Toimiva vesihuolto on elintärkeä tekijä maataloudelle, maaseudulla asuville sekä matkailuelinkeinolle. Maatilojen kohdalla varautumisesta on puhuttu paljon, mutta vedenjakelun poikkeustilanteisiin varautuminen on edelleen hyvin vaihtelevaa. Maaseudun vesihuollossa on havaittu puutteita niin osaamisessa kuin resursoinnissa. Lisäksi ilmastonmuutos lisää vesihuollon haasteita muun muassa lisääntyvien rankkasateiden ja kuivuusjaksojen myötä.

– Runsaat sateet voivat aiheuttaa pintavesien herkemmän pääsemisen kaivoihin sekä vedenottamoihin aiheuttaen saastumisia. Pitkät kuivuusjaksot vaikuttavat pohjavesien määrään sekä myös laatuun lisäten vedenkäsittelyn tarvetta. Lisäksi lisääntyvät myrskyt ja niiden aiheuttamat tuhot aiheuttavat häiriöitä vedenjakeluun, kertoo projektipäällikkö Sanna Antikainen Savonia-ammattikorkeakoulusta.

Maatilojen vesihuollon ratkaisut poikkeamatilanteissa (VaraVesi) -hankkeen tavoitteena on tunnistaa maatilojen vesihuoltoon liittyvät riskit ja uhkatekijät sekä tuottaa konkreettista tietoa ja ratkaisuja vesihuollon varautumisen tueksi. Lisäksi hankkeen avulla lisätään vesilaitosten ja -osuuskuntien valmiutta vastata maatilojen tarpeisiin poikkeamatilanteissa.

– Hankkeessa selvitetään maatilojen vesihuollon nykytilannetta ja niihin liittyviä riskejä Pohjois-Savon alueella, tunnistetaan veden saatavuuteen ja laadun hallintaan liittyvät merkittävimmät uhkakuvat ja määritellään toimenpiteet niihin varautumiseksi. Lisäksi pilotoidaan valittuja toimenpiteitä maatilan vesihuollon organisoimiseksi poikkeamatilanteessa.

Iso maatila tarvitsee kymmeniä tuhansia litroja vettä päivässä

Suomessa oli vuonna 2024 reilut 40 000 maatilaa, joista 8 000 tilalla oli tuotantoeläimiä. Näistä lypsy- ja nautakarjatiloja oli 6 500, eli yli 80 %. Vuonna 2023 keskikokoinen maitotila tuotti noin 500 000 litraa maitoa ja sillä oli noin 50 lypsylehmää. Lypsylehmä juo päivittäin noin 100 litraa vettä, eli keskimääräinen maitotila käyttää 5000 litraa vettä jo pelkästään lypsylehmien juomisen osalta. Kuumina kesäpäivinä etenkin juomaveden tarve voi jopa kaksinkertaistua. Tuotantoaan kehittäneillä tiloilla tilakoko on selkeästi suurempi ja esimerkiksi 3 lypsyrobotin ja 180 lypsylehmän tila käyttää jopa 18 000 litraa vettä päivittäin jo pelkästään lypsylehmien vedenjuontiin. Lisäksi vedentarpeeseen lisätään vielä nuorkarjan sekä lypsyteknologian vaatima vesi sekä muu käyttövesi.

Tuotantoeläintilojen häiriötön veden saatavuus, veden hyvä laatu ja riittävä määrä ovat siis keskeisiä tekijöitä niin tuotannon ylläpitämisen kuin eläinten hyvinvoinnin näkökulmasta. Esimerkiksi veden saastumistilanteessa naudat eivät välttämättä suostu juomaan voimakkaasti kloorattua vettä sen hajun ja maun vuoksi, mikä vaikuttaa suoraan tuotettaviin maitomääriin. Lisäksi lypsyteknologia (lypsyrobotti) vaatii ympärivuorokautisen, laatuvaatimukset täyttävän, paineellisen ja kuuman veden saannin. Riittävän laatuisen ja paineellisen veden saanti poikkeamatilanteissa korostuu etenkin lypsykarjatiloilla, mutta myös muilla tuotantoeläintiloilla. Lisäksi riittävä sähkön saatavuus vesihuollon poikkeamatilanteissa täytyy varmistaa.

Varautumisen tasossa parannettavaa niin tiloilla kuin vesiosuuskunnissa

Vedenjakelun häiriöt ovat olleet vähäisempiä esimerkiksi sähkönjakelun häiriöihin verrattuna. Siksi vedenjakelun poikkeamatilainteisiin ei olla varauduttu läheskään samalla tasolla kuin sähkönjakelun häiriöihin. Monella isolla, paljon vettä kuluttavalla lypsykarjatilalla ei ole välttämättä olemassa lainkaan veden varajärjestelmää.

– Ajan saatossa ja tuotannon kasvaessa tilat ovat siirtyneet suurilta osin kunnallisen vesihuollon tai vesiosuuskuntien piiriin. Yhteiskunnan huoltovarmuuskeskustelun myötä on herännyt huoli ja keskustelu siitä, onko veden saatavuus ja riittävyys varmistettu poikkeamatilanteissa. Millä tavalla tilat sekä vesiosuuskunnat, jotka toimittavat vettä tiloille ja maaseudulla asuville ihmisille, ovat varautuneet häiriötilanteisiin käytännön tasolla, Antikainen kertoo.

Vesiosuuskunnat ovat osuuskuntamuotoisia vesihuoltolaitoksia, jotka huolehtivat tyypillisesti haja-asutusalueiden vesihuollosta. Vesilaitoksista poiketen ne ovat yleensä paikallisten asukkaiden omistamia, hallinnoimia ja pääosin myös operoimia. Koska toiminta on pääosin ei-ammattimaista, vesiosuuskuntien resurssit ja osaaminen eivät ole samaa tasoa kuin kunnallisten vesilaitosten vastaavat. Vesiosuuskuntaa sitoo kuitenkin käytännössä samat velvoitteet kuin kunnallisia vesilaitoksia. Tarvitaan siis yleistä tietoisuuden herättämistä sekä konkreettista tietotason ja osaamisen nostoa poikkeamatilanteissa toimimiseen niin vesiosuuskunnissa kuin tiloillakin.

Maatilojen vesihuollon ratkaisut poikkeamatilanteissa (VaraVesi) -hanketta toteuttavat Savonia-ammattikorkeakoulu sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Yhteistyöorganisaatioina ovat Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry, Valio Osuuskunta Maitosuomi ja neljä maatilaa Pohjois-Savosta. Hanketta rahoittaa Euroopan maaseuturahasto.

Lisätietoja:

Sanna Antikainen projektipäällikkö, vesiturvallisuus, Savonia-ammattikorkeakoulu
sanna.antikainen@savonia.fi 044 785 5524

Eero Luttinen, maatalousyrittäjä, maatalousyhtymä Maitohovi Vesanto
eero.luttinen@gmail.com
puh. 044 272 4949