Opiskelijoita kulkueena.

Tällä menolla muutettiin maailmaa – Savonian viestinnän vuosi 2023

Maailma tarvitsee tekijöitään. Niitä, joilla taito käyttää hankittua tietoa tulee selkäytimestä. Ihmisiä, jotka päivästä toiseen tekevät parhaansa, jotta arkemme pyörii normaalisti. Yhteiskunta tarvitsee jatkuvasti lisää osaajia, joiden ansiosta kenenkään ei tarvitse huolehtia onko maailma pystyssä vielä huomennakin.

Meidän tekijämme auttavat maailmaan uutta elämää. Pitävät huolta, kun olemme heikoimmillamme. Rakentavat ja ylläpitävät infraa, jonka ansiosta elämäntyylimme on mahdollinen. Tarjoavat palvelut ja viihteen, jotka tuovat arkeemme lisää värejä. Luovat täysin uutta ja kehittävät olemassa olevaa, jotta elämästä saisi irti kaiken mahdollisen.

Me Savonialla tiedämme miltä tulevaisuus näyttää ja miten voimme vaikuttaa siihen. Tällä menolla muutetaan maailmaa!

Viestintä näyteikkunana

Vaikuttavaa työtä hyvinvoivan ja elinvoimaisen Pohjois-Savon sekä vastuullisemman maailman puolesta, tätä työtä Savonia jatkoi myös vuonna 2023 ja tästä mitä moninaisemmasta toiminnasta meillä oli ilo kertoa maailmalle.

Kerromme osaamisestamme ja kuulumisistamme Savonia.fi -verkkosivustolla Savonia-artikkeleiden, ajankohtaisuutisten, videoiden ja podcastien kautta, somekanavillamme ja sekä verkossa että printtinä ilmestyvässä Savonian Sanomissa.

Yleistajuisia Savonia-artikkeleita julkaistiin vuonna 2023 yhteensä 364 kappaletta (suomenkielisiä 306 ja englanninkielisiä 58). Luetuin artikkeli sai tuhansia lukukertoja ja käsitteli hiljaisen tiedon jakamisen merkitystä työelämässä. Seuraavaksi luetuimmat artikkelit liittyvät terveyskasvi tattarin viljelyyn, runsasseosteisten ruostumattomien terästen hitsaukseen, vastuulliseen liiketoimintaan sekä viranomaisjohtamisen koulutukseen.

Asiantuntijamme julkaisevat myös sekä ammattilehdissä että tieteellisissä julkaisuissa.

Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotyötämme avaamme muun muassa hankkeet.savonia.fi -sivustolla, joka on hankesivustoineen sekä ajankohtaisine tutkimusuutisineen näyteikkuna Savonian hankkeiden maailmaan.

Medialle suunnattuja tiedotteita lähetettiin vuonna 2023 yli 60 kappaletta. Kerroimme tiedotteissa muun muassa uusista koulutusavauksistamme, yrittäjyys ja innovaatiovaikuttajien palkitsemisesta, pienyrittäjän vastuullisuusoppaan julkaisemisesta, suurten kappaleiden 3D-tulostuksen pioneerityöstä, opiskelijahyvinvointiviikosta sekä ruuan ja ravitsemuksen alueellisesta tutkimusinfrastruktuurista.

Eniten aiheistamme uutisoivat Savon Sanomat, Yle, Iisalmen Sanomat, Viikkosavo ja Warkauden lehti. Eniten somejakoja sai Ylen uutinen otsikolla: Suomen parhaaksi työpaikaksi valittiin ensi kertaa oppilaitos – rehtori: ”Juhlimme tätä koko loppuvuoden”

30 000 osaajatarinaa

Savonia on tunnettu työelämäläheisestä korkeakoulutuksesta, joka tarjoaa monipuolista koulutustarjontaa kuudella koulutusalalla ja noin 40 tutkinto-ohjelmassa.

Syyskuun alussa saimme kertoa, että 30 vuoden aikana Savoniasta on valmistunut yli 30 000 osaajaa. Savonian 30 000:s tutkinnonsaaja on insinööriksi valmistunut kuopiolainen Santeri Vihtala. Hän työskentelee mekaniikkasuunnittelijana kuopiolaisessa POK-Group Oy:ssä.

Aloittavista opiskelijoistamme vuosittain noin 50 prosenttia tulee Pohjois-Savosta ja vastaavasti valmistuvista yli 60 prosenttia sijoittuu maakuntaan – Savo näyttäisi siis kovin erilaiselta ilman Savoniaa.

Miten syntyi Suomen paras työpaikka?

Yksi vuoden 2023 viestinnällisistä huippuhetkistä liittyy valintaamme Suomen parhaaksi työpaikaksi Suomen Parhaat Työpaikat™ -listan suurten yritysten sarjassa. Voitto on historiallinen, sillä koskaan aiemmin ykkössijalla ei ole ollut koulutusorganisaatio.

Työntekijöiden luottamus Savoniaan on huippuluokkaa: 93 prosenttia vastanneista pitää Savoniaa todella hyvänä työpaikkana. Tyypillisessä suomalaisessa yrityksessä vastaava luku on 38 prosenttia. Great Place to Work -matkamme huipentui menestykseen myös Euroopan Parhaat Työpaikat -kisassa, jolla meidät listattiin Euroopan 14. parhaaksi työpaikaksi.

Ei ole yllätys, että teema nousi uutisoiduimmaksi aiheeksemme vuonna 2023.

