Valokuvia näyttelyssä.

Hoitaja ei ole sisar hento valkoinen – Meeri Koutaniemen valokuvataidetta Savonialla

#savoniaAMK

Valokuvaaja Meeri Koutaniemen ja ammattiliitto Tehyn yhteisessä Kasvokkain-valokuvanäyttelyssä ääneen pääsee Suomen hoitohenkilökunta, joka usein esitetään mediassa vain numeroina ja ammattikuntana. Näyttelyllä halutaan korostaa, että kyse on yksilöistä, joilla jokaisella on omat tunteensa ja kokemuksensa.

Anestesiahoitaja Jenna Komulainen on yksi Koutaniemen kuvauskohteista.

– Tuntui hyvältä tuoda myös meidän anestesiahoitajien ääntä kuuluviin, koska olemme näkymätön ryhmä hoitajia, jotka työskentelevät erittäin haastavassa ympäristössä ylläpitäen ja turvaten elämää. Hieman kyllä jännitin esiintyä näinkin isossa projektissa, mutta oli hieno kokemus olla osana tätä. Hoitotyön näkyväksi tekeminen on tärkeää, koska hoitajat ympäri Suomea on rautaisia ammattilaisia, Komulainen kertoo.

– Kaikissa tarinoissa nousi esille se miten haastavaa ja vaativaa työ on ja miten hoitoalan ammattilaiset haluaisivat tulla nähdyksi, ei sisar hento valkoisina vaan hoitotyön ammattilaisina.

Valokuva näyttelyssä.
Anestesiahoitaja Jenna Komulainen on yksi näyttelyn tähdistä.

Kuvaustilanne oli Komulaisen mielestä mukava kokemus, vaikka häntä hieman jännittikin olla ammattilaisen kameran edessä.

– Meeri oli hyvin lämmin ja kannustava kuvausten aikana. Meerin ammattitaito, mutta myöskin tapa työskennellä sai kokemattomankin kuvattavan olon rennoksi, Komulainen kertoo.

Kuukauden ajan esillä oleva valokuvanäyttely on osa Savonian ja Savon ammattiopiston yhteisen Vetovoimainen vanhustyö -hankkeen työtä, jossa tavoitteena on parantaa kokonaismielikuvaa suomalaisesta vanhustyöstä.

– En osannut kuvitella ennen opintoja, enkä edes vielä opintojen aikana, miten vastuullinen ja haastava työ tämä tulisi olemaan. Edelleen koen olevani polulla, jolla oppii päivittäin. Työskentely anestesiahoitajana vie mukanaan, koska työhön kuuluu paljon muuttuvia tilanteita ja vaativia toimenpiteitä. Työ pitää mielenkiintoa yllä ja motivoi oppimaan lisää. Yksi työn parhaista puolista on moniammatillisuus, yhteistyö ja ne ihmiset keiden kanssa saa työskennellä, Komulainen kertoo.

Näyttely on esillä Savonian Microkadun kampuskirjasto Opuksessa 11.4.–5.5., osoitteessa Microkatu 1, Kuopio.

Kutsumusta ei voi laittaa leivän päälle

Kasvokkain-näyttely muodostuu useasta taulusta, joissa jokaisessa esitellään yksi hoitoalan ammattilainen. Esillä on aitoja ja koskettavia tarinoita suoraan hoitajien sydämestä: kokemuksia, ajatuksia ja tunteita. Kaikkea sitä, mitä työn tekeminen on tekijöissään herättänyt.

Komulaisen mukaan hoitajien perisynti on joustavuus.

– Me hoitajat haluamme tehdä työmme mahdollisimman hyvin me joustamme, jotta potilaat tulevat hoidetuksi. Se arvostus, jota hoitaja voi saada potilailta kiitoksen myötä on tärkeää ja antaa voimaa tehdä parhaansa haasteellisessakin ympäristössä. Kiitos tuntuu hyvältä, etenkin kun sen saa vilpittömästi potilaalta, Komulainen kertoo.

Komulaisen mielestä olisi tärkeää ymmärtää, ettei hoitotyö ole ”kutsumusammatti”.

– Kutsumus ei maksa laskuja tai korvaa menetettyä vapaa-aikaa. Arvostuksen tulisi lähteä Suomen valtion tasolta. Valtion budjetti on yksi isoimmista tekijöistä, joka vaikuttaa palkkaukseen. Tietynlainen faktahan se on, että rahaa on siihen mikä koetaan tärkeäksi ja merkityksekkääksi. Hyvä hoito on edellytys, jotta kansakuntamme terveys turvataan vauvasta vaariin.