helsinki: Gaudeamus.

Saari, Juho. 2016. Yksinäisten Suomi. Helsinki: Gaudeamus.

Soivio, Riikka & Hyry Jaakko. 2025. Yksinäisyysbarometri. Suomen Punainen Risti. Verian Oy. https://www.punainenristi.fi/globalassets/13.-uutiset/2025/suomen-punaisen-ristin-yksinaisyysbarometri-nuorten-ja-nuorten-aikuisten-yksinaisyys-on-lisaantynyt-entisestaan/suomen-punainen-risti_yksinaisyysbarometri_2025_raportti.pdf