Henkilön nilkka, jossa on FRIENDS-tatuointi isoilla kirjaimilla, on toisen henkilön hellässä otteessa. Jalka on asetettu puulautaan, ja taustalla on punaisia laserviivoja ja -merkintöjä.

Sosiaali- ja terveysala

Röntgen-
hoitaja
(AMK)

Monimuototeutus, Lappeenranta

Suuntaa ihmisten pariin – opiskele röntgenhoitajaksi Lappeenrannassa!

Koulutuspaikkakunta: Lappeenranta
Laajuus: 210 op, 3,5 vuotta

Röntgenhoitajana olet näyttöön perustuvan lääketieteellisen kuvantamisen ja sädehoidon toteuttamisen asiantuntija. 

Työssäsi röntgenhoitajana teet kuvantamistutkimuksia ja avustat radiologisissa hoitotoimenpiteissä. Vastaat osaltasi esimerkiksi röntgentutkimusten suorittamisesta, röntgenkuvien käsittelystä, analysoinnista ja arkistoinnista. Röntgenhoitajana tehtäviisi kuuluu myös potilaan hoitaminen ja ohjaus sekä tutkimuslaitteiden tarkkailu, jotta tutkimusten suorittaminen on turvallista ja tutkimustulokset laadukkaita. 

Röntgenhoitajaksi opiskelu ja alalla työskentely edellyttävät sinulta kiinnostusta matematiikkaan ja fysiikkaan. Lisäksi tarvitset kädentaitoja, luovuutta ja tarkkuutta sekä tietoteknisiä taitoja. Ihmissuhde- ja vuorovaikutustaidot korostuvat tutkimus- ja hoitotilanteissa moniammatillisissa työyhteisöissä.   

Röntgenhoitajan työ on jatkuvassa muutoksessa. Teknologian kehittyminen, ajankohtaiset yhteiskunnalliset muutokset ja alan tutkimustiedon lisääntyminen edellyttävät jatkuvaa kouluttautumista, oman osaamisen kehittämistä ja uusien työmenetelmien sekä laitteiden käytön haltuunottoa. 

Koulutus järjestetään monimuotototeutuksena ja se toteutuu Kuopion päiväryhmän mukana etäopiskeluna Lappeenrannassa. Koulutus sisältää taitopajaopetusta Lappeenrannassa ja Kuopiossa. Opintoihin kuuluu myös kliinistä harjoittelua. Taitopajoissa on läsnäolovelvollisuus. Kuopiossa järjestetään lähiopetusta keskimäärin yksi viikko lukukaudessa.

Koulutus on tarkoitettu ensisijaisesti Lappeenrannan seudulla asuville henkilöille, jotka sitoutuvat 3,5 vuoden päätoimiseen opiskeluun. Koulutuksilla vastataan alueiden työvoimatarpeeseen. Opetuskieli on suomi ja opinnoissa eteneminen vaatii hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista osaamista.

Koulutuksen sisältö

Savonia-ammattikorkeakoulun röntgenhoitajakoulutuksesta saat röntgenhoitajan työssä tarvittavan tietotaidon.

Asiantuntijuutesi kehittyminen alkaa ammattialaan perehtymisestä, jossa koulutuksen aikana osaaminen kehittyy kohti kliinisen radiografian asiantuntijuutta.

Jesse opiskelee röntgenhoitajaksi.

Jessen tarina

”Pääsykokeet eivät menneet minulla kovinkaan hyvin. Pääsin kuitenkin onnekseni hyvällä todistuksella opiskelemaan röntgenhoitajaksi ja päivääkään en ole katunut päätöstäni.”

Kaksi suuhygienistiä.

Opiskelu sosiaali- ja terveysalalla

Sosiaali- ja terveysala tarvitsee aina osaajia ja tarjoaa elinikäisiä mahdollisuuksia uralla kehittymiseen. Röntgenhoitajan koulutus tapahtuu pääasiassa Microkadun kehittyvällä kampuksella.

Röntgenhoitajaopiskelija valmistelemassa röntgenkuvausta.

Työelämäläheistä tekemistä

Todellisissa toimeksiannoissa saat onnistumisen kokemuksia ja ammattitaitoa. Harjoittelut ovat alalla keskeisessä roolissa.

Terveydenhoitajaopiskelijat tutkivat papereita.

Tutustu opetussuunnitelmaan

Koulutuksen laajuus on 210 opintopistettä ja opiskeluaika noin 3,5 vuotta. Koulutuksen sisältöä pääset tutkimaan tarkemmin opetussuunnitelman avulla.

Röntgenhoitajaopiskelija valmistelemassa röntgenkuvausta.

Uramahdollisuudet

Röntgenhoitajat työskentelevät terveyskeskusten ja sairaaloiden röntgen-, isotooppi- ja sädehoito-osastoilla sekä yksityisillä lääkäriasemilla ja sairaaloissa. Terveydenhuollon organisaatioiden lisäksi voit työskennellä terveydenhuoltoa palvelevissa yrityksissä esimerkiksi tuotekehitys-, markkinointi- ja koulutustehtävissä.

Työpaikkasi voi olla myös teollisuuden ja ympäristöterveydenhuollon palveluksessa, tutkimus- ja opetustehtävissä tai eläinlääkintähuollossa.


