Jesse opiskelee röntgenhoitajaksi.

”Harjoittelut ovat itselleni ollut oikein mieluisia” – Jesse opiskelee röntgenhoitajaksi

Olen viimeisen vuoden röntgenhoitajaopiskelija, aloitin opintoni syksyllä vuonna 2020.

Päätin hakea opiskelemaan korona-aikana töistä lomautuksen vuoksi. Hain silloin ensihoitajaksi, röntgenhoitajaksi ja tradenomiksi. Hain ensisijaisesti ensihoitajaksi mutta myös röntgenhoitajan ala oli kiinnostanut jo pitempään.

Pääsykokeet eivät menneet minulla kovinkaan hyvin, sillä tein kokeen intin aikana kasarmin atk-luokassa. Luokassa pidettiin samanaikaisesti oppituntia kuorma-autojen polttoaineen kulutuksesta, joten kokeeseen keskittyminen oli hieman haastavaa. Pääsin kuitenkin omaksi onnekseni hyvällä todistuksella opiskelemaan röntgenhoitajaksi ja päivääkään en ole katunut päätöstäni opiskella röntgenhoitajaksi.

Opiskeleminen röntgenhoitajaksi on ajoittain ollut rankkaa kaikkien tehtävien ja tenttien paljoudesta johtuen. Harjoittelut ovat itselleni ollut oikein mieluisia ja niitä onneksi on ollut todella paljon.

Kolmantena vuotena varsinkin oli todella paljon harjoitteluita. Meillä oli puoli vuotta putkeen harjoitteluita ja monilla niitä oli ympäri Suomea, joten se oli osalle meistä hyvin rankkaa.

Olemme opiskelleet kaikista modaliteeteista teoriaa hyvinkin paljon. Näitä modaliteetteja ovat sädehoito, natiivi, tietokonetomografia, magneetti, ultraääni, angiografia, mammografia ja isotooppi. Olemme myös opiskelleet hyvin paljon säteilyturvallisuuteen liittyviä asioita.

Kolmannen vuoden keväällä meillä oli myös säteilyturvallisuusvastaavan kurssi, joka oli mahdollisesti haastavin kaikista kursseista mitä meillä on ollut, mutta siltikin kurssista oli todella paljon hyötyä, vaikka se olikin todella haastava.

Jokaisen opiskelijan on löydettävä itselleen oma paras opiskelu tyylinsä. Itse opin parhaiten käytännössä, mutta aina käytännössä oppiminen ei ole ollut mahdollista, joten olen huomannut jonkun toisen kanssa opiskelemisen olevan paljon mieluisampaa ja siinä myös olen itse oppinut paljon paremmin, jos vertaamme tätä itsenäiseen opiskeluun.

Olen valmistumassa joulukuun aikana ja olen tällä hetkellä töissä vakituisella sopimuksella röntgenhoitajana Kuopion yliopistollisen sairaalan isotooppilääketieteen osastolla. Aloitin työt siellä toukokuun puolessa välissä ja olen ollut siellä siitä lähtien.

Kävin myös välissä suorittamassa viimeisen harjoitteluni sädehoidon osastolla, jonka jälkeen jatkoin heti töitä. Sopimukseni oli ensin määräaikainen, jonka olisi pitänyt kestää vuoden 2024 toukokuun loppuun, mutta sopimus päivitettiin vakituiseksi syyskuun puolessa välissä.

Jos haet röntgenhoitajaksi Savonialle, kannattaa valmistautua siihen, että saattaa joutua matkustelemaan ympäri Suomea suorittamassa harjoitteluita. Jotkut pitävät siitä, mutta itselleni on ollut ajoittain hyvin rankkaa lähteä muille paikkakunnille harjoitteluihin. On toki ollut mukavaa nähdä myös muiden paikkojen tapoja työskennellä.

Voin kuitenkin suositella opiskelemista röntgenhoitajaksi Savonia-ammattikorkeakoulussa.

Jesse opiskelee röntgenhoitajaksi.
Jesse

Kiinnostuitko alasta? Tutustu koulutukseen!