Opiskelua Savoniassa.

Sairaanhoitaja (AMK)

Sairaan-
hoitaja

Opiskele sairaanhoitajaksi. Opinnot joustavasti monimuotototeutuksena Iisalmessa.

Suuntaa ihmisten pariin!

Koulutuspaikkakunta: Iisalmi
Laajuus: 210 op, 3,5 vuotta

Savonia-ammattikorkeakoulun sairaanhoitajakoulutuksessa saat vahvan ja laaja-alaisen osaamisen hoitotyöhön. Opit hoitotyössä tarvittavat käsitteet ja menetelmät sekäkehität osaamistasi siten, että pystyt tekemään perusteltuja päätöksiä nopeasti muuttuvissa tilanteissa.

Valmistuttuasi olet hoitotyön asiantuntija. Teet ihmisläheistä työtä ja sinulla on valmiudet työskennellä monialaisissa työryhmissä. Lisäksi osaat soveltaa tutkittua tietoa muuttuvissa tilanteissa ja toimintaympäristöissä. 

Työssäsi sairaanhoitajana toteutat terveyttä edistävää, ylläpitävää ja sairauksia ehkäisevää hoitotyötä. Hallitset myös parantavan ja kuntouttavan hoitotyön menetelmiä. Sinulla on hyvä tietoperusta, jota käytät hoitotyön suunnittelussa, toteuttamisessa, arvioinnissa ja kehittämisessä. 

Nainen seisoo punaisilla palkkeilla koristellussa käytävässä, hymyillen puhuessaan puhelimeen ja pitäen toisessa kädessään muistikirjaa ja kynää.

Koulutuksen sisältö

Savonian sairaanhoitajakoulutuksessa käytännön harjoittelu ja teoriaopetus täydentävät toisiaan. Opinnot etenevät vuositeemojen mukaisesti kohti hoitotyön asiantuntijuutta.

Ensimmäisenä opiskeluvuotena kehität opiskelutaitojasi ja perehdyt hoitotaitoon ja lääkehoitoon sekä tarkastelet asiakasta ja ammattilaista osana sosiaali- ja terveyspalveluita. Opinnoissa perehdyt anatomiaan ja fysiologiaan, diagnostisiin tutkimuksiin, hoitotyön arvoihin ja terveyden ja toimintakyvyn edistämiseen. Lisäksi opit sisätauteja sairastavan potilaan hoitoa ja harjoittelet hoitotyötä käytännössä.

Toisena opiskeluvuotena laajennat hoitotyön osaamista lääkehoidossa, perioperatiivisessa hoitotyössä, lasten, nuorten ja perheiden hoitotyössä sekä mielenterveys- ja päihdetyössä. Opit myös käyttämään englannin kieltä hoitotyössä sekä ymmärtämään erilaisia tutkimus- ja kehittämistyön menetelmiä.

Kolmantena opiskeluvuotena kehität ohjaus- ja hoidon tarpeen arviointitaitojasi sekä ikääntyneiden hoitotyön osaamista. Osaat toteuttaa hoitotyötä erilaisissa toimintaympäristöissä ja soveltaa opintojen aikana hankkimaasi tutkimus- ja kehittämisosaamista opinnäytetyön tekemisessä. Opit käyttämään ruotsin kieltä hoitotyössä.

Viimeisenä opiskeluvuotena osaat soveltaa, analysoida ja arvioida hoitotyön osaamistasi hoitotyön eri osa-alueilla. Lisäksi osaat koordinoida hoitotyötä ja työskennellä itsenäisesti.

Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelman tavoitteena on, että sinusta kehittyy hoitotyön asiantuntija, joka on sisäistänyt hoitotyön arvo-, tieto- ja taitoperustan.

Haaveilin työstä, jossa voisin auttaa mielenterveyden kanssa tasapainottelevia lapsia ja nuoria

”En koskaan ajatellut, että pärjäisin korkeakoulussa tai pitäisin erityisemmin opiskelusta. Lopulta kuitenkin pärjäsin erinomaisesti, suoriuduin hyvin arvosanoin ja nautin joka hetkestä.”

Tutustu opintoihin ja opiskeluun

Röntgenhoitajaopiskelija valmistelemassa röntgenkuvausta.

Opiskelu sosiaali- ja terveysalalla

Sosiaali- ja terveysala tarvitsee aina osaajia ja tarjoaa elinikäisiä urakehitysmahdollisuuksia. Kouluttaudu nykyaikaisissa oppimisympäristöissä ja käytännön harjoitteluissa.