Kevät 2026, 2. yhteishaku

Hakuaika

10.03.2026 – 24.03.2026

Hakeminen

Koulutukseen haetaan kevään 2026 toisessa yhteishaussa, hakuaika päättyy 24.3.2026 klo 15.00.

Hakulomakkeen löydät Opintopolusta www.opintopolku.fi.

Lisätietoja yhteishausta ja hakemisesta löydät Hakeminen-sivulta.

Kysyttävää hakemisesta? Ota yhteyttä

hakijapalvelut@savonia.fi
Puh. 044 785 7002

Kysyttävää koulutuksesta? Ota yhteyttä

Mirja Halonen
etunimi.sukunimi@savonia.fi
Puh: 044 785 6412

Opiskelijavalinta

Aloituspaikat: 7
Hakukelpoisuusvaatimukset: Yleinen hakukelpoisuus

Opiskelijat valitaan motivaatiokirjeen ja haastattelun perusteella. Opiskelijavalinta on kaksivaiheinen.

Motivaatiokirjeen tehtävänanto julkaistaan hakuajan alkaessa 10.3.2026 Savonian nettisivulla. Hakijat palauttavat motivaatiokirjeen Opintopolun hakulomakkeelle 31.3.2026 klo 15 mennessä. Motivaatiokirjeen palauttaminen määräajan jälkeen ei ole mahdollista. Kaikki motivaatiokirjeen palauttaneet hakijat kutsutaan haastatteluun, joka toteutetaan etäyhteydellä.

Hakukohde ei ole mukana valintakoeyhteistyössä.

Voit tutustua opiskelijavalinnan yleisperiaatteisiin tarkemmin Hakeminen-sivulla.

 

Terveydelliset vaatimukset

Sosiaali- ja terveysalan, humanistisen alan ja kasvatusalan, liikunnan sekä merenkulun ammattikorkeakoulututkintoon johtavaan koulutukseen sovelletaan ns. SORA-lainsäädäntöä. Näillä aloilla on alaikäisten turvallisuutta, potilas- ja asiakasturvallisuutta tai liikenteen turvallisuutta koskevia vaatimuksia, jotka rajoittavat opiskelijaksi ottamista. Tällöin edellytetään, että opiskelijaksi otettava on terveydentilaltaan ja toimintakyvyltään kykenevä opintoihin liittyviin käytännön tehtäviin tai harjoitteluun.

Perehdy huolellisesti alakohtaisiin terveydentilaan ja toimintakykyyn liittyviin vaatimuksiin.

Suuntautumisen valinta

Röntgenhoitajan koulutuksessa ei valita suuntautumista.

Valinnaisilla opinnoilla ja syventävissä ammattiopinnoissa tehtävillä valinnoilla voit kohdistaa osaamistasi oman urapolkusi ja kiinnostuksesi mukaan.

Opintojen rakenne

Röntgenhoitajan opintojen laajuus on 210 opintopistettä. Opintojen kesto on noin 3,5 vuotta.

Opintojen rakenne:

  • ammattialaan perehtyminen 60 op
  • ammattiosaamisen syventäminen 60 op
  • ammattiosaamisen kehittäminen 60 op
  • ammattiosaamisen soveltaminen 30 op

Opetuksen toteutus

Opiskelu on päätoimista ja koulutus järjestetään monimuotototeutuksena Lappeenrannassa. Opiskelu toteutuu etäopiskeluna Kuopion päiväryhmän mukana. Koulutus sisältää lähiviikkoja Kuopiossa keskimäärin kerran lukukaudessa. Lisäksi opiskelu sisältää kliinistä harjoittelua.

Opinnot sisältävät lähiopetusta, etä- ja itsenäistä opiskelua, verkko-opiskelua ja ammattitaitoa edistävää harjoittelua. Osa opiskelusta on läsnäolovelvoitteista.

Teoriaopetus välitetään etäpaikkakunnille Kuopiosta etäyhteydellä. Etäopiskelija voi osallistua etäopetukseen oman koneensa kautta kotonaan. Opetus tapahtuu pääsääntöisesti klo 8–18 välillä. Lukujärjestys vaihtuu viikoittain ja ne julkaistaan noin kuusi viikkoa aiemmin. Luennoista tehdään pääsääntöisesti tallenteet, jotka mahdollistavat ajasta ja paikasta riippumattoman opiskelun.

Taitopajaopetusta järjestetään Kuopiossa ja Lappeenrannassa. Opintoihin liittyvät työharjoittelut suoritat pääsääntöisesti Etelä-Karjalassa perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon kuvantamisyksiköissä sekä isotooppi- ja sädehoito-osastoilla. Harjoittelut ovat kokopäiväistä opiskelua ja edellyttävät läsnäoloa.

Kyseessä on niin sanottu satelliittikoulutus. Termi tarkoittaa sitä, että teoriaopetus välitetään etäopiskelijoille etäyhteydellä.

Röntgenhoitajan tutkinto-ohjelmassa monimuoto-opinnoissa oppiminen tapahtuu henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman mukaisesti Kuopion päiväryhmän mukana etäopiskeluna. Etäopiskelijana olet aktiivinen oppija ja vastaat itse opintojesi etenemisestä. Henkilöstömme tukee sinua tavoitteiden asettamisessa ja niiden saavuttamisessa.

Yksi lukuvuosi on laajuudeltaan noin 60 op ja sen suorittamiseen vaaditaan keskimäärin 1600 tunnin työpanos.