
Savonia-artikkeli Pro: Oppia pellolta ja tutkimuksesta: opintomatka Viroon
Savonia-artikkeli Pro on kokoelma monialaisen Savonian asiantuntemusta eri aiheista.
This work is licensed under CC BY-SA 4.0
Viron opintomatkalle osallistui 10 viljelijää Itä-Suomen alueelta. Viljelijöitä oli Kainuusta, Pohjois-Savosta ja Pohjois-Karjalasta. Matkanvetäjinä toimivat Savonian ja ProAgrian asiantuntijat.
Opintomatkalla tutustuttiin isokokoisiin maatiloihin (Kure Mois, Sadala Agro ja Sootaga Mois) sekä Viron METK-maatalouden tutkimuslaitokseen. Yleisesti Virossa tilat ovat isokokoisia ja peltolohkojen pinta-alat ovat suuria. Maitoa tuotetaan Virossa yli oman tarpeen (200 %) samoin viljaa (300 %), joten ylimääräinen tuotanto menee vientiin. Virossa lihantuotantoa on hyvin vähän ja sen omavaraisuusaste on selvästi alle 100 %. Nautakarjailoilta tulevat sonnit viedään kasvatukseen ulkomaille esimerkiksi Italiaan ja Turkkiin. Perunan viljelyä Virossa on hyvin vähän ja sitäkin tuodaan ulkomailta Viroon.
Virossa kasvukausi on ollut hyvin samanlainen kuin Suomessa. Vettä on satanut paikoin paljon ja lämpöä on kuitenkin riittänyt. Talvella luntakin on mutta ei yleensä selkeää hankea. Routaa on vaihtelevasti. Ruokamulta kerros virossa on yleisesti noin 1,5 m.
Kure Mois
Tila on suomalaisomisteinen tila, jossa on 1200 hehtaaria peltoa ja 800 lypsylehmää. Peltopinta-alasta 500 ha on nurmella ja vuosittain nurmia uusitaan 100 ha. Nurmet sisältävät sinimailasta, timoteita ja nurminataa. Nurmiseokset sisältävät vähän timoteitä ja enimmäkseen ne sisältävät sinimailasta, nurminataa, ruokonataa ja vähän valkoapilaa. Sinimailasta voi olla jopa puolet seoksesta. Sinimailanen on herkkä tallaamiselle, joten sadonkorjuun jälkeen pellolle ei mennä 5 päivään korjuusta, jotta sinimailanen ehtii kasvamaan tarpeeksi. Syksyllä viimeinen niitto tehdään niin että sinimailanen ehtii kasvamaan 15 cm jotta se talvehtii hyvin. Nurmien kylvömäärä on 30 kg/ha. Valkoapilan on todettu olevan hyvä rikkakasvien torjunnassa. Säilörehunurmia ei täydennyskylvetä lainkaan. Nurmet perustetaan ohran alle ja jo perustamisvuonna otetaan kaksi satoa.
Lietettä ei levitetä kasvaville nurmille. Tilalla korjataan 4 säilörehusatoa ja tarvittaessa 5 sato (sadonkorjuuväli 4 viikkoa). Ensimmäinen sato lannoitetaan pelkästään typellä (N27 lannoite ja levitysmäärä 40 kg/ha), muille sadoille annetaan typpeä 20 kg/ha ja viimeisille sadoille ei anneta lainkaan lannoitetta. Pellot ovat fosfori- ja kaliumpitoisia maita, joten fosfori ja kalium lannoitusta on hyvin vähän tai ei lainkaan. Virossa edelliset kasvukaudet ovat olleet kuivia ja säilörehunurmien satotasot tilalla ovat jääneet 6000 kg ka/ha. Tilan oma satotasotavoite on 10 000 kg ka/ha ja tänä vuonna näyttää siltä, että tavoite saavutetaan. Säilörehun sulavuus on noin 720 g/kg ka.
Tilalla viljellään säilörehun lisäksi muun muassa rehumaissia, syysvehnää, syysohraa, hybridiruista. Rehumaissia käytetään puolet lehmien ruokinnassa (loput säilörehunurmea) ja sillä korvataan energiarehua. Maissin huippusato tilalla on ollut 16-18 tonnia kuiva-ainetta/ha. Tilan kaikki viljat kuivataan. Keskimäärin satotasot syysvehnässä ovat olleet 6000-8000 kg/ha ja valkuainen on ollut 11-12 %. Omat kotoisat rehut vähentävät ostorehujen tarvetta. Uutuutena ruokintaan Virossa on tullut Easlyn pellavarehu, joka ehkäisee lehmiä sairastumasta asidoosiin.

METK (Maaelu Teadmuskeskus)
Opintomatkan toisena päivänä (29.9.) tutustuttiin Viron tutkimuskeskukseen METK:n (Center of Estonian Rural Research and Knowledge). METK on ministeriön alainen tutkimuslaitos, joka tutkii ja antaa neuvoja viranomaisille, alan asiantuntijoille ja viljelijöille. Tekevät yhteistyötä mm. Tartton yliopiston ja Suomen Luonnonvarakeskuksen kanssa. Työntekijöitä on 330 ja 8 toimipistettä Virossa.
Tutkimusosastoja on useita: maataloustutkimus, kasvien jalostus, kasvinsuojelu, kasvibiotekniikka ja geenipankki. Vuonna 2023 useita tutkimuslaitoksia yhdistettiin ja syntyi METK, tutkimushistoriaa on vuodesta 1920. Tutkimustilalla on 20 000 koeruutua ja tilalla on 1000 ha siementuotantoa. Jalostustyötä tehdään myös kasvihuoneissa. Tällä hetkellä he osallistuvat soijan jalostamiseen ja he ovat pohjoisin jalostaja. Tarkoituksena olisi jalostaa soija lajike, jota pystyttäisiin viljelemään pohjoisemmissa olosuhteissa.

