Mozartin Requiem soi vihdoin Rautalammin ja Alavan kirkoissa marraskuussa

Yksi maailman esitetyimmistä sielunmessuista, Mozartin Requiem, saapuu Rautalammin ja Alavan kirkkoihin, kun AmKo-Sinfonia, Alavan kirkkokuoro, Puijon kamarikuoro sekä neljä solistia yhdistävät voimansa.

Esitys kuullaan lauantaina 6.11. Rautalammin kirkossa ja sunnuntaina 7.11. Alavan kirkossa.

Konsertti oli tarkoitus esittää alun perin maaliskuussa 2020, mutta koronan vuoksi konserttipäiviä on siirretty eteenpäin jo useaan kertaan.

Solisteina konsertissa kuullaan sopraano Anna Immonen, altto Minna Viinikainen, tenori Ossi Jauhiainen ja basson roolissa Jouni Kokora.

Orkesterina toimii Savonia-ammattikorkeakoulun ja Kuopion konservatorion AmKo-Sinfonia, jota johtaa kapellimestari Rauno Tikkanen. Lisäksi mukana on yli 80-henkinen kuoro, joka muodostuu Alavan kirkkokuoron sekä Puijon kamarikuoron laulajista.

Sielunmessun tilasi vuonna 1791 itävaltalainen kreivi, joka halusi kunnioittaa vastikään kuolleen vaimonsa muistoa. Mozart ei ehtinyt saattamaan teostaan loppuun, sillä hän menehtyi saman vuoden lopussa, mutta teoksen viimeisteli Mozartin entinen oppilas Franz Xavier Süssmayr. Teos soveltuukin erinomaisesti pyhäinpäivän teemaan, jolloin Suomessa sekä ympäri maailmaa vietetään vainajien muistopäivää.

W.A. Mozart Requiem
La 6.11. kello 15.00 Rautalammin kirkko
Su 7.11. kello 14.00 Alavan kirkko
Ohjelmamaksu 20€ ovelta.

W.A. Mozart: Requiem -konsertin järjestävät yhteistyössä Alavan seurakunta, Kuopion konservatorio ja Savonia-ammattikorkeakoulun Musiikin ja tanssin yksikkö.

Ohjelmamyynti aukeaa Alavan kirkolla tuntia ennen konsertin alkua.