Savonian ystäväkirja: ”Rohkeasti kohti uusia unelmia!”

Nimi:

Tuija Mäkelä

Mitä opiskelit Savonialla?

Opiskelin Sosionomi (AMK) tutkinnon ja suuntauduin varhaiskasvatukseen. Opinnot olivat monimuoto-opiskelua.

Mitkä kolme sanaa kuvaavat parhaiten opiskelukokemustasi?

Osaamista lisäävä, stressaava ja antoisa

Onko mielessäsi jokin erityinen muisto, kokemus tai tarina opiskeluajaltasi, jonka haluaisit meille jakaa?

Opintokäynnit ja kokemusasiantuntijoiden luennot jäivät mieleen positiivisesti ja erittäin antoisina asioina. Lisäksi tuki niin opettajilta kuin toisilta opiskelijoilta on ollut todella ihana asia. Ei niin miellyttävänä asiana on toki jäänyt mieleen opettajan kommentti, että sinun pitää varmaan ostaa uusi tietokone, kun tietotekniset asiat eivät meinanneet onnistua (kone oli siinä vaiheessa kaksi kuukautta vanha). Nyt toki nekin sanat jo naurattavat. Oma opiskeluryhmä oli iloinen ja kannustava ja lähipäivinä meillä riitti keskusteluja sekä naurua, nauru raikui pitkin Savonian käytäviä ja opettajat tulivat hymy huulilla meidän luokkaamme.

Mikä oli suurin haasteesi opintojen aikana ja miten selätit sen?

Haasteena ensimmäisenä tulee mieleen oma epävarmuus ja kärsimättömyys. Opintojen arviointeja sekä palautetta piti opetella odottamaan. Opintojen loppua kohti omaan osaamiseen luottaminen kasvoi. Itselle oikeanlaisen opiskelutekniikan löytäminen auttoi asioita sekä tehtävien kalenteroiminen ja kaikin puolin aikatauluttaminen sopi minulle.

Mikä on tärkein taito, jonka olet oppinut korkeakouluopinnoissasi?

Mielestäni tärkeä taito minkä olen oppinut, on tiedon etsintä ja raporttien kirjoittaminen. Kriittisyys tietoa kohtaan mitä löytyy, on kehittynyt, kiinnitän todella paljon enemmän huomiota lähteisiin, mitä artikkeleissa on käytetty ja milloin ne on kirjoitettu. Raporttien kirjoittamisen taidosta on varmasti hyötyä työelämässä, koska aina tulee eteen asioita, joita tulee kirjoittaa. Ei välttämättä raporttien muodossa, mutta havaintoja sekä arviointeja ainakin.

Mikä on suurin unelmasi tai tavoitteesi nyt valmistumisen jälkeen?

Saada vakituinen sosionomi (AMK) työpaikka ja keskittyä työhön varhaiskasvatuksessa sosionomina.

Mikä sinusta tulee isona – millaisia tulevaisuudenhaaveita sinulla on?

Ihana olisi päästä työskentelemään varhaiskasvatuksen kuraattorina. Jossain määrin on kiinnostusta opiskella lisääkin, ehkä YAMK tai ainakin jotain pienempiä opintoja, jotka tukevat työskentelyä ja tuovat lisää tietoa. Lisäopintojen myötä jonkinlainen kiinnostus olisi esihenkilötyöhönkin.

Hyviä vinkkejä tuleville opiskelijoille?

Rohkeasti kohti uusia unelmia! Asiat on tehty selätettäviksi ja vuodet kuluvat nopeasti. Muistakaa nauttia opiskeluajasta. Kannattaa hyödyntää harjoitteluajat mahdollisimman erilaisissa paikoissa, jotta saa käsitystä, millaista työ on missäkin.