
Uutta ymmärrystä eläinten käyttäytymiseen – ensimmäinen asiantuntijaryhmä valmistuu Savonialta
Savonian ensimmäinen eläinten käyttäytymisen ja oppimisen asiantuntija -koulutus päättyy marraskuussa. Vuoden mittaiset opinnot ovat antaneet eläinalan ammattilaisille uusia keinoja hyödyntää tutkimustietoa käytännön työssä. Sanni Nieminen ja Heidi Kellokoski-Kiiskinen lähtivät koulutukseen erilaisista työtehtävistä. Yhteinen tavoite oli kuitenkin sama: ymmärtää entistä paremmin eläinten käyttäytymistä, oppimista ja hyvinvointia.
Eksoottisten eläinten käyttäytymisen asiantuntijoista pula
Eläimen hyvinvointiin vaikuttavat monet asiat. Lääketieteellisen osaamisen lisäksi tarvitaan myös eläimen käyttäytymisen, elinympäristön ja hoitotapojen osaamista.
Tämän Sanni Nieminen on huomannut kymmenen vuoden aikana työssään. Eläintenhoitajaksi ja klinikkaeläinhoitajaksi kouluttautunut Nieminen työskentelee eksoottisiin eläimiin perehtyneellä klinikalla, jossa hoidetaan pääasiassa eksoottisia eläimiä ja lisäksi vuosittain satoja luonnoneläimiä pro bono -periaatteella.
– Oma mielenkiintoni suuntautuu kaikkein eniten matelijoihin ja sammakkoeläimiin, eritoten maakilpikonniin. Myös linnut ovat lähellä sydäntä.
Hän on vuosien varrella perehtynyt tarkemmin muun muassa nelivarvaskilpikonniin.
Kiinnostus eläinten käyttäytymiseen on kytenyt jo pidempään, mutta eläintenkouluttajan opinnot eivät vielä aiemmin tuntuneet oikealta vaihtoehdolta. Kun Savonian eläinten käyttäytymisen ja oppimisen asiantuntijakoulutus tuli vastaan, kokonaisuus tuntui sopivalta.
– Eksoottisten eläinten parissa on iso aukko käyttäytymisen asiantuntijoista Suomessa. Klinikkatyön aikana tulee tapauksia vastaan, jossa lääketiede ei ratkaise eläimen huolia, vaan pitäisi tehdä muutoksia esimerkiksi asumuksessa ja hoitotavoissa. Erillinen käytösklinikka tai kouluttaja, jolle ohjata tällaiset potilaat puuttuu useiden lajien osalta. Tarjoamme neuvontaa klinikkakäynnin yhteydessä niiltä osin kuin se on mahdollista, Nieminen kertoo.

Tutkimustiedosta työkaluja käytännön työhön
Savonian vuoden mittainen koulutus on räätälöity eläinlääkäreille ja eläintenhoitajille. Koulutuksen tavoitteena on tuoda eläintieteellistä tietoa käytännön tasolle ja vahvistaa eläinten kanssa työskentelevien ymmärrystä eläinten käyttäytymisestä ja oppimisesta. Koulutuksessa on käsitelty myös muun muassa eläinten hyvinvointia, eläintieteitä, eläinlainsäädäntöä ja eettisiä kysymyksiä.
Niemiselle yksi koulutuksen tärkeimmistä anneista on ollut juuri tutkimustiedon hyödyntäminen. Opintoihin on kuulunut tutkimusmenetelmiä ja tilastotiedettä sekä käyttäytymisen havainnointia ja analysointia, oppimisteoriaa ja sovittelevaa viestintää.
– Itselleni yksi koulutuksen parhaista puolista on ollut se, että oppii etsimään ja arvioimaan tutkimustietoa, ymmärtämään tutkimusmenetelmiä sekä soveltamaan tutkimustietoa käytännön työhön.
Myös eläinlääkäri Heidi Kellokoski-Kiiskinen hakeutui koulutukseen halusta syventää ymmärrystään eläinten käyttäytymisestä ja oppimisesta. Hänellä on pitkä työura eläinlääkärinä, ja tällä hetkellä hän työskentelee valvontaeläinlääkärinä.
Kellokoski-Kiiskinen odotti koulutukselta erityisesti alan käsitteistön, teorian ja ajankohtaisten suuntausten parempaa ymmärtämistä. Opintojen monipuolisuus onnistui silti yllättämään.
– Opintosisällön aihepiirien laajuus on ollut positiivinen yllätys. Tästä mainittakoon muun muassa sovitteleva viestintä ja tilastotiede.
Kiitosta hän antaa myös erinomaisesti valituille asiantuntijaluennoitsijoille.
Työn rinnalla opiskeleminen vaatii myös aikaa
Molemmat ovat suorittaneet opinnot työn ohessa. Kellokoski-Kiiskisen kokemuksen mukaan koulutus on ollut suhteellisen helppo sovittaa työelämän vaatimuksiin.
Nieminen nostaa puolestaan esiin itsenäisen työn suuren määrän. Lähi- ja etäpäiviä on ollut vähän, mutta vastapainoksi kirjallisiin tehtäviin ja itsenäiseen opiskeluun on täytynyt varata runsaasti aikaa.
Ensimmäiset tehtävänannot jopa hirvittivät.
– Kun ensimmäisiä tehtävänantoja luin, olin aika kauhuissani, millaiseen hommaan tässä on ryhdytty. Olen yllättynyt, miten kivuttomasti muun muassa raporttien tekeminen lopulta on sujunut ja miten kivaa tehtävien tekeminen on ollut.
Koulutusta hän suositteleekin erityisesti eläinalan ammattilaisille, joita kiinnostavat tutkimustieto sekä eläinten käyttäytymisen ja hyvinvoinnin kehittäminen.
Kellokoski-Kiiskinenkin suosittelee koulutusta eläinalan ammattilaisille, mutta muistuttaa, ettei kyse ole aivan perusteista liikkeelle lähtevästä koulutuksesta.
– Suosittelen mielelläni kollegoille ja muille eläinalan ammattilaisille. Ihan perusopinnoksi tämä ei sovi.
Opinnot voivat avata myös uuden suunnan
Opinnot ovat synnyttäneet Niemisellä uusia ammatillisia suunnitelmia ja innostaneet kehittämään omaa osaamista edelleen.
– Opintojen kautta olen saanut uutta intoa oman tekemisen kehittämiseen, kontaktoitunut ja sain myös alkusysäyksen aloittaa eläintenkouluttajan opinnot. Lisäksi harjoittelupaikka aukesi yhden luennoitsijan kautta. Tulevaisuuden tavoite, kun koulut on hoidettu kunnialla loppuun, on, että voisin tarjota erillisenä palveluna käytösneuvontaa ainakin matelijoiden omistajille.
Myös Kellokoski-Kiiskinen nostaa koulutuksen hyödyistä esiin uuden tiedon lisäksi syntyneet kontaktit.
Ensimmäistä kertaa järjestetty koulutus tulee päätökseensä marraskuussa. Samalla ensimmäinen opiskelijaryhmä vie mukanaan työelämään vuoden aikana karttunutta tietoa eläinten käyttäytymisestä, oppimisesta ja hyvinvoinnista.