Sairaanhoitajaopiskelija leikkaussalivaatetuksessa.

Työelämäläheistä tekemistä

Savonian koulutusta ohjaa OIS-ajattelu (Open Innovation Space). Siinä yhdistyvät laadukas oppiminen ja opetus sekä työelämäläheinen tutkimus- ja kehittämistoiminta. Todellisissa toimeksiannoissa saat onnistumisen kokemuksia ja ammattitaitoa.

Naisopiskelija kädet puuskassa.

Tutustu opetussuunnitelmaan

Koulutuksen laajuus on 210 opintopistettä ja opiskeluaika noin 3,5 vuotta. Koulutuksen sisältöä pääset tutkimaan tarkemmin opetussuunnitelman avulla.

Kaksi suuhygienistiä.

Uramahdollisuudet

Sairaanhoitaja (AMK) voi työskennellä monipuolisesti sosiaali- ja terveydenhuollon eri tehtävissä julkisella ja yksityisellä sektorilla. Työympäristöjä ovat esimerkiksi terveyskeskusten vastaanotot ja vuodeosastot, sairaaloiden poliklinikat, teho- ja leikkausosastot, kotihoito, kotisairaala, kuntoutuspalvelut, yksityiset lääkärikeskukset, hoiva- ja hyvinvointipalveluyritykset sekä projekti-, kehittämis- ja tutkimustehtävät.

Lisäksi sairaanhoitaja voi työskennellä erilaisissa järjestöissä tai toimia itsenäisenä yrittäjänä hyvinvointi-, asiantuntija- ja konsultointipalveluiden parissa.

Mahdollisia tehtävänimikkeitä:
• sairaanhoitaja
• anestesia-, teho-, päivystys- tai leikkaushoitaja
• palveluvastaava
• palveluesihenkilö
• ohjaaja (sosiaaliala)
• asiantuntija
• projektityöntekijä
• kehittäjä
• yrittäjä

Erillishaku valintahaastattelu avulla

Hakuaika

27.10.2026 – 07.12.2026

Hakeminen

Koulutukseen haetaan erillishaussa valintahaastattelun perusteella. Hakuaika päättyy 7.12.2026 klo 15.00.

Hakulomakkeen löydät Opintopolusta www.opintopolku.fi.

Kysyttävää hakemisesta? Ota yhteyttä

hakijapalvelut@savonia.fi
Puh. 044 785 7002

Kysyttävää koulutuksesta? Ota yhteyttä

Anna Hatunen
etunimi.sukunimi@savonia.fi
Puh: 044 785 6459

Opiskelijavalinta

Opiskelijat valitaan haastattelun perusteella. Haastattelut järjestetään etäyhteydellä Zoomin kautta. Hakijoita voidaan haastatella ja hyväksyä koulutukseen sitä mukaa, kun hakemuksia saapuu. Haku suljetaan, kun avoimet opiskelupaikat on saatu täytettyä, mutta viimeistään 7.12.2026 klo 15.00.

Haastattelussa arvioidaan hakijan kielitaitoa, soveltuvuutta sairaanhoitajan ammattiin sekä motivaatiota, vahvuuksia ja valmiuksia sairaanhoitajaopintoihin. Haastattelu ei edellytä ennakkovalmistautumista.

Haastattelut järjestetään

  • Ke 11.11. Klo 8-12
  • Pe 20.11. Klo 10-14
  • To 26.11. Klo 12-16
  • To 10.12. Klo 12-16
  • Ti 15.12. Klo 8-12
  • Ke 16.12. Klo 8-12

Hakijalle lähetetään erillinen kutsu haastatteluun ja henkilökohtainen haastatteluaika vähintään 7 päivää ennen haastattelua sähköpostilla.

Suuntautumisen valinta

Tutkinto ei sisällä varsinaista suuntautumisen valintaa.

Opintojen loppuvaiheessa voit valita yhden 20 opintopisteen kokonaisuuden valinnaisia ammattiopintoja, joita ovat:

  • akuutti- ja tehohoitotyö
  • perioperatiivisen potilaan hoitotyö
  • mielenterveys- ja päihdetyö
  • sisätauteja sairastavan kliininen hoitotyö
  • palliatiivinen hoitotyö

Opintoihin voit sisällyttää myös vieraskielisiä opintoja ja yrittäjyysopintoja. Voit kehittää yrittäjyysosaamista myös harjoittelujaksojen aikana.

