Neulesukkia ja lapasia mustalla taustalla.

Savonian juhlavuoden neulemallisto julki!

#savoniaAMK

Savonia-ammattikorkeakoulu juhlistaa 30-vuotisjuhlavuottaan lämpimästi ja yhteisöllisesti lanseeraamalla muotoiluopiskelija Sanni Pauliinan suunnitteleman neulemalliston.

Savonian väreihin sointuvia villasukkia ja lapasia koristavat herkät lumitähdet. Raidat tuovat neuleisiin pirteyttä ja liikettä.

– Opiskelun lisäksi olen tehnyt pienimuotoisesti töitä neulomisen ja neulesuunnittelun saralla. Olen neulonut ala-asteikäisestä lähtien, mutta touhu lähti ihan käsistä lukion aikaan. Perustin neuleaiheisen Instagram-tilin vuonna 2018, ja somen kautta löysin aivan uuden ulottuvuuden neuleharrastukseen. Sosiaalisen median neuleyhteisö on mahtava, Sanni Pauliina kertoo.

Neulesukkia ja lapasia mustalla taustalla.

Käsitöiden tekeminen edistää tutkitusti rentoutumista ja lisää hyvinvointia tuottavien hormonien erittymistä. On siis sata ja yksi hyvää syytä tarttua puikkoihin ja antaa langan viedä.

– Savonian neulemallistoa päädyin suunnittelemaan Savonian Kässäklubin kautta. Minulle tarjottiin mahdollisuutta Savonian juhlavuoden neulemalliston suunnitteluun, ja hyppäsin mukaan. Muutamasta eri luonnoksesta päädyttiin nopeasti näihin malleihin, joissa Savonia-teksti on helpon kirjoneuleen lomassa. Pyrin pitämään mallit mahdollisimman yksinkertaisina, jotta aloittelevakin neuloja voi ne toteuttaa. Toivottavasti moni innostuu mukaan neulomaan!

Savoniassa neulontaa ja muitakin kädentaitoja voi kokeilla kerran kuussa kokoontuvalla Savonian kässäklubilla.

– Kässäklubi kokoaa yhteen matalalla kynnyksellä käsitöistä kiinnostuneet tai käsitöitä harrastavat opiskelijat ja henkilökunnan jäsenet. Mukaan voi tulla myös ihan muuten vaan kuulumisia vaihtamaan ja rentoutumaan, kuvaa opinto-ohjaaja Pirjo Venhovaara.

Tule mukaan neulomaan todeksi Savonian 30-vuotisjuhlavuotta! Neuleohjeet löytyvät juhlavuoden sivustoltamme klikkaamalla tästä.