
Savonia-artikkeli: Lupa olla, rohkeus heittäytyä – taidepedagogina kohtaamisen äärellä
This work is licensed under CC BY-SA 4.0
Tässä blogitekstissä tarkastelen työtäni taidepedagogin roolista käsin. Toimin Seinätön taide – Taiteillen kohti inhimillistä arkea -hankkeessa taidepedagogina vastaten hankkeen moninaisten valmennusten suunnittelusta ja toteutuksesta yhteistyössä Savonian ja KUMMAn hanketiimin kanssa. Pohdin tässä tekstissä oman toimintani taidepedagogista eetosta. Mitä taidepedagogin työ voi olla Seinätön taide -hanketoiminnassa ja laajemmin Savonian eri konteksteissa, vaikka Savoniassa ei varsinaista taidepedagogiikan lehtoraattia ole; ainakaan vielä.
Työn ytimessä taidepedagogiikka
Olen ollut Savonialla töissä jo verrattain pitkään; 20 vuotta tuli täyteen tänä syksynä. Toimin tanssinopettajan tutkintovastaavana ja tanssin tiimivastaavana, mutta työhöni on aina kuulunut paljon opetusta ja ohjausta. Vastuullani on ollut myös Taidepedagogiikka (YAMK) tutkinto-ohjelma, jota sellaisenaan ei Savoniassa enää järjestetä. Vaikka työnimikkeeni on tanssin lehtori, niin käytännössä työtehtävät ovat kietoutuneet laaja-alaisesti taidepedagogiikan tiedon alaan. Tällöin liikun taiteen, kasvatuksen ja pedagogiikan rajapinnoilla. Työssäni kysyn, miten taiteellinen toiminta mahdollistaa kasvun itse taiteeseen, mutta myös kasvun taiteen avulla. Kysymys on pitkälti moniaistisesta merkitysten muodostumisesta, jossa fakta, fiktio ja reflektio kietoutuvat toisiinsa. Näin taiteellinen toiminta tarkastelee usein eettisiä ulottuvuuksia ja se voi vahvistaa resilienssiä sekä yksilö- että yhteisötasolla. Taidepedagogiikan inspiroimana onkin syntynyt uusia monialaisia opintojaksoja Savonian eri tutkinto-ohjelmiin ja ristiin opiskeluun. Näitä ovat olleet esim. Luovat menetelmät tulevaisuustyössä ja Henkinen kriisinkestävyys suomalaisessa turvallisuuskulttuurissa. Missioni on ollut taiteen saavutettavuuden edistäminen niin opetustyössä kuin TKI-tehtävissä.
Vakavasti leikkien
Taidepedagogina pohdin usein arvoja. Arvot muodostavat aina toimintamme kivijalan. Minuun kivijalkani keskiössä on turvallisempi tila, rakentava vuorovaikutus, vakava leikillisyys ja ns. iloinen moka. Tällöin toiminta on aina läsnäolevaa, kohtaavaa ja kuuntelevaa. Se on käytännössä hetkessä olemista ja hetkeen heittäytyvää. Tämä edellyttää ennakkoon asetettujen oletusten ja vaatimusten hylkäämistä, toisen kuuntelulle altistumista, tietoisesti itsensä huomioimisesta tai tarkkailusta luopumista; kirjaimellisesti toisen tuottamille ärsykkeille altistumista ja niihin reagoimista mahdollisimman spontaanisti. Sanomme toiminnan kautta JOO! Joo-JA! Sen sijaan, että sanomme KYLLÄ – MUTTA… Ja kaikki tämä ilon ja leikin kautta! Nämä perusperiaatteet löytyvät Johnstonilaisesta improvisaatioteatterista ja teatteri-improvisaation leikillisyys ja menetelmät ovatkin omiaan vahvistamaan turvallisemman tilan ja rakentavan vuorovaikutuksen syntymistä vakavasti leikkien ja iloisesti mokaillen.
