Tanssinopettajaopiskelijat tanssisalissa.

Tullaan tutuiksi musisoiden ja tanssien: Kuopion Musiikkikeskus 11.10.!

#SavoniaAMK

Ennakkoluulottomia ja yllätyksellisiäkin soitinkokoonpanoja, rytmimusiikin ja klassisen musiikin sekä klassisen baletin, jazz- ja nykytanssin kohtaamisia, improvisaatiota ja jopa upouuden sävellyksen kantaesitys!

Tätä kaikkea ja paljon muuta on luvassa ensi tiistaina, kun Savonia-ammattikorkeakoulun ensimmäisen vuoden tanssinopettajaopiskelijat ja musiikkipedagogiopiskelijat valtaavat Kuopion Musiikkikeskuksen.

Pienet teot -nimeä kantavat esitykset sijoittuvat eri puolille Musiikkikeskusta. Liikkeelle lähdetään Valohallista.

– Näiden äänellis-liikkeellisten tilanteiden välityksellä opiskelijat ottavat haltuunsa uuden opiskeluympäristönsä Musiikkikeskuksen sekä esittäytyvät tanssien ja musisoiden Musiikkikeskuksen, Savonian ja uuden opiskelukaupunkinsa väelle, kertoo lehtori Johanna Partio.

Opiskelijat vastaavat itse sommitelmansa suunnittelusta ja toteutuksesta eli koreografioista, musiikkiesityksistä, äänimaisemista ja sovituksista erilaisille kokoonpanoille.

Yleisö on tervetullut seuraamaan esityksiä, vapaa pääsy.

Aika: tiistaina 11.10.2022 klo 14 ja 15
Paikka: Kuopion Musiikkikeskus, Valohalli


Lisätietoja:

Johanna Partio, johanna.partio@savonia.fi, p. 044 785 7417 (tanssi)
Jukka Onttonen, jukka.onttonen@savonia.fi, p. 044 785 6830 ja Jenni Urponen, jenni.urponen@savonia.fi, p. 044 785 6835 (musiikki)