Vihreän nurmikon päällä kämmeniä ympyrässä.

Savonia-artikkeli: Kiertotalouden liiketoimintamalleilla kestävää kasvua Pohjois-Savoon

Siirryttäessä lineaarisesta ”ota – valmista – hävitä” -talousmallista kohti kiertotaloutta, on se jo tullut käsitteenä tutuksi monissa yrityksissä. Kiertotalous käsitteenä voidaan kuitenkin myös kokea haastavana täysin sisäistää, koska kiertotalous ei ole pelkästään yksi yhtenäinen malli, vaan se tarjoaa erilaisia lähestymistapoja ja mahdollisuuksia yrityksille hyödyntää resursseja tehokkaasti, vähentää jätettä ja luoda kestävää taloudellista arvoa.

Kiertotaloudella tarkoitetaan taloudellista mallia, jossa olemassa olevia materiaaleja ja tuotteita hyödynnetään mahdollisimman paljon uudelleenkäyttämällä, jakamalla, korjaamalla ja kierrättämällä. Kiertotaloudessa tavoitteena on ns. suljettu kierto, jossa tuotteet ja materiaalit kiertävät jatkuvasti uusiokäytössä tai kierrätysprosessissa, mikä vähentää uusien raaka-aineiden tarvetta. Kiertotaloudessa korostuukin erityisesti se, että niin sanottu ”jäte” nähtäisiinkin arvokkaana raaka-aineena ja materiaalina.

Kiertotalous on myös keskeinen osa tulevaisuuden kestävää taloutta, sekä omalta osaltaan vauhdittaa yhteiskunnan vihreää siirtymää, eli muutosta koti ekologisesti kestävää taloutta, jossa luonnonvaroja ei kuluteta yli maapallon kantokyvyn.

Kiertotalousliiketoimintaan siirtymisen haasteet

Siirtymä kiertotalousliiketoimintaan vaatii yrityksissä uudenlaisen ajattelumallin omaksumista, kekseliäisyyttä, sekä perinteisten tuotantomenetelmien haastamista. Haasteena usein on se, että yrityksillä on vähän konkreettista tietoa ja ymmärrystä kiertotaloudesta ja kiertotalouden tuomista liiketoimintamahdollisuuksista. Tämän seurauksena yritykset saattavat epäröidä siirtyä uudenlaiseen liiketoimintamalliin tai kokevat haastavaksi löytää konkreettisia tapoja integroida kiertotalouden periaatteita omaan liiketoimintaansa.

Kuitenkin kiertotalouteen lähestymisen liittämisellä hyvin konkreettisiin ympäristövastuullisuuden elementteihin, kuten esimerkiksi energian- ja materiaalien kulutukseen tai jätteen määrään, yritysten ymmärrys kiertotalouden liiketoimintamalleista ja -mahdollisuuksista usein lisääntyy.

Kiertotalouden liiketoimintamallit

Kiertotaloutta voidaan yritysten näkökulmasta konkreettisesti lähestyä kiertotalouden liiketoimintamallien kautta. Kiertotalouden liiketoimintamallien jaotteluun on erilaisia näkökulmia, mutta yksi yleisimmin käytetyistä jaottelumalleista on Suomen itsenäisyyden juhlarahaston eli Sitran kiertotalouden liiketoimintamallien jaottelu viiteen eri pääryhmään, joiden tavoitteena on auttaa yrityksiä muuttamaan arvoketjujensa tehottomuudet lisäarvoksi. Nämä viisi pääryhmää ovat; kiertävät raaka-aineet, jakamisalustat, tuote palveluna, elinkaaren pidentäminen, sekä resurssien talteenotto.

Kiertävät raaka-aineet -mallissa yritykset hyödyntävät tuotannossaan kierrätettyjä ja biopohjaisia materiaaleja ja raaka-aineita, sekä uusiutuvaa energiaa. Arvoketjussa lineaariset ja kierrätykseen kelpaamattomat raaka-aineet korvataan kiertotalouden mukaisilla raaka-aineilla. Tämä onnistuu materiaalivalintojen ja suunnittelun avulla. Tässä mallissa tuotteiden suunnitteluprosessissa keskeistä on, että tuotteet suunnitellaan kestäviksi, korjattaviksi ja kierrätettäviksi.

