Savon Sanomien blogi: Oma ala voi löytyä mutkien kautta

Kesän alussa somessa näkyi riemastuneita huudahduksia, kun oli tullut tieto tutkinto-opiskelupaikan saamisesta ammattikorkeakouluun tai yliopistoon. Nyt ollaan heinäkuussa, ja moni näistä iloaan kaiuttaneista on varmaan jo ottanut paikan vastaan ja etsinyt tulevalta opiskelupaikkakunnaltaan asuntoa. Uusi toiveita herättävä elämänvaihe on edessä. Iloitsen heidän puolestaan, kirjoittaa Savonia-ammattikorkeakoulun koulutusasiantuntija Marja Kopeli Savon Sanomien blogikirjoituksessa.

Viime vuonna ammattikorkeakoulujen syksyllä alkaviin koulutuksiin otti paikan vastaan yhteensä 38 000 opiskelijaa. Tänä vuonna hakijamäärissä tehtiin uusi ennätys ja ensisijaisia hakijoita oli jopa enemmän kuin yliopistoihin. Voi kuvitella, että hakemiseen on ladattu monta toivetta ja unelmaa.

Entä jos opiskelupaikan saaminen ei kuitenkaan aiheuta ilonpurkausta vaan pikemminkin herättää kysymyksen, onko saatu opiskelupaikka sittenkään se oikea? Opiskelupaikan vastaanottamista voi miettiä 16.7. saakka. Siihen mennessä viimeistään pitää tehdä tuo tulevan elämän, työn ja uran kannalta hyvinkin merkityksellinen päätös, Kopeli toteaa.

– Onnea tarvitsee jokainen, joka tulevana syksynä aloittaa korkeakouluopiskelun tai palaa korkeakouluun uusin suunnitelmin. Kaikki ratkaisut ovat uusien ovien avaamisia.

Lue blogikirjoitus: https://blogit.savonsanomat.fi/liiketta-liiketoimintaan/oma-ala-voi-loytya-mutkien-kautta-jokainen-tarina-on-yhta-hyva/

Jäikö opiskelupaikka saamatta kevään yhteishaussa? Eipä hätää: korkeakoulujen lisähaussa on tarjolla monta mahtavaa vaihtoehtoa! Lue lisää: https://www.savonia.fi/uutiset/korkeakoulujen-lisahaku-4-8-9-8-valitse-oma-polkusi/