Lupa kokeilla, vapaus valita
Kaikkeen edellä mainittuun liittyy vahvasti ajatus myös keskeneräisestä estetiikasta. Näin taidetoiminta ei koskaan edellytä aikaisempaa harrastuneisuutta. Taidetoiminta on silloin etsivää, kokeilevaa; toimintaa, jossa jotain on vasta kehkeytymässä. Osaamista ei tarvita voidakseen osallistua. Keskeneräisyys on itse asiassa taidepedagogisessa toiminnassa aina läsnä. Toiminta voi olla tavoitteellista, mutta lopputulos voi olla oivallus vielä jostain, joka on vasta hioutumassa. Tämänkaltainen työskentely vaatii aina myös reflektiota, jossa toimintaa tarkastellaan ja tulkitaan tietoisesti eri näkökulmista. Näin toiminnan synnyttämä ymmärrys transformoituu uudeksi tiedoksi ja kutsuu jatkamaan prosessia. Olemme kokemuksellisen oppimisen kehällä.
Jokaisella taidetoimintaan osallistujalla on oltava myös omistajuus omaan toimintaansa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että jokaisella on lupa olla sellaisena kuin on. Jokaisella on lupa asettaa rajat toiminnalleen, jolloin työskentely perustuu aina vapaaehtoisuuteen. Huvittavaa on, että monesti sanon leikillisesti itselleni, että pakko on paras muusa, kun sparraan itsestäni tehokkuutta ulos. Tässä paras muusa on kuitenkin jokaisen oma keho, mieli ja situaatio ja tämän kudelman lupa olla. Näin olemme holistisen ihmiskäsityksen äärellä.
Kohtaamisia käytännössä
Seinätön taide -hanke on antanut minulle mahdollisuuden sukeltaa edellä mainittuun tematiikkaan entistä syvemmälle. Hankkeen myötä olen päässyt tutustumaan uusiin oppimisympäristöihin, verkottumaan, tapaamaan ainutlaatuisia ihmisiä ja kohtaamaan erityisyyttä. Konkreettisesti olen päässyt ulos oppimaan. Työvälineinä minulla on ollut taidepedagogiikan menetelmät, jolloin olen työskennellyt kuvallisen ilmaisun, tanssin ja liikkeen, teatteri-ilmaisun, musiikin ja vähän sanataiteenkin parissa.
Käytännössä olen pitänyt useita taidetyöpajoja sellaisille ryhmille, jotka eivät vielä ole olleet KUMMA-museon aktiivikävijöitä. Ikäjakaumassa korostuvat tietenkin nuoret, mutta toki ryhmissä on ollut vanhempiakin jäseniä. Yhteistyötahoina ovat olleet mm. VAMOS Kuopio ja Siilinjärvi, Puistokoulu, SAKKY ja Kulttuuripaja LUODE.
Olen vastannut myös eri laajuisista valmennuksista, jotka ovat olleet Savonian jatkuvan oppimisen tarjottimella. Näistä Luovuus ja taide arjen osallisuuden vahvistajana (1op ) on edelleen avoinna ja suoritettavissa. Käyppä kurkkaamassa:
Luovuus ja taide arjen osallisuuden rakentajana – Savonia
Lopuksi
Palaute, jota olen työpajoista ja valmennuksista saanut on vahvistanut ymmärrystäni ammatillisesta kivijalastani. Turvallisemman tilan edellytys on must! Jos se on jostain syystä horjunut, on itse toimintakin rampautunut. Mottoni Seinätön taide -hankkeen työpajoissa ja valmennuksissa onkin: Kunnioita, kuuntele ja kohtaa. Hengitä ja heittäydy; sinulla on lupa olla!

Lisätietoa Seinätön taide hankkeesta Savonian hankesivulta.
Kirjoittajat
Eeri Pihlajakari, lehtori, TaM, KM
Tanssin tutkinto- ja tiimivastaava
Taidepedagogi, Seinätön taide -hanke, ESR+, Savonia-ammattikorkeakoulu
Artikkelin työstämisessä on hyödynnetty tekoälyä.