Opetussuunnitelmat

Kulttuuriala, Muotoilu
Kulttuuriala, Musiikki ja Tanssi
Luonnonvara-ala
Matkailu- ja ravitsemisala
Sosiaali- ja terveysala, Iisalmi
Sosiaali- ja terveysala, Kuopio
Tekniikan ala, Kuopio
Tekniikan ala, Varkaus
Liiketalouden ala, Kuopio
Savonian monialaiset opinnot
Savonian valintakurssit
Lähtökohdat Osaamistavoitteet Opintojen rakenne Asiantuntijuuden kehittyminen Toteutus Opintojaksotaulukko

TB21SP Bioanalyytikon tutkinto-ohjelma

Koulutuksen toteutus

Savoniassa pedagogisena lähtökohtana on laadukkaan ja työelämäläheisen koulutuksen sekä tutkimus- ja kehittämistoiminnan monimuotoinen yhdistäminen. Työelämäläheisessä koulutuksessa korostuvat opiskelijoiden motivaatio ja opintoihin sitoutuminen. Moninaiset virtuaaliset ja fyysi-set ympäristöt Savoniassa ja verkostokumppaneiden tiloissa niin kotimaassa kuin ulkomaillakin kytkevät teorian ja käytännön laajasti ja kiinnostavasti osaksi opiskelijan oppimista ja organisaa-tioiden kehittämistä. Koulutukselle on tyypillistä monimuotoisuus, monialaisuus sekä aikaan ja paikkaan sitomattomuus.
Kokonaisvaltaisella ohjauksella tuetaan opiskelijan ammatillista kasvua koko opintopolun ajan. Savoniassa jokainen opiskelija on yksilö. Koulutus toteutetaan opiskelijoiden erilaiset tarpeet ja tavoitteet huomioiden. Monipuolisilla koulutuksen toteutustavoilla mahdollistetaan vaihtoehtoi-set suoritustavat sekä opiskelijan omien tavoitteiden mukainen eteneminen opinnoissa.

Savoniassa hyödynnetään laajasti aikaisemman osaamisen tunnistamista ja tunnustamista sekä työn opinnollistamista osana opiskelijan henkilökohtaista opiskelusuunnitelmaa. Opiskelija voi syventää tai laajentaa osaamistaan hyödyntämällä Savonian kansallisten ja kansainvälisten korkeakoulukumppaneiden tarjontaa.

Opetuksen lähtökohtana ovat tulevaisuuden työelämävalmiudet. Opetussuunnitelmatyöhön ja sen kehittämiseen osallistuvat opettajien lisäksi opiskelijat ja työelämän asiantuntijat. Työelämävalmiuksien saavuttamisessa keskeistä on työelämässä tapahtuva harjoittelu, työelämän toimeksiannosta lähtevät opinnäytetyöt ja erilaiset yhteistyöhankkeet. Alan yhteistyöverkostot varmistavat substanssiasiantuntijuuden jatkuvan kehittymisen. Henkilöstö luo oppimistilanteita ja tukee opiskelijan oppimista.

Bioanalytiikan tutkinto-ohjelmassa oppiminen perustuu Savonia-ammattikorkeakoulun opetuksen ja opiskelun strategiaan. Strategian mukainen oppimisnäkemys painottaa opiskelijan ammatillisen asiantuntemuksen kehittymistä ja sen tukemista opetuksella ja ohjauksella. Opiskelija on itseohjautuva ja omasta ammatillisesta kasvustaan ja kehittymisestään vastuun ottava yksilö. Opiskelijan ottaessa vastuun omasta opiskelustaan opettajan toiminta on oppijan oppimisen, osaamisen kehittymisen ja oppimisprosessin tukemista ja seurantaa ohjauksen avulla. Oppiminen on prosessi, jossa oppija muuttaa aikaisempia ajattelu- ja käsitejärjestelmiään vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Koulutuksessa korostuu opiskelijan itsenäinen opiskelu, jota lähiopetus ja -opiskelu tukevat.