Iloa ja arkea kampuksilla

Ajattelemme, että Great Place to Work on myös Great Place to Learn. Marraskuussa 2023 saimme uutisoida, että valtakunnallisen uraseurantakyselyn mukaan liki 90 prosenttia Savonialta valmistuneista on joko melko tai erittäin tyytyväinen tähänastiseen työuraansa viisi vuotta valmistumisensa jälkeen.

Sujuvaan arkeen, kohtaamisiin ja hyvinvointiin on panostettu monin tavoin kaikilla kampuksillamme ja lukuvuosi starttasikin syyskuussa räväkästi kulkueella sekä koko korkeakouluyhteisön yhteisellä musiikkitapahtumalla Savonia Startissa Kuopion torilla. Tempaus sai runsaasti myös medianäkyvyyttä. Tapahtumassa lanseerattiin Savonian kirkastettu brändi-ilme ja tunnelmasta vastasi kotimaisen räpin kärkinimi Cledos.

Henkilöitä käsi kädessä lavalla yleisön edessä.
Kuva: Markus Aspegren.

Koulutuksen personointi ja strategiasta nouseva ajatuksemme hyvinvoivasta opiskelijasta tulevaisuuden tekijänä näkyvät myös saamassamme Suomen Olympiakomitean Huippu-urheilijamyönteinen korkeakoulu -laatutunnuksessa, josta saimme ilolla uutisoida syykuussa.

Opiskelijoidemme huippuosaamisesta kerroimme myös muun muassa, kun muotoilun opiskelijat suunnittelivat ja valmistivat europarlamentaarikko Elsi Kataiselle puvun ja korut Linnan juhliin, menestyivät Vuoden koru -kilpailussa sekä Suomen kuntaliiton opinnäytetyöpalkitsemisessa, suunnittelivat Eloa tunneliin -valoteoksen, suunnittelivat ja toteuttivat KuPSin juhlagaalan, ilahduttivat musiikin ja tanssin monimuotoisilla tapahtumilla ja monissa muissa onnistumisissa kaikilla aloillamme.  

Europarlamentaarikko Elsi Katainen opiskelijoiden ympäröimänä heidän suunnittelemansa asu yllään.

Viiripolku, vaalikeskustelu ja kamiinoita Ukrainaan

Alkuvuodesta 2023 julkaisimme vastuullisuusohjelmamme ja viestimme teoistamme kohti vastuullista ja kestävän kehityksen periaattein toimivaa yhteiskuntaa.

Kerroimme ajankohtaisista kestävyyteen ja vastuullisuuteen liittyvistä teemoista Savonia-artikkeleiden ja uutisten muodossa. Savon Sanomien Liikettä liiketoimintaan -blogissa käsiteltiin myös vastuullisuuteen liittyviä teemoja.

Kestävyyteen ja vastuullisuuteen liittyvä osaamisemme oli esillä erilaisissa tempauksissa, tapahtumissa ja seminaareissa, kuten Kuopion museolla järjestetyssä Kestävän Hyvinvoinnin askelmerkit -tapahtumassa. Tietokirjailija Kimmo Ohtosen tähdittämässä tapahtumassa kävi yli 300 osallistujaa. Puijon laelle kesäksi 2023 pystytetty vastuullisuuden viiripolku puolestaan kertoi arjen vastuullisista valinnoista tuhansien kävijöiden iloksi. Viiripolku sai ilahduttavan runsaasti näkyvyyttä sekä Puijolla käyneiden vierailijoiden että somevaikuttajien somepostauksissa.

Haluamme jakaa osaamisemme ja levittää hyvää maailmalle. Saimme kertoa toimistamme, joilla vaikutetaan yhteiskuntaan myös humanitaarisella tasolla, kuten Ukrainassa, jonne Savonian opiskelijat jatkoivat kamiinoiden tekemistä.

Haluamme olla mukana tuomassa yhteiskunnallista keskustelua kaikkien ulottuville ja olimme mukana järjestämässä Suuri vaalikeskustelu -tilaisuutta, joka kokosi maaliskuussa Savo-Karjalan vaalipiirin eduskuntavaaliehdokkaita yhteiseen keskusteluun Kampussydämeemme.

Vastuullisuus-viiripolku Puijon Majan esteettömällä kansipolulla.

Savonia osallistuu, näkyy ja kuuluu

Savonia näkyi ja kuului yhteistyön tiimoilta lukuisissa tapahtumissa urheiluareenoilta ja -kentiltä kulttuuriin ja rock -tapahtumiin saakka.

Olimme mukana muun muassa Kuopio Tanssii ja soi -festivaaleilla, Kuopiorockissa, Kuopio Design Weekillä, Tahko Ski Lift Pitch -tapahtumassa, Osuma Weekendissä, Voittajaksi! -seminaarissa, Kuopion alueen brändiseminaarissa, Synty -seminaarissa, aikuisyleisurheilun SM-kisoissa, Sonkajärven Eukonkantokisoissa, ilmastoturvallisuusfestareilla sekä Kuopion Jazz & Blues -festivaaleilla.

Tällä menolla muutettiin maailmaa Savonian viestinnän toimesta vuonna 2023. Tämän koosteen lisäksi monialainen ammattikorkeakoulumme osallistui, näkyi ja kuului mitä moninaisemmin tavoin kouluttamalla, tutkimalla, kehittämällä ja innovoimalla – koska meidän teoillamme on vaikutus.  

Kirjoittaja:

Anne Heikkinen, viestintä- ja vaikuttavuusjohtaja
Savonia-ammattikorkeakoulu