Opintojen rakenne

Sairaanhoitajan opintojen laajuus on 210 opintopistettä. Opintojen kesto on noin 3,5 vuotta.

Tutkinto on suunniteltu sairaanhoitajan ammattitaitovaatimusten ja pätevyysvaatimusten mukaisesti. Tutkinto sisältää 185 opintopistettä kaikille yhteisiä ammattiopintoja.

Opintojen rakenne:

  • perusopinnot 30 op
  • ammattiopinnot:
    • teoria 60 op
    • harjoittelu 75 op
    • syventävät opinnot 20 op (10 op teoriaa ja 10 op harjoittelua)
    • valinnaiset 10 op
  • opinnäytetyö 15 op

Opetuksen toteutus

Koulutus järjestetään monimuotototeutuksena. Monimuoto-opinnoissa opiskelu tapahtuu henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman mukaisesti.

Yksi lukuvuosi on laajuudeltaan noin 60 opintopistettä ja sen suorittamiseen vaaditaan keskimäärin 1600 tunnin työpanos.

Opiskelu on päätoimista, mutta etäopiskelu luo sinulle ajoittaisen mahdollisuuden paikasta ja ajasta riippumattomaan opiskeluun. Etäopiskelussa hyödynnetään digitaalisia opiskelumenetelmiä.

Osa opiskelusta on läsnäolovelvoitteista. Lähiopiskelua Iisalmen kampuksella on noin viisi viikkoa lukukaudessa. Lähiopetus koostuu luennoista, seminaareista, taitopajoista ja simulaatioista. Osa opinnoista toteutetaan etä- ja itsenäisenä opiskeluna.

Noin puolet opinnoista tehdään 5–7 viikkoa kestävinä työelämäharjoitteluina, jotka on mahdollista tehdä osin työsuhteessa. Harjoittelut ovat pääosin kolmivuorotyötä. Harjoittelua voi olla eripuolilla Suomea tai opiskelijan valinnan mukaan ulkomailla.

Harjoittelujaksot ovat päätoimista opiskelua ja edellyttävät läsnäoloa. Harjoitteluista voi koitua matka- ja asumiskustannuksia.

Kevään 2027 lähiviikot ovat 3, 6, 9, 14 ja 17. Syksyn 2027 lähiviikot ja harjoitteluviikot ilmoitetaan myöhemmin.

Monimuoto-opiskelijana olet aktiivinen oppija ja vastaat itse opintojesi etenemisestä järjestämällä opiskelulle riittävästi aikaa. Henkilöstömme tukee sinua tavoitteiden asettamisessa ja niiden saavuttamisessa.

Kevät 2027, 2. yhteishaku

Hakuaika

09.03.2027 – 23.03.2027

Hakeminen

Koulutukseen haetaan kevään 2027 toisessa yhteishaussa,  hakuaika päättyy 23.3.2027 klo 15.00.

Hakulomakkeen löydät Opintopolusta www.opintopolku.fi.

Lisätietoja yhteishausta ja hakemisesta löydät Hakeminen-sivulta.

Kysyttävää hakemisesta? Ota yhteyttä

hakijapalvelut@savonia.fi
Puh. 044 785 7002

Kysyttävää koulutuksesta? Ota yhteyttä

Mirja Halonen
etunimi.sukunimi@savonia.fi
Puh: 044 785 6412

Opiskelijavalinta

Aloituspaikat: 45
Aloituspaikoista ensikertalaisille: 35
Hakukelpoisuusvaatimukset: Yleinen hakukelpoisuus

Opiskelijat valitaan valintakoeopintojakson perusteella.

Valintakoeopintojakso on tutkintoon kuuluva viiden opintopisteen laajuinen opintojakso, joka vastaa noin 135 tunnin työpanosta. Valinkoeopintojakso toteutetaan Savonia-ammattikorkeakoulun verkko-oppimisympäristössä. Hakijalle muodostuu Savonian avoimen ammattikorkeakoulun opiskeluoikeus valintakoeopintojakson ajaksi. Opiskeluoikeus koskee vain valintakoeopintojaksoa eikä siitä peritä avoimen ammattikorkeakoulun maksua.

Saat 13.4.2027 mennessä sähköpostilla ohjeet valintakoeopintojaksolle kirjautumista varten.