Savonian bioanalyytikkokoulutuksessa osa toteutetaan ns. satelliittikoulutuksena (opiskelija opiskelee työelämän organisaation yhteydessä olevalla etäkampuksella tai ulkomailla). Tällöin teoreettinen opetus toteutetaan videovälitteisesti etäkampuksille ja tarvittaessa englanninkielellä. Opintojaksoihin liittyvä harjoittelu toteutetaan sekä Savoniassa että etäpaikkakuntien laboratorioiden yhteydessä. Opintojaksoihin liittyvät oppimistehtävät sovitaan mahdollisuuksien mukaan kehittämistehtävinä etälaboratorioiden kanssa. Opintoihin liittyvä harjoittelu suoritetaan pääasiallisesti satelliittikoulutuksessa ko. alueen laboratorioissa. Laboratorioluokat tarjoavat Savoniassa opiskeleville modernin oppimisympäristön koululla tapahtuvaan harjoitteluun. Tutkinto-ohjelman opetussuunnitelman rakenne on suunniteltu joustavaksi kokonaisuudeksi. Opintojen joustavuuden takaavat virtuaaliopinnot, sosiaalisen median käyttö oppimisen välineenä ja vaihtoehtoisten osaamisen osoittamistapojen käyttäminen. Opiskelijapalvelut, kirjasto- ja tietopalvelut, kansainvälisyyspalvelut ja muut korkeakoulupalvelut auttavat opiskelussa. Koulutuksessa noudatetaan esteettömyyden sekä kestävän kehityksen periaatteita.

Opiskelija laatii opintojen alussa henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman (HOPS) ja käy tuutoropettajan kanssa ohjauskeskustelun. Hän saa ohjausta opintojensa edetessä. Opiskelija arvioi lukukausittain ammatillisen osaamisensa kehittymistään ja antaa lukukausittain palautetta opintojen toteutumisesta sekä kirjoittaa edistymisestään blogia (PLE). Opiskelijan aiemmin hankkima osaaminen tunnistetaan osaamiskartoituksen avulla (AHOT). Opiskelija voi myös osoittaa aikaisemmin esimerkiksi työelämässä tai muussa korkeakoulussa hankittua osaamista työelämässä tai oppilaitoksessa näyttöjen kautta. Osa opinoista voidaan suorittaa hankkeissa

Kansainvälistyminen on osa opiskelua. Opiskelijat voivat opiskella kansainvälisyyttä ja kulttuurista osaamista ulkomailla erilaisissa vaihto-ohjelmissa ja omassa oppilaitoksessa yhdessä kansainvälisten opiskelijoiden kanssa. Bioanalytiikan tutkinto-ohjelmassa osa opinnoista suoritetaan englanninkielellä (max 60 op). Opinnot sisältävät sekä teoreettisia opintoja että harjoittelua. Opiskelijalla on mahdollisuus suorittaa ohjattua harjoittelua kotimaan lisäksi ulkomailla. Lisäksi koulutuksessa tarjotaan ”kotikansainvälistymiseen” liittyviä mahdollisuuksia koulutuksen aikana. Kulttuurisia taitoja opiskelija voi harjoitella tuutoroidessaan kansainvälisiä vaihto-opiskelijoita ja toimimalla esimerkiksi maahanmuuttajayhteisöissä.

Ruotsin kielen ja viestinnän opintoja opiskelija opiskelee niin, että opiskelija saavuttaa vähintään ammattikorkeakouluasetuksen 7§:n mukaisen kielitaidon, joka arvioidaan kielitaidosta annetun lain (424/2003) mukaisesti. Englannin kielen ja viestinnän opinnoissa opiskelija saavuttaa vähintään opiskelun, ammatin harjoittamisen ja ammatillisen kehittymisen kannalta tarpeellisen kielitaidon (taso B2). Suomen kielen ja viestinnän opinnoissa opiskelija saavuttaa vähintään opiskelun, ammatin harjoittamisen ja ammatillisen kehittymisen sekä jatko-opintojen kannalta tarpeelliset viestintä- ja vuorovaikutustaidot.

Opiskelija saa opintojakson alkaessa opintojakson toteutussuunnitelman, kuvauksen arviointiperusteista ja niiden soveltamisesta opintosuoritukseensa. Pakollisten kieliopintojen ohella opiskelijan on mahdollista suorittaa kieliopintoja valinnaisina opintoina, jolloin ne sisällytetään henkilökohtaiseen opiskelu- ja urasuunnitelmaan (HOPS).

Opiskelijalla on mahdollisuus antaa koulutukseen ja opintojaksoihin liittyvää palautetta Repun yleisen Kaiku-palautejärjestelmän kautta. Palaute on mahdollista antaa omalla nimellä tai anonyymisti. Opettaja voi tämän lisäksi tarpeen tullen kerätä opintojaksoa koskevaa palautetta soveltuvalla menetelmällä.

 

Pidätämme oikeuden opetussuunnitelmien muutoksiin mm. opiskeltavien sisältöjen päivitystarpeiden takia.