Virtuaalitorin etusivu.

Pohjoissavolaisia pienyrittäjiä koulutetaan verkkokaupan ja somen saloihin

#SavoniaAMK

Verkko-ostamisen määrän ennustetaan kasvavan tulevina vuosina. Pienyrittäjälle, jonka ura on perustunut pitkälti kivijalkamyymälän ylläpitämiseen, tämä muutos voi olla haastavaa.

Savonia-ammattikorkeakoulu tarjoaa maakunnan pienyrittäjille mahdollisuuden päästä oppimaan lisää verkossa tapahtuvasta kaupankäynnistä ja nykyaikaisesta markkinoinnista, jotta pohjoissavolaiset yritykset pystyvät myös jatkossa panostamaan kilpailukykyynsä.

Pasi Unkuri on myymäläpäällikkö Great Skate –yrityksessä, joka myy urheiluvälineitä jääkiekkoon, rullakiekkoon, rullaluisteluun ja golfiin.

– Olemme saaneet hyvää oppia verkkokauppamme kehitykseen. Olemme saaneet paljon uusia kontakteja ja näkemyksiä siitä, miten muiden liikkeiden verkkokaupat toimivat. Virtuaalitori-hankkeen myötä meillä on kova usko siihen, että tulemme saamaan lisää näkyvyyttä markkinoilla, Unkuri kertoo.

Koulutukset perustuvat työpajoihin, joissa yrittäjät voivat kehittää omaa verkkokauppaansa hanketiimin asiantuntijoiden avustamana.
TKI-asiantuntija Petri Lounaskorven mukaan Virtuaalitori-hankkeen piirissä luodulle ”Kivijalasta verkon valtiaaksi” -verkkokurssille on valittu alan parhaita asiantuntijoita.

– Ajatuksena on luoda koulutuspaketti, jonka läpikäymisen jälkeen kauppias on verkkokaupan osaaja ja pystyy kehittämään omaa yritysstrategiaansa sekä sosiaalisen median mainonnan välineitä. Verkkokoulutusten avulla jokainen halukas yrittäjä saa riittävät taidot oman verkkokaupan luomiseen ja verkkoon tuotteistamiseen, kertoo Lounaskorpi.

– Lopputuloksena kauppiaat saavat toimivan verkkokaupan sekä mahdollisuuden olla osa hankkeessa lanseerattavaa Virtuaalitoria, kertoo projektipäällikkö Jukka-Pekka Skön.

Virtuaalitori mullistaa kaupankäynnin

Virtuaalitori.fi on 27.5. julkaistava alusta, joka syntyi yrittäjien ideoista. Kyseessä on täysin uudenlainen malli virtuaaliselle kauppakeskukselle. Asiakkaat pääsevät virtuaalisesti katselemaan kauppojen tiloja sekä tutustumaan tuotteisiin. Ostotapahtuma ja maksaminen tapahtuvat myymälöiden omissa verkkokaupoissa. Yhtenä tuotteiden kotiinkuljetusvaihtoehtoehtona on ajateltu tilattujen tuotteiden kuljetusta taksien toimesta.

Liikkeet on kuvattu 360-kameralla ja tyyli onkin monille tuttu kiinteistönvälityksestä, jossa myytävään asuntoon pääsee kiertelemään 360-näkymässä. Myyjään saa interaktiivisesti yhteyden esimerkiksi videopuhelulla.

– Tässä on ajatuksena se, että asiakas voi soittaa ja kysyä kauppiaalta, että minkä värisiä saappaita teillä on myynnissä ja kauppias voi siinä videopuhelulla näyttää, että: ”Tällaisia. Minkä väristä laitetaan?”, Petri Lounaskorpi kuvaa.