Valintakoeopintojaksolle kirjaudutaan Savonian käyttäjätunnuksella ja salasanalla. Saadaksesi Savonian käyttäjätunnuksen ja salasanan sinun täytyy tunnistautua vahvasti pankkitunnuksilla, mobiilivarmenteella tai varmennekortilla. Mikäli vahvasti tunnistautuminen ei ole mahdollista, voit tehdä tunnistautumisen myös passin tai biometrisen EU/ETA-maan henkilökortin avulla Candour-palvelussa.

Valintakoeopintojakso avautuu 14.4.2027 kl0 10.00 ja sulkeutuu 19.5.2027 klo 23.59.

Valintakoeopintojakson maksimipistemäärä on 100 pistettä. Hakijan on suoritettava valintakoeopintojakso hyväksytysti voidakseen tulla valituksi. Valintakoeopintojakson hyväksytty suorittaminen edellyttää, että hakija saa jokaisesta valintakoeopintojakson osiosta vähintään 40 % osion maksimipisteistä. 

Avoimen ammattikorkeakoulun suorituksen saavat kaikki hakijat, jotka ovat suorittaneet valintakoeopintojakson hyväksytysti.

Valintakoeopintojakso voi sisältää mm. monivalintatehtäviä, kirjoitustehtäviä ja aikarajallisia tenttejä. Jos tarvitset vamman, sairauden, lukivaikeuden tai jonkin muun erityisen syyn vuoksi yksilöllisiä järjestelyjä Savonian järjestämällä valintakoeopintojaksolla, niitä tulee hakea viimeistään 1.4.2027 klo 15.00 mennessä. Katso ohjeet Hakeminen-sivulta kohdasta Yksilölliset järjestelyt.

Opiskelijavalinnan yleisperiaatteisiin voit tutustua tarkemmin Hakeminen-sivulla

Kielitaitovaatimukset

Jos olet suorittanut aiemman tutkintosi muulla kuin suomen kielellä, sinun täytyy osoittaa suomen kielen taitosi erikseen määritellyllä aiemmalla tutkinnolla/tutkinnon osalla tai erillisellä kielitestillä. Tarkemmat suomen kielen taidon osoittamisen tavat päivitetään myöhemmin.

Terveydelliset vaatimukset

Sosiaali- ja terveysalan, humanistisen alan ja kasvatusalan, liikunnan sekä merenkulun ammattikorkeakoulututkintoon johtavaan koulutukseen sovelletaan ns. SORA-lainsäädäntöä. Näillä aloilla on alaikäisten turvallisuutta, potilas- ja asiakasturvallisuutta tai liikenteen turvallisuutta koskevia vaatimuksia, jotka rajoittavat opiskelijaksi ottamista. Tällöin edellytetään, että opiskelijaksi otettava on terveydentilaltaan ja toimintakyvyltään kykenevä opintoihin liittyviin käytännön tehtäviin tai harjoitteluun.

Perehdy huolellisesti alakohtaisiin terveydentilaan ja toimintakykyyn liittyviin vaatimuksiin.

Suuntautumisen valinta

Tutkinto ei sisällä varsinaista suuntautumisen valintaa. Opintojen loppuvaiheessa valitset 10 opintopisteen verran syventäviä teoria-ammattiopintoja ja 10 opintopisteen syventävän harjoittelun.

Syventäviä teoria-ammattiopintoja ovat:

  • sisätautien hoitotyö eri toimintaympäristöissä 5 op
  • koti- ja etäsairaanhoito 5 op
  • anestesiahoitotyö 5 op
  • leikkaushoitotyö 5 op
  • kirurginen hoitotyö 5 op
  • tehohoitotyö 5 op
  • päivystyshoitotyö 5 op
  • mielenterveys- ja päihdehoitotyö eri toiminta ympäristössä 10 op
  • lasten ja nuorten hoitotyö eri toimintaympäristöissä 5 op
  • palliatiivisen hoidon eettiset lähtökohdat ja eri potilasryhmät 5 op
  • palliatiivisessa hoidossa olevan potilaan oire- ja kivunhoito 5 op
  • potilaan ja läheisten kokonaisvaltainen tuki ja vuorovaikutus palliatiiviisessa hoidossa 5 op

Opintoihin voit sisällyttää myös vieraskielisiä opintoja ja yrittäjyysopintoja. Voit kehittää yrittäjyysosaamista myös harjoittelujaksojen aikana.

