Noora-Emilian uratarina – Baaripäällikkö

Opinnot

Mikä alunperin sai sinut hakemaan matkailu- ja ravitsemisalalle?

Alunperin olin oikeastaan melko hukassa enkä oikein tiennyt mille alalle edes hakea, mutta lähdin miettimään mitä tykkään tehdä. En miettinyt niinkään työn kannalta, vaan ihan yleisesti vapaa-ajan kiinnostuksen kohteitani. Monia kiinnostuksen kohteita löytyikin, mutta suurimpina niistä matkustelu, ruoka, kielet ja ulkomailla asuminen. Päätin hakea yläasteen jälkeen kaksoistutkintoon hotelli- ja ravintola-alalle ravintolakokin linjalle sekä lukioon ja siitä luonnollinen jatko oli Savonia-amk:n matkailu- ja ravitsemisala.

Tekisitkö opintojen suhteen jotain toisin, jos voisit?

Olen tyytyväinen opintojeni suhteen, mutta toki eri kieliä olisin voinut lukea enemmänkin. Olisin voinut olla myös armollisempi itselleni enkä painaa opintoja pikavauhtia alta pois ja haalia samalla niin paljon töitä opintojen oheen. Tällä alalla työt eivät tekemällä lopu ja niitä kyllä ehtii paiskimaan opintojen jälkeen. Toki se työkokemus ja ahkeruus näkyy ehkä sitten tämän päivän urallani, sillä pääsin jo koulun aikana vastaavan tehtäviin ja sillä tiellä ollaan edelleen.

Harjoittelupaikkasi opintojen aikana?

AMK:n aikana tein harjoittelut sekä Espanjassa Mallorcalla bistrotyylisessä ravintolassa että Kuopiossa Juhlapalvelu Remarilla. Molemmat harjoittelupaikat olivat myös jo pitkäaikaisia työpaikkojani.

Opinnäytetyösi aihe ja sen vaikutus ammatilliseen kehittymiseen?

Opinnäytetyöni aihe oli ravintolan perustaminen Espanjaan ja siihen liittyvien byrokraattisten seikkojen tutkiminen. Haaveeni on jonain päivänä perustaa ravintola Espanjaan ja koen jo nyt, että opinnäytetyöstäni oli minulle valtavasti hyötyä, sillä jonain päivänä vastaava tietojen etsiminen olisi kuitenkin ollut edessä.

Opintojen antamat parhaat eväät työllistymiseen ja työelämässä menestymiseen?

Opinnot ovat antaneet ylipäätänsä näkökulmaa ajatella asioita monelta eri kantilta työelämässä. Ja ylipäätänsä koko tutkinto, sillä monessa työpaikassa vastaavan tehtäviin haettaessa voidaan vaatia AMK-tason tutkintoa.

Työelämä

Oma urapolkusi?

Tällä hetkellä toimin baaripäällikkönä Palman Santa Catalinassa rennossa surffityylisessä ravintola Dukessa. Työtehtäviin kuuluu muun muassa perusbaarimikon hommat, omien siirappien teko, reseptien ja drinkkimenujen suunnittelu ravintolalle sekä catering tilaisuuksiin, työntekijöiden koulutus, baaritoiminnan jatkuva kehittäminen ja uudistaminen sekä ylipäätänsä täyden vastuun kantaminen mitä tulee ravintolan cocktailpuoleen.

Kuvassa omalla reseptillä tehty Pisco Verde -cocktail, jossa on käytetty omatekemää vihreää mehua ja lisäksi perulaista piscoa sekä limeä.
Kuvassa omalla reseptillä tehty Pisco Verde -cocktail, jossa on käytetty omatekemää vihreää mehua ja lisäksi perulaista piscoa sekä limeä.

Mitkä tekijät ovat olleet urakehityksesi kannalta ratkaisevassa roolissa?

Ehdottomasti Suomesta saamani koulutus, kaksoistutkinnon ja AMK:n kombo, sekä monet erilaiset yksityiset kurssit, joita olen käynyt mm. European Bartender School Barcelonassa. Varsinkin ulkomailla asuessani ja eri lähtökohdista tulleiden duunikavereiden kanssa työskennellessäni olen huomannut, miten huikea ja monipuolinen koulutus meillä Suomessa oikeasti on. Lisäksi koen, että tsemppaavat ja opettavat työnantajat työurani varrella ovat auttaneet minua eteenpäin urapolulla ja antaneet lisätsemppiä kehittymiseen ja oppimiseen. Myös erilaiset työpaikat ja vaihtelevat työtehtävät aina keittiöapulaisesta vastaavan tehtäviin niin ulkomailla kuin Suomessakin ovat kasvattaneet sisua, ammattitaitoa ja tietynlaista nöyryyttä.

Omat tulevaisuuden tavoitteet ja haaveet?

Tulevaisuuden tavoitteisiin kuuluu Mallorcalla ravintola-alan töiden jatkaminen. Tavoitteena on myös jatkaa kehittymistä alalla ja pitää ote alan uusista tuulista ja trendeistä. Haaveena olisi jonain päivänä perustaa oma ravintola Mallorcalla.

Tsempit meidän opiskelijoille.

Haluan lähettää isot tsempit uusille opiskelijoille! Valitkaa teitä itseänne kiinnostavia kursseja ja projekteja, lukekaa kieliä, koska niistä on hyötyä tällä alalla sekä pyrkikää erilaisiin työtehtäviin erilaisissa duunipaikoissa. Lähtekää rohkeasti ulkomaille vaihtoon, harjoitteluun ja/tai töihin. Jos maa tai kieli jännittää, niin reippaalla, avoimella ja ahkeralla asenteella selviää kaikesta, vaikkei esimerkiksi kielitaito olisi niin hyvä. Lähdin itse 17-vuotiaana ensimmäiseen ravintolakokin harjoitteluun Espanjaan ja en puhunut sanaakaan espanjaa, eikä työkaverit puhuneet tietenkään englantia. Nykyään puhun jo espanjaa sujuvasti päivittäisenä arkikielenäni. Espanjasta tuli nykyinen asuinmaani ja olen itse asiassa edelleenkin yhteyksissä vanhojen harjoittelupaikkojeni työkavereiden kanssa. Ulkomailta jää aina ihania kokemuksia ja muistoja, se kasvattaa kummasti ihmisenä, kun joutuu toimimaan vieraassa ympäristössä ja kulttuurissa sekä opettaa arvostamaan kaikkea sitä mitä on Suomessa itsestäänselvyytenä pitänyt.

Terveiset alalle haluaville.

Alahan on fyysinen, nopeatempoinen ja vuorotyötä, mutta tyyppi, jolta löytyy reippautta, sisua, asiakaspalvelualttiutta ja mukaantumiskykyä pääsee pitkälle tällä alalla. Ala on myös jatkuvasti kehittyvä ja alalta löytyy monia jatko- ja työmahdollisuuksia. Kielitaito on tärkeä osa alaa, jonka oppii, kun on innokas.


Kiinnostuitko alasta?

Tutustu matkailu- ja ravitsemisalan opintotarjontaan!