Savonia

Erinomainen työntekijäkokemus toi Savonialle hyvän työpaikan sertifioinnin

#SavoniaAMK

93 prosenttia Savonialla työskentelevistä on sitä mieltä, että kokonaisuudessaan Savonia on todella hyvä työpaikka. Tämä selvisi, kun Savonia-ammattikorkeakoulu uusi Great Place To Work -sertifiointinsa™ kaudelle 2023–2024.

– Koen, että olen saanut huimasti rohkaisua lähteä kehittämään omaa osaamistani ja omia rajojani. Savonialla ollaan aidosti kiinnostuneita siitä, miten meillä työntekijöillä menee. Tämä näkyy positiivisesti myös koulutusten sisällöissä ja opiskelijoiden arjessa, kuvaa opettaja Tiina Kuiri.

– Tunnustus on meille kaikille tärkeä. Haluamme tehdä määrätietoisesti ja pitkäjänteisesti työtä Suomen parhaan korkeakoulutyöyhteisön rakentamiseksi, kertoo hallinto- ja henkilöstöjohtaja Päivi Diov.

Yksi Suomen parhaista

Erittäin hyvän työpaikan ominaisuuksina nousi esille muun muassa turvallinen työyhteisö, avoin ja luottamuksellinen tunneilmasto, työn yhteiskunnallinen merkittävyys sekä arjen hetkien juhlistaminen.

Sertifiointi mahdollistaa seuraavaksi sijoittumisen Suomen Parhaat Työpaikat™ -listalle, jolla palkitaan vuosittain sertifioiduista yrityksistä 50 ansioituneinta työpaikkaa Suomessa. Suomen Parhaat Työpaikat -lista 2023 julkaistaan huhtikuussa. Vuonna 2022 Savonia oli listan sijalla neljä.

Great Place To Work -sertifiointi™ on luotettava ja globaalisti arvostettu tunnustus, joka kertoo erinomaisesta työntekijäkokemuksesta, luottamukseen perustuvasta yrityskulttuurista ja sitoutuneisuudesta hyvän työpaikan rakentamiseen.

Savonia sai ensimmäisenä korkeakouluna Suomessa Great Place to Work –sertifikaatin ensimmäisen kerran kaudelle 2020–2021.