Leena opiskelee YAMK-tutkintoa.

”Tutkimusartikkelit vievät mennessään ja saavat ajatukset oman työn kehittämisestä sinkoilemaan” – Leena opiskelee kuntoutuksen YAMK-tutkintoa

Kirjoittaessani opiskelijatarinaani olen juuri puhunut reilun tunnin englantia. Asiantuntijasta mentoriksi -kurssiin liittyen ja pohdin, kuinka olen päätynyt näinkin virikkeelliseen perjantai-iltapäivän puuhaan. Voi olla, että tässä vireässä tilassa onkin hyvä tuottaa omannäköinen tarinani opiskelusta:

Olen valmistunut 15-vuotta sitten fysioterapeutiksi Savonialta ja työurani aikana olen hakeutunut (sattumienkin kautta) spesifille fysioterapian osa-alueelle, johon syventävää koulutusta pitäisi lähteä hakemaan ulkomailta. Aloin tutkimaan, voisinko syventää asiantuntijuuttani kotosuomessa ja vastaan tuli kuntoutuksen YAMK-tutkinto. Tutkinnossa kiinnosti opintojen työelämälähtöisyys, juuri sen oman osaamisen ja työn kehittäminen.

Olen nyt opiskellut 1,5 vuotta kuntoutuksen YAMK-tutkintoa, loivaliikkeisesti, mutta tasaisen varmasti. 15-vuoden opiskelutauon aikana moni asia on muuttunut, silloin vielä käytetiin piirtoheitintä ja kalvoja opetuksessa. Tällainen digifossiili on ottanut kunnon digiloikan ja nyt jo käytän miltei sujuvasti erilaisia applikaatioita, vaikka niiden asentamisesta en kiroamatta selviäkään. Mutta hyvät ohjeet auttavat paljon ja ne on helppo löytää Savonian kautta. Puolestamme on mietitty ja testattu moni asia valmiiksi ja apua saa aina.

Haettuani opiskelemaan sain tietää olevani raskaana ja pian opintojen aloittamisen jälkeen syntyi kuopuksemme. Opintojen räätälöinti onnistui helposti muuttunut perhetilanne huomioiden ja olenkin saanut mamma-arkeen sopivasti virkistystä opintojen kautta, suorastaan harrastuksen. Etäopinnot ja verkkokurssit ovat sopineet minulle ja perheelleni erittäin hyvin. Opintoja suorittamalla ja aikuiskoulutustuen turvin pystyn jatkamaan kuopukseni kotihoitoa vielä pidempään. Ja opinnot etenevät tasaisen varmasti, vaikka raporttien kirjoittaminen tai tiedonhaku kestävät välillä vain päiväunien verran.

Opiskelut ovat vastanneet tarpeisiini ja osaamiseni on syventynyt. Englanninkieliset tutkimusartikkelit vievät minut mennessään ja saavat ajatukset oman työn kehittämisestä sinkoilemaan. Vaikka lähdinkin hakemaan syventävää tietoa oman työn tueksi, olen alkanut pohtimaan vaihtoehtoja työhöni liittyen. Löytyisikö vaikka kehittämisprojekteja vailla tekijää? Katselen nyt vielä rauhassa, mihin YAMK tutkinto minua johdattaa ja nautin nyt polulla seikkailusta: puhun englantia, käytän uusia menetelmiä opinnoissa ja työssä, olen lähdössä kesällä opintomatkalle Hollantiin! Huikeita kokemuksia, joita ilman olisin jäänyt, jos en olisi rohjennut tähän kelkkaan hypätä!

Leena

Leena opiskelee YAMK-tutkintoa.
Leena

Kiinnostuitko alasta? Tutustu koulutukseen