Jakamisalustat -mallissa digitaaliset jakamisalustat lisäävät tuotteiden käyttöastetta ja täten edistävät resurssien tehokasta käyttöä. Mallissa yritys tekee resurssien jakamisesta helppoa tarjoamalla käyttäjilleen digitaalisen jakamisalustan, jossa tuotteita voi jakaa esimerkiksi uudelleenmyynnin, vuokrauksen, tai lainauspalvelujen keinoin.

Tuote palveluna -mallissa nimensä mukaisesti on kyse tuotteesta palveluna. Asiakas maksaa yritykselle tuotteen käyttöoikeudesta omistamisen sijaan. Malli kannustaa kasvattamaan tuottavuutta koko tuotteen elinkaaren ajan.

Elinkaaren pidentäminen -mallissa yrityksen tuotteita pidetään niiden alkuperäisessä käyttötarkoituksessa mahdollisimman pitkään korjauksen ja huollon, päivittämisen, uudelleenmyynnin ja uudelleenvalmistuksen keinoin. Tuotteiden suunnittelussa otetaan huomioon se, että tuotteen elinkaari olisi edellä mainittuja keinoja hyödyntämällä mahdollisimman pitkä.

Resurssien talteenotto -mallissa tarkoituksena on hyödyntää elinkaarensa loppuun tulleiden tuotteiden raaka-aineita. Esimerkiksi yritysten sivuvirtoja hyödynnetään tässä mallissa arvokkaana raaka-aineena uusiin käyttötarkoituksiin. Resurssien talteenotto myös vähentää tarvetta ottaa käyttöön uusia neitseellisiä luonnonvaroja, ja täten tuo merkittäviä ympäristöhyötyjä.

Kuva 1. Kiertotalouden liiketoimintamallit (mukaillen Sitra 2022).
Kuva 1. Kiertotalouden liiketoimintamallit (mukaillen Sitra 2022).

Ratkaisuja kiertotalousliiketoimintaan siirtymisen haasteisiin

Ratkaisuja kiertotalouden haasteisiin voidaan hakea esimerkiksi yhteystyön kautta. Yhteistyö eri toimijoiden kanssa voi tuoda yrityksille uusia ideoita ja näkökulmia kiertotalousliiketoiminnan kehittämiseen, sekä mahdollistaa tiedon jakamisen ja oppimisen. Esimerkiksi hankkeiden kautta yrityksille voidaan tarjoa yrityskohtaisesti tukea ja TKI-palveluita kiertotalousliiketoimintaan siirtymisessä. Yksilöllisellä ja yrityskohtaisella lähestymisellä pyritään tarjoamaan juuri yrityksen tarpeisiin sopivaa neuvontaa ja tukea.

Savonian bio- ja kiertotalouden vahvuusalan Kiertotaloudella uutta kasvua Pohjois-Savoon, eli KiertoKasvu-hankkeen yhtenä tavoitteena on lisätä Pohjois-Savon maakunnan toimijoiden ja pk-yritysten kiertotalousosaamista, sekä tukea yrityksiä siirtymässä kohti kiertotalousliiketoimintaa. Yhteistyössä yritysten kanssa pyrimme hankkeessa löytämään ratkaisuja yritysten tarpeisiin, ja siten tukemaan yrityksiä kohti kiertotaloutta.

Järjestämme hankkeessa lokakuussa Kiertotaloudesta uutta liiketoimintaa -työpajan, jonka tavoitteena on lisätä pohjoissavolaisten pk-yritysten tietoa ja ymmärrystä kiertotaloudesta, sekä sen liiketoimintamalleista. Tavoitteena on myös se, että tiedon ja ymmärryksen kautta yritykset pystyvät lisäämään omia valmiuksiaan kiertotalousliiketoiminnan suhteen. Voit lukea lisää työpajasta, sekä ilmoittautua mukaan oheisesta linkistä: https://events.savonia.fi/event/2ka2w

Lähteet:
https://www.sitra.fi/app/uploads/2022/02/kestavaa-kasvua-kiertotalouden-liiketoimintamalleista-2-1.pdf

Kirjoittajat:

Miika Virtanen, projektiasiantuntija, miika.virtanen@savonia.fi
Maarit Janhunen, TKI-asiantuntija, projektipäällikkö, maarit.janhunen@savonia.fi
Iina Kilpeläinen, TKI-asiantuntija, iina.kilpelainen@savonia.fi

Kiertokasvu artikkelibanneri.