Kuvituskuvassa näkyy kämmnet, joissa joku pitelee pientä valonlähdettä

Savonia-artikkeli: Intoa ja rohkaisua HYSOTE-yrittäjyyttä harkitseville

#SavoniaAMK
#SavoniaUAS

Uusien urien uskaltaja -seminaari pidettiin 23.11. Kuopiossa, tällä kertaa pelkästään fyysisenä tapahtumana. Tätä vähäiseltä tuntuvaa päätöstä edelsi tiukka pohdinta ja kokemus loputtomista ja puuduttavista virtuaalitapahtumista, sekä kaikenlaista säätöä vaativista hybriditapahtumista. Päädyimme siihen, että teemme sisällöstä niin timanttia, että ne, jotka haluavat, vaivautuvat paikan päälle.

Oletuksena siis, että tiivis yleisö oli juuri oikeaa kohderyhmää ja äärimmäisen kiinnostunut aiheesta! Tällä mentiin.
Tuula Kokkonen Itä-Suomen aluehallintovirastosta avasi terveydenhuollon toimintaan liittyviä lupa-asioita, mitä yrittäjän tulisi ottaa omassa toiminnassa huomioon ja ennen kaikkea mistä hakea apua ja kysyä lisää.

Jarmo Hänninen Osuustoimintakeskus Pellervo ry:stä kertoi yhteiskunnallisista yrityksistä, mistä niissä on kysymys ja mitä hyötyä siitä voi yritykselle olla. Hyvinvointi- ja soteyrittäjyyteen sopii hyvinkin arvolähtöinen yhteiskunnallinen yritysmalli.

Sanna Wallenius ja Rosanna Marila jakoivat vinkkejä, kuinka omaa ammattitaitoa myydään ja kuinka sitä kannattaa hinnoitella. Totesimme tämän suoran ja rehellisen puheenvuoron jälkeen, että turhaan ujostellaan palveluiden hinnoittelua. Yrittäjyys on tarttuva ”tauti”, ovat vaan sen verran liekeissä livenä ja tekstin välityksellä kirjassaan nämä mestarit. Arvosta työtäsi oli ydinsanoma.

Iltapäivän odotetuimpia puhujia oli tulevaisuudentutkija Ilkka Halava, joka pohti laajalti yhteiskunnan rakenteellisia haasteita ja sitä, kuinka nyt, jos koskaan, tarvitaan uusia ja luovia ratkaisuja hyvinvoinnin turvaamiseksi. Työtä tulisikin ajatella uusin silmin: lisäarvon tuottamisen näkökulmasta. Yrittäjyyttä harkitseville Ilkka rohkaisi: nyt jos koskaan on oikea hetki hysote-alan yrittäjäksi. Ketterälle yrittäjyydelle ja toisin tekeville on todella tilausta!

Fadumo Ali kertoi inspiroivan tarinan omasta polustaan yrittäjäksi ja kuinka rohkeus ja heittäytyminen sekä perinteistä poikkeava toimintapa lähti nousukiitoon Hoiwa Oy:ssä. Hän kertoi myös keinoja, miten hänellä on riittänyt työntekijöitä keikkatöihin. Onko kovinkaan moni tullut ajatelleeksi, että pikapalkka voi olla yksi tällainen?

Koko iltapäivän annin voisi tiivistää seuraavasti. Yrittäjyys vaatii rohkeutta ja heittäytymistä, mutta apua ja tukea saa. Verkostoituminen kannattaa, koska sieltä voi löytyä yllättäviä kontakteja, uusia yhteistyökumppaneita, asiakkaita, kehitysideoita, kilpailijoita, melkein mitä vaan. Sen näkee vasta kun uskaltautuu ihmisten ilmoille ja kertomaan avoimesti itsestään. Tarvitaan luovuutta ajatella palveluita uudella tavalla, tarkastella eri näkökulmia ja haastaa nykyisiä toimintamalleja. Sieltä löytyy niitä elementtejä, millä toimintaan saadaan tehokkuutta, vetovoimaa, kilpailuetua ja sitä massasta erottumista. Jos sinulla on kipinä, anna sille mahdollisuus roihahtaa, koska siitä voi tulla menestystarina tai sitten ei. Mutta siitä tulee sinun tarinasi. Nyt jos koskaan, maailma tarvitsee uusia tarinoita!

Kirjoittajat:

Antti Kotimaa, Ulla Piipponen ja Susanne Hämäläinen