Arvojen pohjalta agrologiksi – Jannen tarina

Pohtiessani erilaisia tulevaisuuden kouluttautumismahdollisuuksia suorittaessani kaksoistutkintoani tulin valinneeksi kaikista mahdollisista maatalousalan korkeakoulutustukinnoista Savonian monimuotototeutuksena toteutettavan agrologin koulutuksen. Kaksoistutkintoni loputtua valmistuin ylioppilaaksi ja maatalousyrittäjäksi Iisalmessa vuoden 2020 loppuun mennessä. Tulin perustaneeksi myös oman yrityksen kaksoistutkintoni aikana, jonka avuin olen rahoittanut nykyiset opintoni.

Onneksi keväällä 2020 oli mahdollista astua varusmiespalvelukseen, jottei aika käynyt liian pitkäksi. Suoritin varusmiespalveluksen aikana Savonian agrologikoulutuksen pääsykokeen, joka Iisalmen lyseon ja YSAO:n tarjoamilla valmiuksilla ei koitunut lainkaan haasteeksi edes koronarajoitusten ilmaantuessa.

Aloitin opiskelemaan Savonian Iisalmen kampuksella, elokuun viimeisenä päivänä vuonna 2020, eikä sen parempaa päätöstä koulutuksen suhteen voi oikeasti tehdä. Opiskellessa Savoniassa agrologiksi koulun joustavuus on varsin notkeaa varsinkin yrittäjälähtöisten opiskelijoiden osalta. Opiskeluissa parasta on myös oman opinto-ohjelman soveltaminen itselle sopivaksi, jonka avulla opintoja voidaan hidastaa tai tarvittaessa nopeuttaa.

traktori kesäisellä pellolla

Opiskelujen ohessa on ollut erityisen hienoa verkostoitua tulevaisuuden tekijöiden ja rautaisten ammattilaisten parissa. Oma tulevaisuuden näkökulmani on sama kuin kaksoistutkintoni alussa eli opiskellaan ja yritetään minkä keretään siinä ohessa.

Tulevaisuuden tekijöille, jotka tuntevat palavaa intohimoa maatalousalaa kohtaan, työllistyäkseen hevosten, maanviljelyksen, karjatalouden tai maatalousteknologian parissa suosittelen teitä hakemaan välittömästi agrologiksi Savonialle. Kova työ palkitaan, eikä koskaan saa antaa periksi. Saadessa yhteiskunnalta paljon erilaisia valmiuksia, tullaan myös yhteiskunnalle antamaan enemmän kuin tarpeeksi.

Janne Henrik Hellström
Agrologin tutkinto-ohjelma, monimuotototeutus

mies seisoo talvella ulkona traktorin edessä ja näyttää peukkua kameralle
Janne Henrik Hellström

Kiinnostuitko alasta? Tutustu koulutukseen!