Jessen uratarina – Tohtori halusi yrittäjäksi

Jesse Heimonen on poikkeuksellinen yrittäjä. Vuonna 2010 hän valmistui tradenomiksi Savonia-ammattikorkeakoulusta. Oppimisen into ei laantunut, vaan miehen tie vei kauppatieteen maisteriksi ja joulukuussa 2017 Heimonen väitteli tohtoriksi Vaasan yliopistosta.

Akateeminen yrittäjä on edelleen harvinaisuus. Heimonen päätti kuitenkin toisin. Hän aloitti toukokuun alussa startup-yrittäjänä, joskin yrittäjyys on aina ollut läsnä. Jo ala-asteella hän huomasi, että luokkakavereille kannattaa myydä purukumia kolmella markalla, kun itse ostaa yhdellä.

Sittemmin yrittäjän tärkeintä osaamista, henkilökohtaista myyntityötä Heimonen on harjoitellut sekä kuluttajakaupassa että yritysmyynnissä. Osaamista on vahvistanut myös Savonian yrittäjyysopintoja painottanut yTiimi.

Nyt liikeideana on kohderyhmäperusteinen mediahakukone. Palvelua varten yritys on kehittänyt hakualgoritmin, joka auttaa mainostajaa löytämään haluamansa kohderyhmän tavoitettavia medioita, mainospaikkoja: helpommin ja nopeammin.

Mediania kehittää neljän hengen startup-tiimi, jossa on mukana kaksi kaupallisen- ja kaksi sovelluskehitystaustan omaavaa kaveria. Heimonen on toinen kaupallisen taustan omaavasta ihmisestä, Savonian yTiimin alumni ja toinen kehittäjistä valmistuu Savonialta tietotekniikan insinööriksi joulukuussa 2018.

– Kampanjan rakentaminen on tehty ostajalle helpoksi. Vastaavaa ei ole vielä nähty Suomessa tai missään muuallakaan, Heimonen kehaisee.

Yrittäjä kertoo, että esimerkiksi Suomessa näkee valtavasti remonteista aiheutuvia kiinnostavia mainospaikkoja kuten julkisivuremontit, joita taloyhtiöt, isännöitsijät, urakoitsijat, vakiintuneet mediamyyjät ja mainostajat voisivat hyödyntää.

Heimonen sai itse liikeidean Medianista, kun hän ja toinen yhtiön perustajaosakas katselivat juuri hyödyntämättömän julkisivuremontin vuoksi huputettua pintaa Vaasan torilla.


Kiinnostuitko alasta?

Tutustu liiketalouden alan opintotarjontaan!