Pohjois-Savon matkailun yhteistyömalli valmistelussa

Toimialana matkailu on monen mielessä juuri nyt. Viimeisimmät matkailukaudet ovat olleet sekä haastavien että mahdollistavien muutosten aikaa. Kansainvälisen matkailun pysähtyminen ja kotimaan matkailun uusi käynnistyminen on uudistanut ja ravistellut toimialan tilaa ja kehitystä.
Kaikki tapahtunut on osoittanut, että matkailu on alueiden elinvoimalle keskeinen vaikuttaja. Paikallis- ja lähimarkkinoiden kysynnän lisäksi majoitus-, ravitsemus-, elämys-, liikennöinti- ja tapahtumapalvelut tarvitsevat muualta tulevaa kysyntää.


Tämän kysynnän tavoittaminen edellyttää tavoitteellista yhteistyötä. – Yhteispäätökset, sekä tavoitteista että toiminnasta, ovat matkakohteen kasvun ja kehittymisen ytimessä, toteaa Pohjois-Savon matkailun maakunnallista yhteistyömallia valmisteleva Jaakko Löppönen.


Maakunnassa on tehty viimeisen vuoden aikana Lakeland 2-hankkeen toimesta tiivistä työtä matkailun yhteistyömallin kehittämisen parissa. On järjestetty työpajoja ja muita kuulemistilaisuuksia, joihin on osallistettu yrittäjiä, kehittäjiä, kuntien ja kaupunkien edustajia sekä matkailuun keskeisesti liittyviä tahoja. Selvitys- ja valmistelutyö jatkuu tähtäimenään Pohjois-Savon matkailun yhteinen maakunnallinen yhteistyömalli.


Uuden maakunnallisen yhteistyön käynnistämiseen askelletaan parin työvaiheen kautta. Kesän aikana tehdään taustatyötä, jossa tarkennetaan sidosryhmien tarpeita ja näkemyksiä sekä muotoillaan mallia niin organisoitumisena kuin toimintanakin. Elokuussa valmistelussa siirrytään organisoitumisen ja sitouttamisen vaiheeseen, jonka tavoitteena on public-private rakenteisen yhteistyömallin käynnistyminen toimialan yhteisen viestinnän, valmistelun ja päätösten kautta.


Valmistelutyö tehdään meneillään olevan Lakeland 2 -hankkeen toimesta ja sen työvaiheiden toteuttajaksi ja yhteistyömallin edustajaksi, valmistelija- ja asiantuntijarooliin on valittu matkailun kehittämisasiantuntija Jaakko Löppönen. Hänellä on kattava toimialan tuntemus ja erikoistunut osaaminen matkakohteiden toimintamalleista muun muassa Pohjois-Karjalan alueelta.


– Mitkä Pohjois-Savon matkailun konkreettiset asiat vaativat nyt yhteispäätöksiä ja miten niitä halutaan olla valmistelemassa ja tekemässä? Nämä ovat keskeiset työtäni ohjaavat kysymykset, Löppönen kiteyttää.

Lisätiedot: Jaakko Löppönen, jaakko@lopponen.com, 0400 175 569
Pohjois-Savon matkailun yhteistyömallin valmistelija.


Sari Hyttinen, sari.hyttinen@savogrow.fi, 0207 464 652
Lakeland 2 -hankkeen projektipäällikkö, Kehitysyhtiö SavoGrow


Tiina Kuosmanen, tiina.kuosmanen@savonia.fi, 044 7856097
Lakeland 2 –hanke, projektiasiantuntija, Savonia-ammattikorkeakoulu


Lakeland 2 –hanke:
Lakeland 2 –hanke on Kehitysyhtiö SavoGrown ja Savonia-ammattikorkeakoulun yhteishanke, jossa kehitetään pohjoissavolaisten matkailuyritysten kansainvälistymisvalmiuksia, matkailutuotteita ja yhteistyöverkostoja kansainvälisille matkailumarkkinoille. Lisäksi hankkeessa luodaan Pohjois-Savon matkailun johtamisen rakenteen malli. Lakeland 2 -hankeen rahoituksesta vastaavat Pohjois-Savon liitto (EAKR), Kehittämisyhtiö SavoGrow, Savonia-ammattikorkeakoulu ja pohjoissavolaiset matkailuyrittäjät