Tietokoneet oli silloin uutta ja ihmeellistä. Kuva Kauppaoppilaitoksen/AMK:n kausijulkaisusta.

Savonian ensimmäiset tradenomit koolla: ”Olette ihan samanlaisia kuin 30 vuotta sitten”

#SavoniaAMK

Keskittyneitä opiskelijoita. Kuva Kauppaoppilaitoksen/AMK:n kausijulkaisusta.
Keskittyneitä opiskelijoita Ollikaisen vuosikurssilta.

Vuoden 1992 syksyllä Kuopion Mölymäellä sijaitsevan vastasyntyneen ammattikorkeakoulun tiloissa kävi kova tohina. Savonian edeltäjän, Pohjois-Savon ammattikorkeakoulun ihka ensimmäinen tradenomien vuosikurssi oli aloittamassa opiskelunsa.

Keijo Ollikainen seisoi muiden fuksien joukossa ja oli innoissaan uudesta elämänvaiheesta. Varusmiespalveluksen jälkeen nuorukaisen vaihtoehtoina olivat maanpuolustusuran jatkaminen kadettikoulussa tai liiketalouden opiskelu.

– En tiennyt oikein itsekään, että mitä haluan elämältä. Sitten jäin kadettikoulun varasijalle ja juuri alkaneen laman vuoksi varasijalta ei päässytkään enää yhtä helposti sisään kuin ennen. Otin vastaan liiketalouden opiskelupaikan ja sillä tiellä ollaan edelleen. Ei ole tarvinnut katua, Ollikainen kertoo.

Harva opiskelija saa kokea sen, millaista on suorittaa jokin tutkinto ensimmäisten joukossa. Ollikainen jakaa tämän muiston opiskelukaveriensa kanssa.

– Toimimme pioneerikurssina ja koska olimme ensimmäisiä, saimme luoda itse sekä opiskelijakulttuurin perinteet että osallistua opetuksen käytäntöjen luomiseen. Koska edellistä vuosikurssia ei ollut, me järjestimme itsellemme myös muun muassa haalarikastajaiset, Ollikainen kertoo.

Tietokoneet oli silloin uutta ja ihmeellistä. Kuva Kauppaoppilaitoksen/AMK:n kausijulkaisusta.
Tietokoneet olivat 1990-luvulla uutta ja ihmeellistä.

Ollikainen alkaa puhua henkilöstä nimeltä Pentti Soro. Soron kunniaksi järjestettiin pitoja, urheilukilpailuja sekä muita tapahtumia. Mutta kuka oli tämä legendaarinen hahmo, joka oli onnistunut nousemaan tradenomien ensimmäisen vuorikurssin johtotähdeksi niin varhain?

– Pentti Soro oli täysin keksitty henkilö. Joku vain keksi nimen ja sitten aloimme juhlistaa häntä eri tavoin, Ollikainen nauraa.

– Meillä oli hyvä yhteishenki ja moni ystävä on jäänyt osaksi elämääni niistä ajoista asti.

Yhdessä jälleen

Kuten 30 vuoden aikana usein käy, vanha opiskeluaikainen kaveriporukka on sittemmin hajaantunut maailman tuuliin. Silti ryhmä on järjestänyt tapaamisia säännöllisesti ja nähnyt toisiaan, vaikka tapaamisten välillä on toisinaan saattanut kulua vuosia.

Savonian ensimmäisten tradenomiopiskelijoiden luokkakokous.
Savonian ensimmäisten tradenomiopiskelijoiden tapaaminen syksyllä 2022.

Tänä syksynä Ollikainen havahtui parin ystävänsä kanssa siihen, että vuosikurssin aloittamisesta on ehtinyt kulua jo 30 vuotta ja oli aika koota vanha jengi yhteen. Ollikainen ystävineen otti yhteyttä Savonian yrityspalvelujohtaja Kaija Sääskeen ja he järjestivät tapaamisen koko vuosikurssille Savonian tiloissa.

Myös suurin osa entisistä opettajista pääsi tapaamiseen.

– Eräs opettaja sanoi tapaamisessa, että te olette ihan samanlaisia kuin 30 vuotta sitten, Ollikainen kertoo.

– Tapaaminen eteni todella iloisissa merkeissä. Juttua riitti ja vaihdoimme tietysti paljon kuulumisia. Suuri osa keskusteluista kääntyi kuitenkin sinne 30 vuoden takaisiin hetkiin opintojen parissa.

Keijo Ollikaisella onkin toive Savonian nykyisille opiskelijoille ja tuoreemmille alumneille.

– Järjestäkää niitä tapaamisia opintojen jälkeen, vaikka ne vaatiikin vähän aikaa. Se palkitsee kyllä ja niitähän on todella kiva järjestää. On aina todella ilahduttavaa huomata, että kun ilmoittautuminen alkaa, niin tapaamiselle on joka kerta suuri tilaus, Ollikainen summaa

Jos haluat järjestää tapaamisen oman opiskelijaporukkasi kanssa, ota yhteyttä: alumni@savonia.fi.