Sadala agro
Toinen kohde oli Sadala Agro, joka on perustettu 1999. Tilalla on 10 500 ha ja 1300 lypsylehmää (kaiken kaikkiaan eläimiä on 1600 kpl). Maitoa tuotetaan 15 000 t/vuosi. Viljaa tuotetaan 25 000–30 000 t/vuosi ja säilörehua noin 35 000 t/vuosi. Sesongin mukaan tilalla työskentelee 75–100 työntekijää joista 45 työskentelee navetassa. Tilalla on myös töissä useampi agronomi.
Tilan kasvit hehtaareittain:
- Syysvehnä 2220 ha
- Hamppu 1303 ha
- Syysrapsi 1107 ha
- Pysyvät nurmet 1001 ha
- Sinimailanen 808 ha
- Kevätvehnä 721 ha
- Härkäpapu 631 ha
- Maissi 411 ha
- Herne 303 ha
- Kevätohra 282 ha
- Kesanto 242 ha
- Palkokasvit 207 ha
- Nurmet 177 ha
- Tattari 167 ha
- Kaura 137 ha
- Kerääjäkasvi 127 ha
- Hunajakukka 113 ha
- Maarianohdake 104 ha
- Muut 98 ha
Tilalla käytetään kaistamuokkausta ja suorakylvöä, näiden avulla peltoliikenne on vähentynyt. Tila käyttää teknologiaa lannoituskarttojen tekemiseen ja peltojen tarkkailuun. Heillä on myös pilottikokeiluja pelloilla yhteistyössä METK:n kanssa. Peltotöissä on panostettu erityisesti tiivistymien ennaltaehkäisyyn. Kaikki rehu niin pellolta siiloon kuin appeentekopaikalta navetoille kuljetetaan vain kuorma-autoilla. Kaikki navetat sijaitsevat 10km säteellä keskuksesta.

Sootaga mois
Viimeisenä matkapäivänä (30.9.) vierailimme Sootage Mois tilalla, joka on viljanviljelytila ja tilan omistaa suomalainen Karl Aberg. Tila on ollut Neuvostoliiton aikaan sohvoosi (valtion omistama). Sohvoosin aikaan tilalla on ollut 400 työntekijää, mutta oikeasti työtä tekeviä on ollut 20 kappaletta. Tilan nykyinen omistaja aloitti viljelyn vuonna 1995. Tilalla on 1070 ha peltoa ja viljelyssä on syysvehnää, syysrapsia, hernettä, härkäpapua, kevätohraa. Tilan lohkot sijaitsevat tilakeskuksen ympärillä ja omistaja kertoi, että ruokamultakerros Virossa yleensä on 1,5 metriä. Työntekijöitä tilalla on 4 kappaletta.
Parhaimmillaan kylvetään 70 ha päivässä ja minimissään 40 ha. Tilalla on oma ajoneuvovaaka, jota kautta kaikki tilan sadot kuljetetaan. Puinti on hyvin tehokasta sillä puimuri ei pysähdy lainkaan ja puitava sato menee puidessa suoraan kärriin. Puinnit aloitetaan, kun kosteus sadossa on alle 20 %. Sadot kuivataan englantilaisvalmisteisessa Alvan blanch kuivurissa, lämmityksessä käytetään kaasua. Polttoöljyyn verrattuna kaasu on vielä halpaa. Kuivurin hyötysuhde on 100 %. Tänä vuonna syysvehnä sato oli 7000 kg/ha, syysrapsissa 4000 kg/ha ja härkäpavussa 3700 kg/ha. Virossa rahtikuljetukset ovat vielä halpoja (13 €/tonni). Tilan kaikki viljat myydään jouluun mennessä ja kaikki menee vientiin.

Vierailun päätteeksi kävimme yhdessä tilanväen kanssa lounaalla Tarton keskustassa.
Opintomatka oli erittäin onnistunut. Vierailukohteet olivat hyvin monipuolisia ja mielenkiintoisia. Suomalaiset tilojen esittelijät nostivat hyvin esille Suomen ja Viron maatalouden välisiä eroja.
Matkalaiset olivat tyytyväisiä matkaan ja saimme hyvää palautetta. He kokivat, että olivat saaneet uusia ajatuksia ja oppineet uutta Viron maataloudesta. Opintomatkalaiset pääsivät verkostoitumaan muiden Itä-Suomalaisten viljelijöiden kanssa ja saivat ideoita matkalta, joita voisi hyödyntää myös omassa työssään.
Matkaraportti on kirjoitettu osana Kasvitieto-hanketta, joka on Euroopan unionin osarahoittama.
Kirjoittajat
Henna Hyttinen, TKI-asiantuntija, Savonia-ammattikorkeakoulu
Elina Tommola, Kasvintuotannon asiantuntija, ProAgria Itä-Suomi