Savonia-artikkeli: KiVAKO – Iloa oppimiseen tarinan avulla

KiVAKO-hankkeeseen mukaan pääsy tuntui samalla kertaa sekä innostavalta ja mukavalta vaihtelulta omaan opetustyöhön että myös jännittävältä uudelta kokemukselta, koska minulla ei ollut aiempaa hankekokemusta. Olisi varmasti antoisaa tutustua lähes koko Suomen korkeakoulukentän valinnaiskielten opettajiin ja erityisesti oman osahankkeen jäseniin!

Anu Mylläri

Olin ilmoittanut kiinnostukseni osallistua joko ranskan tai espanjan kielen osahankkeeseen, ja hankkeen aloitusseminaarissa syksyllä 2018 sain tietää pääseväni mukaan espanjan kielen iloiseen ja eläväiseen ryhmään. Meidän osahankkeessamme oli yhdeksän opettajaa eri paikkakunnilta ja edustimme sekä ammattikorkeakouluja että yliopistoja.

Suunnittelimme tekevämme verkkokurssit B1-tasolta B2-tasolle, sillä monissa korkeakouluissa on ollut pulaa etenkin jatkotason espanjan kurssitarjonnasta. Sovimme yhdessä verkkokurssien teemoista, sisällöstä ja vastuualueista, ja jakauduimme pienempiin tiimeihin.

Omassa tiimissäni olin kahdestaan SAMKin Liisa Hannukselan kanssa. Sitten laitoimme hihat heilumaan! Pian kävi kuitenkin ilmi, että kaikkien KiVAKO-kurssien opintopolku olikin aloitettava A1-tasolta. Tämä tarkoitti sitä, että työmäärämme kasvoi ja tekemämme suunnittelutyö meni osin uusiksi. Osan meistä tekijöistä olisi siirryttävä A1-kurssien valmistelutyöhön. Me Liisan kanssa kerroimme, että olemme vapaaehtoisia ottamaan vastuun A1-tasosta.

Niinpä laitoimme Liisan kanssa hihat heilumaan uudelleen, uusien suunnitelmien pohjalta. Päätimme toteuttaa espanja 1- ja 2-kurssit, joista molemmat olisivat kolmen opintopisteen laajuisia, ja molemmat koostuisivat kolmesta yhden opintopisteen moduulista. Laadimme kursseillemme pedagogisen suunnitelman, ja punaiseksi langaksi loimme tarinaan, jonka avulla kurssin tekstit etenevät.

Tarinamme keskiössä on Etelä-Espanjan Malagan kaupunki, jossa suomalaisen opiskelija, Anna, osallistuu kansainväliseen konferenssiin. Annan mukana opiskelija perehtyy erilaisiin työ-, opiskelu- tai vapaa-ajan matkailuun liittyviin jokapäiväisiin puhetilanteisiin.

Yhteistyömme käynnistyi työparini kanssa sujuvasti ja eteni koko hankkeen ajan erinomaisesti. Olimme alusta alkaen samoilla linjoilla kaikesta keskeisestä: halusimme suunnitella ja tuottaa loogisesti etenevän, selkeän ja visuaalisesti miellyttävän kokonaisuuden.

Tärkeäksi työkaluksemme valikoitui Moodlesta H5P ja Moodlen ulkopuolisista digityökaluista hyödynsimme Quizletiä, Padlet-virtuaaliseinää, puhuvaa Voki-päätä, Pixton-sarjakuvaohjelmaa ja erityisesti Geniallya, jolla luodaan interaktiivisia diaesityksiä.

Espanja 1 (3 op) -kurssimme valmistui pilotoitavaksi syksylle 2019 ja espanja 2 (3 op) keväälle 2021. Yhteensä espanjan osahankkeemme tuotti verkkokursseja 21 opintopistettä A1-tasolta B2-tasolle. Hankkeen alkuhaasteiden jälkeen työskentelymme sujui ilman suurempia ongelmia ja saimme matkan varrella todeta Liisan kanssa useasti, kuinka mielenkiintoista ja antoisaa verkkokurssien yhdessä tekeminen on ollut. Saimme myös arvokasta ja nopeaa apua teknisiin ongelmiin DigiCampuksen tukipalvelusta. Tekstiemme kielen tarkastuksessa ja nauhoituksissa olivat isona apuna erityisesti osahankkeemme espanjankieliset natiivijäsenet.

KiVAKO-hankkeen avulla sain ainutlaatuisen mahdollisuuden verkostoitumiselle, verkkopedagogisten taitojeni kehittämiselle, uusiin digityökaluihin tutustumiselle ja tietenkin verkkokurssien tuottamiselle. Toivottavasti työmme lopputuloksesta on tulevaisuudessa iloa ja hyötyä monelle korkeakouluopiskelijalle!

Kirjoittaja:

Anu Mylläri