opiskelijoita pöydän ääressä

Joka viides maisteritasoinen tutkinto suoritetaan ammattikorkeakoulussa – YAMK-tutkinto täyttää 20 vuotta

#savoniaAMK

Ylempiä ammattikorkeakoulututkintoja suoritettiin vuonna 2021 yhteensä 4364. Suoritettujen tutkintojen määrä on lähes kolminkertaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Yliopistoissa suoritettuihin maisterin tutkintoihin suhteutettuna, useampi kuin joka viides Suomessa suoritettava ylempi korkeakoulututkinto on jo YAMK-tutkinto.

Maisteri-nimike selkiyttäisi tilanteen

YAMK-tutkinnot tunnetaan työmarkkinoilla jo kohtalaisesi, mutta nimike aiheuttaa epäselvyyttä. Tilanne selkiytyisi ottamalla käyttöön maisterin tutkintonimike.

Muissa Euroopan maissa ammattikorkeakoulujen ylemmät tutkinnot ovat jo nimeltäänkin maisterin tutkintoja ja suomalaisetkin tutkinnot ovat englanniksi master-tutkintoja. Meille on vaan jätetty tällainen nurkkakuntainen tapa. Maisterin tutkintonimike kertoisi selvästi, että kyseessä on yliopistojen maisterintutkintoon rinnastettava ylempi korkeakoulututkinto, kertoo Arenen toiminnanjohtaja Ida Mielityinen.

Maisterin tutkintonimikkeen käyttöönotto olisi myös tasa-arvoteko. YAMK-tutkinnon suorittajat ovat yliopistomaistereita useammin perheistä, joissa kummallakaan vanhemmalla ei ole korkea-asteen tutkintoa. Ammattikorkeakouluista alueet myös saavat varmemmin osaajansa, sillä YAMK-tutkinnon suorittaneet työllistyvät hyvin opiskelumaakuntiinsa. Näin he helpottavat koko Suomen osaajapulaa.

Ylempien ammattikorkeakoulututkintojen synnystä 20 vuotta

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot viettävät nyt myös juhlavuotta, kun YAMK-tutkintoja koskeva kokeilulaki tuli voimaan vuoden 2002 alussa. Pysyvästi YAMK-tutkinnot vakinaistettiin vuonna 2005.

Tärkeintä olisi nyt ymmärtää, että korkeakoulujärjestelmän tulee palvella yhteiskuntaa eikä toisinpäin. Ennakointitietojen mukaan ammattikorkeakoulujen ylempi tutkinto tuottaa juuri sitä osaamista mitä työmarkkinat haluavat. Siihen kysyntään on vastattava, lisää Mielityinen.

YAMK-tutkintoja ja niiden kehittämistä on alusta asti ohjannut ajatus työelämän kehittämisestä. Tutkinnon suorittaminen on edellyttänyt riittävää työkokemusta ja tutkinnon sisällöt sekä opinnäytetyö on suunniteltu erityisesti työelämässä tarvittavan osaamisen lisäämiseen ja kehittämiseen.

Tutkintojen sisällöissä painotetaan sekä eri alojen erityisosaamista että geneerisempiä johtamiseen, projektityöhön ja työelämän kehittämiseen liittyvää osaamista. Metodista ja teoreettista osaamista unohtamatta.

Viime vuonna opinnot aloitti yli 8 000 uutta tutkinnon suorittajaa, joten määrä kasvaa nopeasti. Tutkintoon valmistuneet ovat myös tyytyväisiä tutkintoonsa. Uusimman ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyn mukaan 85 prosenttia valmistuneista ilmoitti olevansa tyytyväisiä tutkintoon.

Ammattikorkeakoulujen YAMK-tarinoihin pääset tutustumaan Arenen galleriasta

Lähde: Arene ry