Sormet muodostavat sydämen.

Savonia Start käynnisti lukuvuoden Kuopion torilla: ”Korkeakoulu on täynnä mahdollisuuksia”

#SavoniaAMK
#SavoniaUAS

Savonia-ammattikorkeakoulun uusi lukuvuosi käynnistyi räväkästi Savonia Startissa Kuopion torilla torstaina 7. syyskuuta. Tapahtuma oli koko korkeakouluyhteisön yhteinen lukuvuoden avaus.

Savonialaiset siirtyivät Microkadun kampukselta Kuopion torille kulkueena, jossa värikkäät haalarit ja eri opiskelijayhdistysten liput loivat karnevaalitunnelmaa keskelle syyskuista iltapäivää.

Kulkueen kärkenä kulki rehtori Mervi Vidgrénin rinnalla opiskelijakunta SAVOTTAn pääsihteeri Juha Asikainen.

– Kulkueessa on aina hyvin erityinen tunne. On puheensorinaa, värikkäitä haalareita ja liput liehuvat. Siinä jotenkin aina ihan herkistyy, Asikainen kertoo.

– Haluan aina sanoa uuden lukuvuoden alussa kaikille opiskelijoille, että pitäkää silmät auki! Meidän korkeakoulu on täynnä joskus hyvin yllättäviäkin mahdollisuuksia!

Muista nauttia ja pitää huoli itsestäsi

Torilla tapahtuman alkoi opiskelurauhanjulistuksella, jonka piti SAVOTTAn hallituksen puheenjohtaja Anna Soukkamäki. Hän korosti puheessaan muun muassa yhdessä tekemisen voimaa ja hyvinvoinnista huolehtimista.

– Huolehditaan jaksamisestamme. Jos tarvitset apua tai tukea, älä epäröi pyytää sitä, Soukkamäki julisti.

Paikalle saapui iso joukko Savonian opiskelijoita ja henkilökuntaa. Musiikkipedagogiikan opintojen kolmatta vuotta aloitteleva Eetu Kovapohja tuli juhlistamaan lukuvuotta Savonia Starttiin.

– Opintojen maaliviiva häämöttää jo ja opinnäytetyön tekeminen alkaa pian. On tosi avoin ja hyvä fiilis lukuvuoden alusta, Kovapohja kuvailee.

Eetu Kovapohja ja Nea Hoffström.
Eetu Kovapohja ja Nea Hoffström. Kuva: Markus Aspegren.

Torin juhlatunnelmasta vastasi kotimaisen räpin kärkinimi Cledos. Kaverukset tuntevat Cledoksen musiikkia, vaikka hän ei lukeudu kummankaan suosikkiartisteihin.

– On tosi kiva, että meille järkätään tällaisia yhteisiä juttuja, joissa eri kampuksilla opiskelevat pääsevät viettämään aikaa yhdessä. Me olemme aina tuolla musiikkikeskuksella, niin esimerkiksi Microkadun kampuksella ei tule juurikaan käytyä, tanssinopettajaksi kolmatta vuottaan opiskeleva Nea Hoffström kertoo.

Molemmat kannustavat tänä syksynä opintonsa aloittavia nauttimaan opiskeluajasta.

– Neljä vuotta on tosi lyhyt aika ja menee todella nopeasti, Hoffström muistuttaa.