Samulin uratarina – Hyppyjä syvään päätyyn

Vuonna 2012 ollessani armeijassa, oli kevään yhteishaun aika lukion jälkeen. Asuin tuohon aikaan vielä Valkealassa ja silloisen paremman puoliskoni hakuaikeet Kuopion lääketieteelliseen saivat minutkin hakemaan Savon sydämeen opiskelemaan. Olin vielä tarkentamattomalla tavalla haaveillut urasta ”ihmisten parissa”, jolle sain suunnan erittäin positiivisesta työhaastattelu- ja työllistymiskokemuksesta armeijan päätyttyä ennen opiskelujen alkua. 

Aktiivisesti mukaan toimintaan

Muistan edelleen sen tunteen, kun farmariautolla ja peräkärryllä n. 250 kilometrin jälkeen ajoimme ylös syksyistä Neulamäkeä, jossa minua odotti 12 m2 soluhuone. Kuopiossa olin viimeksi käynyt yli 10 vuotta sitten, mutta olin intoa täynnä ja hyppy tuntemattomaan odotti jälkeenpäin hyvällä tavalla.

Opiskelut alkoivat vauhdikkaasti (ei pelkästään luentojen osalta) ja ensimmäisen vuoden aikana päädyin silloisesta kolmesta vaihtoehdosta laskentatoimen ja taloushallinnon opintojen pariin. Opiskeluelämästä kokonaisuutena pyrin ottamaan kaiken irti ja sen tein kyllä esimerkiksi kahden vuoden tutoroinnin sekä gaalaisännöininnin osalta ja mainittakoon olleeni yksi tradenologian joukkuepokaalin kotiin tuoneista voittajista. 

Kuopio – Suomen paras kaupunki

Opiskelukaupunkina ja -ympäristönä Kuopio on minulle edelleen se Suomen paras kaupunki ja Savonia korkeakouluna tarjoaa kaikki tarvittavat avaimet kehittymiseen niin ihmisenä kuin työntekijänäkin.

Päädyin suorittamaan työharjoitteluni suuntautumisestani huolimatta HR-koordinaattorina Opteamilla vuonna 2014. Toimisto oli tuolloin juuri perustettu ja sainkin suoraan hypätä syvään päätyyn myös harjoittelun osalta, jota pidän edelleen yhtenä tärkeimpänä osana opintoja tulevaa uraa ajatellen. Harjoittelun aikana minulle vahvistui, että tämä on se minun juttuni. Ala onkin vienyt minua rekrytointikonsultista henkilöstövastaavan kautta nykyiseen työni Plaza Premium Groupin Suomen henkilöstöpäälliköksi, jossa aloitin syksyllä 2019 Helsinki-Vantaan lentoasemalla.

Työni koostuu tällä hetkellä pitkälti kansainvälisten projektien läpiviennistä ja Suomen organisaation henkilöstöä koskevien prosessien implementoinnista. Tällaisia prosesseja ovat esimerkiksi koulutuksiin, rekrytointiin ja yleisiin n. 40 työntekijämme sitouttamiseen ja osaamiseen liittyvät kokonaisuudet. Vaikka kansainvälisellä konsernillamme on ikää yli 20 vuotta, Suomessa toiminta on aloitettu alle vuosi sitten, joten kehitettävää ja uuden luomista riittää erittäin paljon. 

Numeroille käyttöä

Tässä työssä, kuten myös aiemmissa tehtävissäni, on taloushallinnon opinnoista ollut erittäin paljon hyötyä. Usein työnkuvaani on kuulunut erittäin paljon sisäistä laskentatoimea koskien esimerkiksi vuosibudjetointia, kuukausiraportointia, data-analytiikkaa henkilöstön näkökulmasta sekä palkkahallintoa.

Terveisinä opiskelijoille suosittelen aidosti ottamaan kaiken irti mitä saatte, niin opinnoista, tapahtumista, ihmisistä kuin Kuopiostakin. Olkaa rohkeita, avoimia ja tehkää virheitä. Loppuun siteeraan äitiäni, kun kerroin hakevani isompia töitä: ”ei siuta kukaan tuu kotoa hakemaan näiden suhteen.” ja tuokaahan se poika takaisin Kuopioon.

Samuli Papinoja
Plaza Premium Group
HR Manager

Samuli Papinoja
Samuli Papinoja

Kiinnostuitko alasta?

Tutustu liiketalouden alan opintotarjontaan!