Opiskelijat kahvitauolla.

Savonia-artikkeli: Digijamit! Tekstiilin ja muodin digitaalisia teknologioita yhteisöllisesti kokeillen ja oppien

#SavoniaAMK
#SavoniaUAS

Digital & Circular Fashion House –hankkeen Opi ja kokeile teknologiaa –työpaketin yhtenä tavoitteena oli, että hankkeen koulutuksissa osallistujat kehittävät ja kokeilevat tulevaisuuden muodin ja tekstiilialan toimintamalleja. Hankkeen koulutuksien teemat ja tarpeet nousivat esiin alan yleisen tarpeen mukaan sekä kevään 2021 Digital & Circular Design Sprint -työpajoissa. Suomen Tekstiili & Muoti ry:n vuonna 2020 teettämän kyselyn mukaan täydennyskoulutustarpeissa korostuvat digitaidot sekä vastuullisuus ja kiertotalous (Stjm 2022).

Taustoituksen pohjalta luotiin “digijameiksi” nimetty koulutuskonsepti, jonka mukaisia työpajasessioita pidettiin yhteensä yksitoista kevään 2022 ja kevään 2023 välillä. Digijamit –koulutuskonsepti muodostui kolmen tunnin mittaisiksi sessioiksi, joissa tutkittiin ja kokeiltiin konkreettisesti tekstiilin ja muodin uusia teknologioita, teknologista murrosta ja sen mahdollisuuksia suunnittelussa ja tuotekehityksessä, valmistuksessa ja markkinoinnissa. Kaikissa digijameissa olivat omat digihaasteensa, joita osallistujat pyrkivät ratkomaan yhdessä. Työpajasession vetäjinä ja digihaasteiden esittelijöinä toimivat niin Savonia AMK:n opetus- ja tki-henkilöstö, digitaaliseen muotiin perehtyneet opiskelijat kuin hankkeessa mukana olleiden yritysten henkilöstö. Oppimisen sisältöjä olivat muun muassa ihmisen 3D- mittaaminen ja mallintaminen, virtuaaliavattaret, vaatteen 3D-mallintaminen ja virtuaalinen materiaaliteknologia, tekstiilimateriaalien digitointi, markkinointiin liittyvät alustat ja tekoäly.

Digijamit on yhteisöllinen koulutuskonsepti, jossa tutkitaan ja kokeillaan konkreettisesti uusia teknologioita, teknologista murrosta ja sen mahdollisuuksia suunnittelussa ja tuotekehityksessä, valmistuksessa ja markkinoinnissa. Jokaisissa digijameissa ovat omat digihaasteensa, joita osallistujat pyrkivät yhdessä ratkomaan.
Digijamit on yhteisöllinen koulutuskonsepti, jossa tutkitaan ja kokeillaan konkreettisesti uusia teknologioita, teknologista murrosta ja sen mahdollisuuksia suunnittelussa ja tuotekehityksessä, valmistuksessa ja markkinoinnissa. Jokaisissa digijameissa ovat omat digihaasteensa, joita osallistujat pyrkivät yhdessä ratkomaan.

Digijamit herättivät kiinnostusta ja keskustelua

Digijameihin osallistui monipuolinen joukko tekstiili- ja muotialan opiskelijoista alan opettajiin ja tutkijoihin sekä alan ammattilaisiin eri puolilta Suomea. Digijameista useimmat toteutettiin Savonian kampuksella, mutta välimatkoista ja osittain koronatilanteesta johtuen suurin osa osallistujista osallistui etänä. Konseptiin kuuluneista työpajakeskusteluista ja Mentimeter-työkalulla kerätyistä palautteista saatiin jokaiseen kehittämisteemaan uusia näkökulmia sekä kehittämisideoita seuraaviin digijameihin. Vastaajien mielestä mielenkiintoisinta digijameissa oli 3D-suunnittelun ja –materiaalien mahdollisuudet, uuden oppiminen, opiskelijoiden uusi tapa tehdä asioita ja työelämän edustajien osallistuminen. Erittäin tyytyväisiä osallistujat olivat runsaisiin yhteisiin keskusteluihin. Vastaajat kertoivat, että he osallistuisivat myös tulevaisuudessa mielellään Digijamit –koulutuskonseptin mukaisiin koulutuksiin ja koulutuksia he suosittelisivat esimerkiksi mallimestareille, suunnittelijoille, tuotannon ohjaustyötä tekeville, opettajille ja kaikille, jotka ovat alan kehityksestä kiinnostuneita. Parannusehdotuksina digijameille oli myös lyhyempi, kahden tunnin toteutus ja etäosallistujien huomioiminen vielä paremmin.