Opintojen rakenne

Sairaanhoitajan opintojen laajuus on 210 opintopistettä. Opintojen kesto on noin 3,5 vuotta.

Tutkinto on suunniteltu sairaanhoitajan ammattitaitovaatimusten ja pätevyysvaatimusten mukaisesti. Tutkinto sisältää 185 opintopistettä kaikille yhteisiä ammattiopintoja.

Opintojen rakenne:

  • perusopinnot 30 op
  • ammattiopinnot:
    • teoria 60 op
    • harjoittelu 75 op
    • syventävät opinnot 20 op (10 op teoriaa ja 10 op harjoittelua)
    • valinnaiset 10 op
  • opinnäytetyö 15 op

Opetuksen toteutus

Koulutus järjestetään monimuotototeutuksena. Monimuoto-opinnoissa opiskelu tapahtuu henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman mukaisesti.

Yksi lukuvuosi on laajuudeltaan noin 60 opintopistettä ja sen suorittamiseen vaaditaan keskimäärin 1600 tunnin työpanos.

Opiskelu on päätoimista, mutta etäopiskelu luo sinulle ajoittaisen mahdollisuuden paikasta ja ajasta riippumattomaan opiskeluun. Etäopiskelussa hyödynnetään digitaalisia opiskelumenetelmiä.

Osa opiskelusta on läsnäolovelvoitteista. Lähiopiskelua Iisalmen kampuksella on noin viisi viikkoa lukukaudessa. Lähiopetus koostuu luennoista, seminaareista, taitopajoista ja simulaatioista. Osa opinnoista toteutetaan etä- ja itsenäisenä opiskeluna.

Noin puolet opinnoista tehdään 5–7 viikkoa kestävinä työelämässä ammattia edistävänä harjoitteluna, jotka on mahdollista tehdä osin työsuhteessa. Harjoittelut ovat pääosin kolmivuorotyötä. Harjoittelua voi olla eripuolilla Suomea tai opiskelijan valinnan mukaan ulkomailla.

Harjoittelujaksot ovat päätoimista opiskelua ja edellyttävät läsnäoloa. Harjoitteluista voi koitua matka- ja asumiskustannuksia.

Monimuoto-opiskelijana olet aktiivinen oppija ja vastaat itse opintojesi etenemisestä järjestämällä opiskelulle riittävästi aikaa. Henkilöstömme tukee sinua tavoitteiden asettamisessa ja niiden saavuttamisessa.

Syksyn yhteishaku 2026

Hakuaika

31.08.2026 – 10.09.2026

Hakeminen

Koulutukseen haetaan syksyn 2026 yhteishaussa. Hakuaika päättyy 10.9.2026 klo 15.00.

Hakulomakkeen löydät Opintopolusta www.opintopolku.fi.

Lisätietoja yhteishausta ja hakemisesta löydät Hakeminen-sivulta.

Kysyttävää hakemisesta? Ota yhteyttä

hakijapalvelut@savonia.fi
Puh. 044 785 7002

Kysyttävää koulutuksesta? Ota yhteyttä

Mirja Halonen
etunimi.sukunimi@savonia.fi
Puh: 044 785 6412

Opiskelijavalinta

Aloituspaikat: 40
Aloituspaikoista ensikertalaisille: 36
Hakukelpoisuusvaatimukset: Yleinen hakukelpoisuus

Opiskelijat valitaan Savonian sosiaali- ja terveysalan yhteisen valintakoeopintojakson perusteella. Valintakoeopintojakso on yhteinen seuraavien syksyn 2026 yhteishaun hakukohteiden kesken:

  • Fysioterapeutti (AMK), monimuotototeutus
  • Sairaanhoitaja (AMK), monimuotototeutus (Kuopio)
  • Sairaanhoitaja (AMK), monimuotototeutus (Iisalmi)
  • Sosionomi (AMK), verkkototeutus

Valintakoeopintojakso on tutkintoon kuuluva viiden opintopisteen laajuinen opintojakso, joka vastaa noin 135 tunnin työpanosta. Valintakoeopintojakso toteutetaan Savonia-ammattikorkeakoulun verkko-oppimisympäristössä. Hakijoille lähetetään 23.9. mennessä sähköpostilla ohjeet valintakoeopintojaksolle kirjautumista varten.

