Erjan uratarina – Puutarhurista melun asiantuntijaksi

Valmistuin ympäristötekniikan insinööriksi vuoden 2011 lopulla. Kesän 2011 olin opintoihin liittyvässä harjoittelussa Pohjois-Savon ELY-keskuksella, jonne jäin harjoittelun päätteeksi töihin. Viimeiset opintosuoritukset tein työn ohessa.

ELY-keskukselta vaihdoin konsulttipuolelle. Työskentelin FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy:ssä 2012-2019. Syksystä 2019 alkaen olen työskennellyt Envineer Oy:ssä.

Uskalla tarttua haasteisiin!

Koen, että olen ollut onnekas työelämässä. Mainitsemani työpaikat ja niihin liittyvät työtehtävät ovat pääosin liittyneet Savoniassa suoritettuihin ympäristötekniikan opintoihin. Nykyään työhöni liittyy vahvasti meluasiat, joihin olen saanut opin työn parissa.

Olen aiemmalta koulutukseltani puutarhuri ja näiden kahden ammatin yhdistäminen oli mielessä pitkään. Nyt opiskelen työn ohella HAMKissa rakennetun ympäristön hortonomiksi. Nyt suoritettavat opinnot tukevat aiempia opintojani ja tavoitteitani työelämässä.

Vinkkini tuleville opiskelijoille on, että jos joku asia tuntuu haastavalta opintojen aikana, ei se välttämättä määritä tulevaa työuraasi.

Minä en juurikaan nauttinut AutoCADiin liittyvistä tehtävistä enkä ollut niissä hyvä. Työssä tuo sitten tuli vastaan ja lähti sujumaan, vaikka muuta pelkäsin. Kun uskaltaa tunnustaa osaamattomuutensa, saa kokeneemmilta todennäköisesti apua ja oppia.

Erja Eskelinen, asiantuntija

Erja Eskelinen istuu tietokoneen äärellä toimistoympäristössä. Hänellä on yllään keltanen pusero ja hän katsoo hymyillen kameraan.
Kun uskaltaa tunnustaa osaamattomuutensa, saa kokeneemmilta todennäköisesti apua ja oppia. – Erja Eskelinen

Kiinnostuitko alasta? Tutustu koulutukseen!