Jennika Asikainen, sairaanhoitaja (ylempi AMK)

Olen Jennika Asikainen ja opiskelen tällä hetkellä sairaanhoitajan YAMK-opintoja verkko-opintoina avoimessa AMK:ssa. Aiemmalta koulutukseltani olen sairaanhoitaja (AMK). Valmistuin keväällä 2019 Iisalmen kampukselta.

Uusien asioiden oppiminen on edelleen mielenkiintoista ja nyt vanhempainvapaalla myös sellaista virkistävää ”omaa aikaa”. Koronarajoitukset ovat vaikuttaneet niin, että ihmiskontakteja ei ole voinut olla niin paljon kuin olin ajatellut. Nämä opinnot ovatkin auttaneet positiivisuuden vireen ylläpitämisessä ja karkottaneet yksinäisyyden tunnetta.

Olen pitänyt opiskelusta sekä Iisalmen kampuksella että Kuopiossa. Molemmat ovat mukavia kaupunkeja. AMK-opintoni suoritin monimuotona, jolloin perheellisellä mahdollistui hyvin niin työelämän kuin perheen jäsentenkin tarpeiden yhteensovittaminen opiskelun kanssa. Loistavat kurssikaverit ovat olleet myös loistava juttu!

Työelämä näyttää jännittävälle ja mielenkiintoiselle ja tarkoitus olisikin lähteä töihin kesällä tai alkusyksyllä. Uusia opiskelijoita tsemppaisin näin: opiskelut antavat enemmän kuin ottavat ja ovat avartaneet kohdallani kovasti näkemyksiäni työelämän mahdollisuuksista.


Kiinnostuitko alasta? Tutustu sosiaali- ja terveysalan YAMK-koulutuksiin.