“Keskustelut olivat vähintään yhtä tärkeitä kuin itse asian oppiminen.”

Osallistujan kommentti

Yleisen palautteen lisäksi myös yksittäisistä digijameista saatiin palautetta ja pohdintoja. Esimerkiksi tekstiilimateriaalien digitoinnilla nähtiin osallistujien mukaan olevan hyvin laajat käyttömahdollisuudet ja tuovan realistisuutta 3D-mallinnuksiin. 3D-suunnittelun ja –mallintamisen koettiin auttavan yksilöllisten vaatteiden suunnittelussa, kustomoinnissa, markkinoinnissa ja helpottavan kansainvälistymistä. Vaikka 3D:n haltuun otto nähtiin melko vaativana, suurin osa osallistujista haluaisi itse opetella käyttämään ohjelmistoja. Ihmisen digitaalisessa mittaamisessa nähtiin hyödyntämismahdollisuuksia esimerkiksi erityisvartaloiden mittaamisessa, terveydenhoitopuolella, verkkokaupassa, mittatilauksissa ja kustomoinneissa, etäisyyksien taklaamisessa ja yleisesti 3D-suunnittelussa ja mallintamisessa.

Digitaaliset teknologiat valmistuksessa -digijamien vierailu R-Collectionille sai osallistujilta paljon kiitosta, koska suunnittelun ja valmistuksen eri teknologiat olivat nähtävissä oikeassa ammatillisessa ympäristössä. Digitaalinen tuotekehitys nosti esille tekoälyn nopeiden kokeilujen mahdollisuuden ja toisaalta IPR- ja tekijänoikeudet. Digitaalisten teknologioiden katsottiin mahdollistavan nopeuttavan prosessia, vähentävän hävikkiä ja mahdollistavan jopa innovaatioita. 2D- ja 3D-teknologioitaja niiden yhdistämistä osallistujien mukaan voi hyödyntää myös kustomoinnissa mm. mittatilausvaatteissa, peruskaavojen muuntamisessa ja vaatteen mallin pienemmissä ja isommissa muutoksissa.

”Suosittelen kaikille, jotka ovat alan kehityksestä kiinnostuneita.”

Osallistujan kommentti

Digijamit ovat olleet osa Digital & Circular Fashion House –hanketta, mutta koulutuskonsepti jää elämään osana Savonian opetussuunnitelmaa integroituna opetukseen. Seuraavan kerran jammaillaan viimeistään digitaalisen muodin opinnoissa syksyllä 2023.

STJM. 21.3.2022. Osaamiskartoitus: Osaavan työvoiman löytäminen on merkittävä haaste tekstiili- ja muotialan yrityksille. [viitattu: 8.5.2023] Saatavissa: https://www.stjm.fi/uutiset/osaamiskartoitus-osaavan-tyovoiman-loytaminen-on-merkittava-haaste-tekstiili-ja-muotialan-yrityksille/

Kirjoittajat:

Sirpa Ryynänen, muotoilu, lehtori, sirpa.ryynanen@savonia.fi

Jenni Kemppainen, TKI-asiantuntija, bio- ja kiertotalous, jenni.kemppainen@savonia.fi