Valintakoeopintojaksolle kirjaudutaan Savonian käyttäjätunnuksella ja salasanalla. Saadaksesi Savonian käyttäjätunnuksen ja salasanan sinun täytyy tunnistautua vahvasti pankkitunnuksilla, mobiilivarmenteella tai varmennekortilla. Mikäli vahvasti tunnistautuminen ei ole mahdollista, voit tehdä tunnistautumisen myös passin tai biometrisen EU/ETA-maan henkilökortin avulla Candour-palvelussa.

Valintakoeopintojakso avautuu 24.9.2026  ja sulkeutuu 29.10.2026.

Valintakoeopintojakson maksimipistemäärä on 100 pistettä ja siitä on saatava vähintään 40 pistettä voidakseen tulla valituksi.

Avoimen ammattikorkeakoulun suorituksen saavat kaikki hakijat, jotka ovat suorittaneet valintakoeopintojakson hyväksytysti. Valintakoeopintojakso hyväksiluetaan valitun opiskelijan opintoihin.

Valintakoeopintojakso voi sisältää mm. monivalintatehtäviä, kirjoitustehtäviä ja aikarajallisia tenttejä. Jos tarvitset vamman, sairauden, lukivaikeuden tai jonkin muun erityisen syyn vuoksi yksilöllisiä järjestelyjä Savonian järjestämällä valintakoeopintojaksolla, niitä tulee hakea viimeistään 17.9.2026 klo 15.00 mennessä. Katso ohjeet Hakeminen-sivulta kohdasta Yksilölliset järjestelyt.

Opiskelijavalinnan yleisperiaatteisiin voit tutustua tarkemmin Hakeminen-sivulla

Kielitaitovaatimukset

Jos olet suorittanut aiemman tutkintosi muulla kuin suomen kielellä, sinun täytyy osoittaa suomen kielen taitosi erikseen määritellyllä aiemmalla tutkinnolla/tutkinnon osalla tai erillisellä kielitestillä.

Kielitaidon osoittamisen tavat (pdf)

TERVEYDELLISET VAATIMUKSET

Sosiaali- ja terveysalan, humanistisen alan ja kasvatusalan, liikunnan sekä merenkulun ammattikorkeakoulututkintoon johtavaan koulutukseen sovelletaan ns. SORA-lainsäädäntöä. Näillä aloilla on alaikäisten turvallisuutta, potilas- ja asiakasturvallisuutta tai liikenteen turvallisuutta koskevia vaatimuksia, jotka rajoittavat opiskelijaksi ottamista. Tällöin edellytetään, että opiskelijaksi otettava on terveydentilaltaan ja toimintakyvyltään kykenevä opintoihin liittyviin käytännön tehtäviin tai harjoitteluun.

Perehdy huolellisesti alakohtaisiin terveydentilaan ja toimintakykyyn liittyviin vaatimuksiin.

Suuntautumisen valinta

Tutkinto ei sisällä varsinaista suuntautumisen valintaa.

Opintojen loppuvaiheessa voit valita oman kiinnostuksesi mukaan 20 opintopisteen kokonaisuuden syventäviä ammattiopintoja, joita esimerkiksi ovat:

  • sisätautien hoitotyö eri toimintaympäristöissä ja koti- ja etäsairaanhoito
  • akuutti- ja vaativa hoitotyö (päivystys-, teho-, anestesia- ja leikkaushoitotyö)
  • mielenterveys- ja päihdehoitotyö
  • lasten, nuorten ja perheiden hoitotyö
  • palliatiivinen hoitotyö
  • hoitotyön syventävä harjoittelu

Voit suunnata valinnaiset opintosi (10 op) valitsemalla myös syventävien opintojen kokonaisuuksia omien kiinnostuksen kohteidesi mukaan.

Opintoihin voit sisällyttää myös vieraskielisiä opintoja ja yrittäjyysopintoja. Voit kehittää yrittäjyysosaamista myös harjoittelujaksojen aikana.

Opintojen rakenne

Sairaanhoitajan opintojen laajuus on 210 opintopistettä. Opintojen kesto on noin 3,5 vuotta.

Tutkinto on suunniteltu sairaanhoitajan ammattitaitovaatimusten ja pätevyysvaatimusten mukaisesti. Tutkinto sisältää 185 opintopistettä kaikille yhteisiä ammattiopintoja.

Opintojen rakenne:

  • perusopinnot 30 op
  • ammattiopinnot:
    • teoria 60 op
    • harjoittelu 75 op
    • syventävät opinnot 20 op (10 op teoriaa ja 10 op harjoittelua)
    • valinnaiset opinnot 10 op