Valokuvauskilpailun voittajakuvassa ohran oraat

09.11.2021   Uutiset

Lapinlahtelainen Sanni Ollikainen, 16, voitti Savonian luonnonvara-alan pohjoissavolaisille nuorille järjestämän valokuvauskilpailun. Voitokkaan kuvan nimi on Orasviidakko. AgriFuture-seminaarin yhteydessä suoritetussa palkinnonjaossa Sanni sai palkinnoksi digijärjestelmäkameran, jolla hän pääsee nyt ottamaan uusia kuvia.

Voittajan valinnut raati kiitti voittajakuvan uutta kuvakulmaa ja erilaista lähestymistapaa kuvauskohteeseen.

Kilpailun tavoitteena oli kuvata suomalaista maataloutta, sen eläimiä, peltojen kasveja, työssään jyriseviä koneita ja ahkeroivia ammattilaisia eri vuodenaikoina.

”Orasviidakko”

Sanni opiskelee Lapinlahden kuvataidelukion kuvataidelinjalla ja kuvaa mielellään kasveja, erityisesti lähietäisyydeltä. Useinmiten kuva tulee otettua puhelimella, sillä se kulkee aina mukana. 

– Opettaja mainitsi tästä kilpailusta ja tiesin heti, että haluaisin ottaa kuvan ohran kasvun alkuvaiheista, Ollikainen kertoo.

Kuvauskohteita tähän kilpailuun löytyi läheltä, sillä Sannin kotona on maatila. Apuna Sannilla oli äiti, joka tarkkaili oraiden kasvun kehittymistä ja oikeita kuvaushetkiä.

Sannin isoveli ja isosisko opiskelevat Savoniassa agrologeiksi. Heille pikkusiskon voitto tuli iloisena yllätyksenä. Sanni ei osaa vielä sanoa, löytyykö oma opintotie lukion jälkeen samasta suunnasta kuin sisaruksilla vai jostakin aivan muualta.

Orastuneen ohran kuvaaminen vaati hieman epätavallisia kuvausasentoja.

Myös muita kilpailuun osallistuneita palkittiin hyvistä kuvista Savonian kiitoskaupan lahjakorteilla. Voittajille on ilmoitetettu henkilökohtaisesti.