Hymyilevä nainen, jolla on valkoinen poolokaulus ja vaaleanvioletit housut, seisoo sisätiloissa kädet ylhäällä. Hän on modernissa, hyvin valaistussa rakennuksessa, jonka taustalla on sohvia ja avointa tilaa.

Savonian yhteistyökumppanit suosittelevat vahvasti – alueellinen vaikuttavuus saa kiitosta

Savonia-ammattikorkeakoulun yhteistyökumppanit ja sidosryhmät arvioivat yhteistyön Savonian kanssa erittäin myönteisesti. Tuoreen sidosryhmä- ja kumppanuuskyselyn suositteluindeksi (NPS) oli 48, mikä kertoo vahvasta luottamuksesta Savoniaan yhteistyökumppanina ja alueellisena kehittäjänä.

– Kumppaneidemme vahva luottamus on meille erittäin arvokas viesti. Savonian tehtävä on rakentaa osaamista, uudistaa työelämää ja vahvistaa alueen kilpailukykyä yhdessä kumppaneidemme kanssa. Kyselyn tulokset kertovat, että olemme onnistuneet tässä työssä hyvin, sanoo yhteyspäällikkö Kaija Sääski.

Savonia nähdään keskeisenä alueellisena toimijana

Kyselyn mukaan Savonian vahvuutena nähdään erityisesti sen rooli alueen kehittäjänä. Väittämä ”Savonia on keskeinen alueellinen toimija” sai koko kyselyn korkeimpiin kuuluvan arvosanan 4,6 asteikolla 1–5.

Myös Savonian rooli kansainvälistymisen edistäjänä arvioitiin erittäin vahvaksi. Lisäksi vastaajat pitivät Savoniaa vastuullisena toimijana, aktiivisena yritysverkostojen rakentajana sekä organisaatioiden osaamisen kehittäjänä.

– NPS-tulos kertoo ennen kaikkea luottamuksesta. Kumppanimme kokevat Savonian organisaationa, jonka kanssa kannattaa tehdä yhteistyötä ja jota voi suositella myös muille. Se on meille erittäin arvokas viesti. Samalla tulokset vahvistavat käsitystä Savoniasta alueen keskeisenä kehittäjänä. Rakennamme Pohjois-Savon elinvoimaa yhdessä yritysten, julkisten toimijoiden, järjestöjen ja muiden koulutusorganisaatioiden kanssa, rehtori Mervi Vidgrén kertoo.

Yhteistyö saa kiitosta

Yli puolet vastaajista kertoi tekevänsä Savonian kanssa tiivistä ja jatkuvaa yhteistyötä. Yleisimmäksi yhteistyömuodoksi nousi tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta, jota teki yli puolet vastaajista.

Vastaajat arvioivat yhteistyön Savonian kanssa olevan odotusten mukaista, vastavuoroista ja organisaatioiden tarpeisiin vastaavaa. Myös yhteydenpito ja palveluiden saavutettavuus saivat hyvät arviot.

Avoimissa vastauksissa Savoniaa kiitettiin erityisesti aktiivisesta yhteistyöstä, hyvästä vuorovaikutuksesta ja alueellisesta näkyvyydestä.

”On tärkeää turvata myös alueellinen toiminta. Olen iloinen siitä, että Savonia näkyy ja toimii aktiivisesti myös pienemmissä kunnissa.”

Yleisesti homma on toiminut hyvin ja vuorovaikutus ja yhteistyö on ollut mukavaa ja antoisaa.”

Kehittämiskohteina vastaajat nostivat esiin entistä aktiivisemman yritysyhteistyön, pitkäjänteiset kumppanuudet sekä työelämän tarpeista lähtevät koulutus- ja kehittämisavaukset.

Savonia hyödyntää kyselyn tuloksia sidosryhmä- ja kumppanuusyhteistyön edelleen kehittämisessä sekä alueellisen vaikuttavuuden vahvistamisessa.