Hymyileviä opiskelijoita.

Korkeakouluopintoihin valmentavaa koulutusta kehitetään tukemaan englanninkielisiä koulutuspolkuja

#SavoniaAMK
#SavoniaUAS

Suomalaisissa korkeakouluissa pyritään kolminkertaistamaan ulkomaalaisten tutkinto-opiskelijoiden määrä vuoteen 2030 mennessä. Tavoitteen toteutumista tuetaan esimerkiksi parantamalla korkeakoulutuksen saavutettavuutta, niin että maahanmuuttajat eivät jatkossa enää olisi aliedustettuina korkeakoulutuksessa.

Yksi tärkeä saavutettavuutta lisäävä ja Suomeen muuttaneiden korkeakoulupolkuja sujuvoittava tekijä on korkeakouluopintoihin valmentava koulutus.

Korkeakouluopintoihin valmentava koulutus on vakiintunut osaksi monen ammattikorkeakoulun opintotarjontaa, ja sille on laadittu ammattikorkeakoulujen yhteistyönä kansalliset opetussuunnitelmasuositukset. Lisäksi valmentavalle koulutukselle on määritelty yhtenäiset suositukset hakukelpoisuudesta ja hakumenettelystä. Valmentavassa koulutuksessa painotetaan erityisesti kielitaidon vahvistumista, mikä puolestaan tukee sekä sisäänpääsyä korkeakouluopintoihin että opinnoissa menestymistä. Tähän saakka valmentavaa koulutusta on järjestetty ainoastaan suomenkielisenä, ja tavoitteena on ollut, että koulutus tukee siirtymiä nimenomaan suomenkielisiin tutkinto-opintoihin.

Englanninkielinen valmentava koulutus yhdeksän ammattikorkeakoulun yhteistyönä

Tulevaisuudessa korkeakoulutukseen pääsyä halutaan tukea myös niiden Suomeen muuttaneiden kohdalla, joiden suomen kielen taito on vasta kehittymässä ja joiden tavoitteena on sen vuoksi hakeutua englanninkielisiin tutkinto-opintoihin. Tähän tarpeeseen vastataan Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) rahoittamassa PrepProg-hankkeessa (2022–2024), jossa kehitetään vieraskielistä korkeakouluopintoihin valmentavaa koulutusta. Koulutuksessa painotetaan englannin kielen opintoja, mutta tuetaan samalla myös kotimaisten kielten oppimista, jolla on suuri merkitys kotoutumisen ja Suomeen työllistymisen kannalta.

Karelia-ammattikorkeakoulun hallinnoimassa PrepProg-hankkeessa on mukana myös kahdeksan muuta ammattikorkeakoulua: Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, LAB-ammattikorkeakoulu, Metropolia Ammattikorkeakoulu, Oulun ammattikorkeakoulu, Savonia-ammattikorkeakoulu, Tampereen ammattikorkeakoulu, Turun ammattikorkeakoulu ja Yrkeshögskolan Arcada. Kumppanikorkeakoulut järjestävät lukuvuonna 2023–2024 englanninkielisen valmentavan koulutuksen valtakunnallisen yhteistoteutuksen. Koulutuksen haku toteutetaan keväällä 2023, ja tarjolla on yhteensä 100 opiskelijapaikkaa. Koulutuksen voi suorittaa joko alapainotteisessa sosiaali- ja terveysalan, tekniikan tai liiketalouden toteutuksessa tai monialaisessa toteutuksessa. Koulutus toteutetaan verkossa, jotta osallistuminen on mahdollista eri puolilta Suomea asuinpaikasta riippumatta.

Pilottitoteutuksen kohderyhmänä Ukrainasta paenneet

Valtakunnallisen pilottitoteutuksen kohderyhmänä ovat OKM:n rahoituspäätöksen mukaisesti Ukrainasta paenneet tilapäistä suojelua saavat henkilöt heidän koulutus- ja työllisyyspolkujensa sekä osallisuuden ja integraation edistämiseksi. Pilottitoteutuksessa voidaan käyttää tarpeen mukaan opetuksen ja ohjauksen tukikielenä ukrainaa, venäjää, suomea tai ruotsia. Kumppanikorkeakoulujen yhteisenä tavoitteena on, että hankkeen jälkeen englanninkielinen valmentava koulutus vakiinnutetaan osaksi korkeakoulujen opintotarjontaa ja että se on tarjolla tilapäistä suojelua saavien lisäksi laajasti myös muille Suomeen muuttaneille.

Teksti julkaistu ensin Karelian verkkosivuilla.