Taina Tuomikorpi, tradenomi (ylempi AMK), InnoTech-liiketoiminta

Taina Tuomikorpi aloitti opinnot Savonian uudessa liiketalouden InnoTech-koulutuksessa, joka johtaa ylempään AMK-tutkintoon. Tutkinto ei ollut kuitenkaan Tainalla päällimmäisenä mielessä, vaan uuden oppiminen. 

– Olen koko elämäni ajan pyrkinyt oppimaan uutta ja ollut luomassa uudenlaista bisnestä. Rakastan uuden tiedon hakemista ja uusien taitojen oppimista! Opintojen aloittaminen ei siten ollut kovin mullistava asia, se sattui ajallisesti tosi hyvin yksiin oman firmani kehittämisen kanssa, kertoo Taina.

Taina on ollut mukana kehittämässä mm. osaamisen vientiin ja tuontiin liittyvää liiketoimintaa, jossa uudenlaiset teknologiat näyttelevät yhä suurempaa roolia. Teknologioiden kehittäminen ja alustatalous olivatkin asioita, joita Tainalla oli mielessä, kun hän lähti etsimään sopivaa koulutusta Opintopolku-verkkopalvelusta. 

– Suomesta löytyi muutama vaihtoehto. Savonian koulutus korosti innovaatioprosessia ja hakuaika sopi aikatauluihin, joten hakupäätös syntyi loppujen lopuksi melko helposti. Päivääkään en ole katunut, täydentää Taina.

Koulutuksen sisältöön Taina on ollut tyytyväinen.

– Koulutus on rakennettu erittäin hyvin minun tarpeisiin sopivaksi, pidän että kurssit etenevät innovaatioprosessin mukaisesti. Totta kai opiskelu vaatii aikaa, mutta pystyn hyödyntämään työtä suoraan yritykseni kehittämiseen, ja se työ olisi joka tapauksessa pitänyt tehdä, Taina kertoo.

Opinnäytetyön Taina on jo aloittanut, ja sekin tehdään suoraan yrityksen tarpeisiin. Aiheeksi valikoitui kasvuhakkerointi, joka oli mielessä jo opintoihin hakeutumisen aikana.

– Kurssikaverit ovat ihan huippuja, meillä on oikeasti erittäin älykäs ja osaava porukka, joiden kanssa viestitellään jatkuvasti. Opettajiltakin saa apua tosi nopeasti, kun tarvetta on, iloitsee Taina. Teams ja Slack ovat aktiivisessa käytössä, ja maantieteelliset etäisyydet eivät tahtia haittaa. Lähipäivät Kuopiossa saavat niin ikään kiitosta, on mukava nähdä mitä muut ovat tehneet, ja heitellä ideoita muiden kommentoitavaksi.


Kiinnostuitko alasta? Tutustu koulutuksiin!