Pinkki Puijon torni, kuvaaja Wille Markkanen

Puijo Summit – ihmisen ja luonnon yhteisellä polulla

#SavoniaAMK

Savonia-ammattikorkeakoulu, Kuopion kaupunki, Pohjois-Savon ELY-keskus, Pohjois-Savon liitto ja Europe Direct Kuopio järjestävät Eurooppa-päivänä järjestyksessään toisen Puijo Summitin. Tämän vuoden teemana on ”Luonnon kantokyky murenee”.

Tulevaisuusorientoitunut asiantuntijatapahtuma koostuu inspiraatiopuheista ja niiden jälkeen pidettävistä työpajoista. Tapahtuman päätteeksi julkistetaan yhteinen julkilausuma. Puijo Summit kuuluu kansallisten dialogien kokonaisuuteen, jonka aiheena on “epävarmuudessa eläminen”.

Kestävä kehitys uudistaa yhteiskuntamme toiminnan ja mahdollistaa kestävän elämäntavan. Yhteiskunnan eriarvoistuminen, ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen sekä luonnonvarojen ja energian liikakäyttö ovat kestävyyshaasteista, jotka vaativat systeemistä muutosta eli nopeaa uudistamista yhteiskunnan rakenteissa ja toiminnassa. 

Puijo Summit tarttuu luontokatoon eli luonnon monimuotoisuuden ja elonkirjon heikentymiseen tarkastelemalla kaupunki-luontosuhteen muutosta. Summitin tavoitteena on nostaa esiin keskustelua ilmasto- ja ympäristöturvallisuudesta sekä hyvinvoinnin edistämisestä.

Aika: 9.5.2023
Paikka: Kuopion kaupungintalo

Ilmoittautuminen 4.5.2023 mennessä: puijosummit.fi

Ohjelma:

klo 8.30 Aamukahvit

Klo 9 – 11.30 Esitykset

  • Tervetuloatoivotus
  • Keynote-puhe: Eeva Furman, pääsihteeri, Kestävän kehityksen toimikunta
  • Vesiluonnon monimuotoisuus, Jenny Jyrkänkallio-Mikkola, sisävesivastaava, WWF Suomi
  • Suojelemme ja hoidamme, Mika Welling, ylitarkastaja Pohjois-Savon ELY-keskus ja Atte von Wright, luonnonystävä, professori emeritus
  • Olemmeko valmiita tulevaisuuteen?, Tuomas Kuhmonen, tutkimusjohtaja, Tulevaisuuden tutkimuskeskus
  • Yhteenveto ja johdatus työpajatyöskentelyyn

Klo 11.30 – 12.30 lounas (omakustanteinen)

Klo 12.30 – 15 Työpajatyöskentely. Työskentelyn lomassa klo 13.30 – 14.00 Eurooppa-päivän kahvihetki komissaari Jutta Urpilaisen kanssa.

Työpajat:

Työpajoja on neljä rinnakkain eri teemoilla.

1) Kohti planetaarista hyvinvointia ja terveyttä

Ilmastonmuutos, luontokato ja ympäristön saastuminen heikentävät ihmisten hyvinvointia ja terveyttä ja ihminen käyttäytymisellään vaikuttaa luonnon ja eläinten hyvinvointiin. One Health, Planetaarinen terveys on lähestymistapa, jossa tunnistetaan ihmisten hyvinvoinnin ja ympäristön tilan keskinäisriippuvuus. Työpajassa tunnistaan keskeisimpiä planetaarisen terveyden haasteita ja niiden taustalla vaikuttavia tekijöitä Kuopiossa sekä kootaan koota yhteen toimenpiteitä planetaarisen terveyden edistämiseksi.

Fasilitaattorit: Kati Vähäsarja ja Tanja Tilles-Tirkkonen, Kuopion kaupunki

2) Luonnon monimuotoisuus ja ilmastonmuutos

Työpajassa keskustellaan luonnon monimuotoisuuden edistämisestä ja ilmastonmuutokseen sopeutumisesta erilaisissa elinympäristöissä, kuten metsäluonnossa, kaupunkiluonnossa ja vesistöissä. Millaisia mahdollisuuksia eri toimijoilla on edistää luonnon monimuotoisuutta ja ilmastonmuutokseen sopeutumista? Mitä eri toimijat voivat tehdä yhteistyössä? Millaisia mahdollisuuksia tai esteitä yhteistyölle on? Työpajan tuloksia hyödynnetään mm. Pohjois-Savon luonnonmonimuotoisuusohjelman laatimisessa ja Pohjois-Savon ilmastotiekartan päivittämisessä. Työpajassa hyödynnetään Erätauko-menetelmää.

Fasilitaattori: Saara Karkulahti, Pohjois-Savon ELY-keskus

3) Luontokato ja sivistys

Luontokato tarkoittaa yksilöiden määrän vähentymistä pahimmillaan sukupuuttoon asti, mutta myös lajien geneettisen monimuotoisuuden ja ekosysteemien köyhtymistä. Työpajassa pohditaan tieteen, taiteen ja koulutuksen roolia muuttuvassa tilanteessa.

Fasilitaattorit: Raisa Leinonen, Savonia-ammattikorkeakoulu ja Anna Vilkuna, Kuopion taidemuseo

4) Erätauko-keskustelu ”Luonnon kantokyky murenee”

Keskustelu on osa Kansalliset dialogit -kokonaisuutta, jonka yhteydessä ympäri Suomea järjestetään useita dialogeja samasta aiheesta. Kansalliset dialogit -hanketta ovat tänä vuonna järjestämässä mm. Sitra, Erätauko-säätiö, Valtionvarainministeriö sekä Valtioneuvoston kanslia. Dialogeista tehdään julkinen yhteenveto ja se on kaikkien luettavissa Kansallisten dialogien sivuilla. Valtiovarainministeriö toimittaa dialogien yhteenvedon myös kuntien ja valtion hallinnolle. Lue lisää: https://kansallisetdialogit.fi/

Fasilitaattori: Jyri Wuorisalo, Savonia-ammattikorkeakoulu

Klo 15 Työpajojen tulosten esittely

klo 15.30 Päätös